Harri Ahonen lähti parikymppisenä vaihtoon, jonka aikana norjalainen retkeilykulttuuri teki vaikutuksen nuoreen mieheen. Nyt hän viettää luontopoluilla kolme kuukautta vuodesta ja kirjoittaa vaellusoppaita.
Voisi luulla, että vaeltaminen olisi ollut kiinteä osa kirjailija Harri Ahosen elämää lapsuudesta saakka. Länsi-tamperelaisen tehdaspojan tutustuminen luontopolkuihin ei ollut ruusuinen.
– Vaeltaminen tuli elämääni ollessani ensimmäistä kertaa vaihdossa Norjan Tromssassa. Siellä osallistuin monelle retkelle.
– Ensimmäisellä retkellä eksyin, kastuin, minulle tuli kylmä ja nälkä. Kuitenkin retket jättivät kipinän.
Vaeltamisesta muodostui elämäntapa
Ensimmäiset kokemukset eivät pysäyttäneet Ahosta. Kahdeksan vuotta sitten tamperelainen päätti lähteä kirjoittamaan ensimmäistä vaellusopastaan. Idea lähti suomenkielisen tiedon puutteesta.
– Pidin Tampereella 2010-luvun alussa luennon Norjan vaelluskulttuurista tunturikerho Kolbmalle, jonka jäsenenä olen itsekin ollut. Luennon jälkeen minulta kysyttiin, onko aiheesta kirjoitettu suomen kielellä. Otin selvää ja totesin, ettei informaatiota löydy suomeksi Ahonen kertoo.
Neljän vuoden työn tuloksena Pohjois-Skandinavian vaellusreitit -kirja ilmestyi vuonna 2014. Keski-Skandinavian vaellusreitit -jatko-osa ilmestyi muutama vuosi myöhemmin.
Ensimmäisen kirjan tuottaminen oli pitkä prosessi. Kirjat sisältävät hyvin yksityiskohtaista tietoa ja kuvauksia eri vaellusreiteistä. Tämän lisäksi teoksesta löytyy paljon tietoa tuvista, tupakulttuureista, matkustustavoista reiteille, varustuksesta ja ruokahuollosta.
– Ensimmäinen kirja syntyi pikkuhiljaa, polku polulta, reitti reitiltä. Olen aina kantanut päiväkirjaa mukana rinkassani. Se vähän helpotti ensimmäisen kirjan kirjoittamista, Ahonen kertoo ja jatkaa:
– Muistiinpanoja on kirjaa kirjoittaessa tehtävä koko ajan. Jos jälkeenpäin yrittäisi muistella, niin laaksot ja metsät alkavat mennä sekaisin.
Ensi keväänä ilmestyy viimeinen skandinaavian vaellusreittejä käsittelevä Etelä-Skandinaavian vaellusreitit -kirja, jota Ahonen oli työstämässä viime kesänä Etelä-Norjassa.
– Reissu oli monipuolinen. Ensimmäiset kaksi kuukautta olivat todella lämpimiä. Uin paljon tunturijärvissä. Elokuun alussa sää muuttui hieman epävakaaksi ja syyskuun alussa tulikin myrsky, joka toi tullessaan 30 senttimetriä lunta. Se oli hieman erikoista, Ahonen muistelee.
– Pääsin osallistumaan myös jäätikköretkelle. Oli mielenkiintoista nähdä konkreettisesti miten jäätiköt sulavat, Ahonen lisää.
Vaellusoppaat ovat myös visuaalisesti vaikuttavia. Vaeltamisen rinnalla Ahonen aloitti myös aiempaa tarkoituksenmukaisemman valokuvaamisen.
– Valokuvaaja pääsee vaeltamisen kautta tallentamaan uskomattoman kaunista luontoa. Tosin, jotkut hetken haluan vain säilyttää itselläni, joten en valokuvaa aivan kaikkea.
Naapurimaassa vaeltaminen avautuu useammalle
Ahosen kirjat antavat neuvoja Norjan, Ruotsin ja Suomen vaelluspoluille. Ahonen näkee, että Norjassa retkeily avautuu laajemmalle osalle ihmisiä kuin naapurivaltioissa.
Norjassa luonnossa vaeltaminen on tehty helpommaksi esimerkiksi julkisten liikenneyhteyksien ja hyvien reittiverkostojen kautta.
– Norjassa on sellainen vitsi, jossa vanhemmat vievät lapsensa keväällä tunturiin ja hakevat syksyllä pois. Norjalaisessa yhteiskunnassa lähdetään herkemmin polulle. Vaeltaminen on tehty myös kevyeksi hyvin varustettujen tupien ansiosta. Tuvista löytyy ruokaa ja yöpymisvarusteet. Yöpymiseen tarvitsee vain silkkimakuupussin, Ahonen vinkkaa.
– Suomen Lapissakin voi kyllä paikoin vaeltaa tuvalta tuvalle. Ehkäpä Suomen Lapin perusongelma on se, että merkittyjen reittien kulkeminen yhdeltä vaellusalueelta toiselle on hirveän hankalaa. Norjassa taas voi kävellä merkittyjä reittejä pitkin vaikka Lapista Osloon, Ahonen kehuu.
Kokenut vaeltaja saa usein neuvoa innokkaita vaeltajia parhaille vaelluskohteille. Ahonen näkee pohjoisen ja etelän erot suurina.
– Jos haluaa lähteä vaeltamaan kevyellä repulla ja hyvin varustetuille tuville, suosittelen Etelä-Norjaa. Maisemallisesti se on jopa hienompi kuin Pohjois-Norja ja siellä on enemmän ihmisiä liikenteessä. On merkillistä, että Helsingin korkeudelta Norjassa löytyy noin 3 500 neliökilometrin kansallispuisto.
Ahosen mielestä Lappi on puolestaan erityinen paikka vaeltaa sen vuoksi, että polkuja voi kulkea maasta toiseen.
– Minulta kysyttiin, mihin kannattaisi mennä seuraavaksi, jos on käynyt Suomen Lapissa vaeltamassa. Vastaukseni on, että kannattaa vaan jatkaa Lappia eteenpäin. Mielestäni ei ole olemassa Suomen, Ruotsin tai Norjan Lappia, on vain yksi pohjoisen alue.
– On myös mielenkiintoista, miten alueella asuu sekaisin suomalaiset, ruotsalaiset, norjalaiset, kveenit, saamelaiset ja tornionjokilaaksolaiset. Tämä synnyttää hauskan kulttuurien sekasotkun, Ahonen sanoo.
Ahosen rinkasta löytyy teltta, ruuanlaittovälineitä, hyvin paljon ruokaa, yöpymistarpeet, vaatteita ja pieni apteekki. Tämän lisäksi rinkassa painaa kamera ja objektiivit.
Vasta-alkajan Ahonen neuvoo kuitenkin aloittamaan hyvistä kengistä.
– Kannattaa hankkia hyvät kengät. Ne ovat ehdottomasti kaikkein tärkeimmät. Sitten kannattaa mennä vaikkapa johonkin kansallispuistoon kaverin kanssa laavulle yöpymään. Sen kokemuksen kautta voi sitten lähteä ihan mihin vain.
Harri Ahonen saapuu luennoimaan Pohjois-Norjan rannikkoreitit -kirjasta Kurun kirjastoon 13. marraskuuta kello 15.30.
