Jos sopiva taiteilija löytyy, pääsee hän aloittamaan työt jo marraskuussa. Kaupunki maksaa taiteilijalle palkan ja taidetuntien materiaalit. Tämän lisäksi taiteilija saa käyttöönsä 15 neliön työhuoneen.
Ylöjärven kaupungin kulttuurisihteeri Minna Vallin kertoo kokeneensa elämässään muutamia vuosia sitten asian, mikä muutti hänen suhtautumistaan vanhuuteen. Syntyi mummomissio, jonka kautta Vallin tahtoi parantaa myös ylöjärveläisvanhusten elämää yhdessä kollegoidensa kanssa.
Nyt osa missiosta toteutuu, jos Tiuravuoren palvelukeskukseen vain löydetään oikeanlainen ammattilainen – kaupunki etsiikin parhaillaan kuvanveiston tai muotoilun taitavaa yhteisötaiteilijaa, joka sitoutuisi vetämään taidetoimintaa viikoittain palvelukeskuksen vanhuksille. Kaupan päälle taiteilija saa käyttöönsä työhuoneen, joka sijaitsee Tiuravuoren palvelukeskuksen yhteydessä.
– Olemme saaneet jo muutamia hakemuksia, jotka ovat vaikuttaneet aika ihanilta. Selkeästi oikeat henkilöt ovat asialla, Vallin iloitsee.
Taide ylläpitää toimintakykyä
Tiuravuoren palvelukeskuksen osastonhoitajat Kirsi Kuusi ja Liisa Niemi sanovat, ettei kulttuurin merkitystä palvelukeskuksessa voi väheksyä. Ylöjärveläisvanhuksille on kyllä järjestetty musiikkia ja teatteria, mutta harvoin mitään sellaista, johon he voisivat osallistua itse esimerkiksi käsillä tekemällä.
– Liisa totesi hyvin, että mihin se kulttuuri muka katoaa, vaikka asuisikin palvelukeskuksessa, Vallin sanoo.
– Myös kaupunkistrategiassa kulttuuri ja yhdessä tekeminen ovat isossa roolissa, Kuusi ja Niemi lisäävät.
He kertovat, että etenkin muistisairailla vanhuksilla taide ylläpitää niin toimintakykyä kuin nostattaa mielialaa. Hyvinvointi näkyy esimerkiksi siinä, miten ruoka maistuu tai miten paljon asiakkaat liikkuvat.
– Kyllähän me kaikki tiedämme, miten erilainen mieli on jonkin taidepläjäyksen jälkeen, eivätkä vanhukset ole mikään poikkeus, Vallin sanoo.
Huumoria, iloa ja heittäytymistä
Millaisia asioita yhteisötaiteilijan tulisi sitoutua tekemään yhdessä palvelukodin asiakkaiden kanssa?
Vain taivas on rajana, toteavat Vallin, Kuusi ja Niemi. He kertovat luottavansa pestiin valittavan taiteilijan ammattitaitoon ja korostavat, että tässä hommassa etenkin persoonalla on väliä.
– Toivomme taiteilijalta huumoria, iloa ja heittäytymistä. Muistisairaiden kanssa eletään yleensä hetkessä ja siksi on tärkeää, että taiteilijalla on aito halu tehdä työtä. Tässä ei myöskään mitata asiakkaidemme taitoja, vaan edetään täysin heidän ehdoillaan.
Taiteen edistämiskeskus Taike on myöntänyt yhteisötaitelijan hankintaan kahdeksan tuhannen euron hankerahan. Kaupunki lupaa tulevalle yhteisötaiteilijalle vuoden mittaisen sopimuksen. Silti jatkoa hankkeelle mietitään kuumeisesti jo nyt.
– Meillä on kutina, että tämä tulee onnistumaan hienosti. Siksi mietimmekin jo nyt, miten toimintaa voisi jatkaa vielä vuoden jälkeenkin, naiset sanovat.