”Mistä Ylöjärvellä saa mustikkaa?” kysyin pian tänne muutettuani.
”Kaupasta”, kuului helpoin vastaus. Olipa nokkelaa. En kuitenkaan tahtonut tyytyä siihen.
Nyt – neljäntenä kesänä täällä – tiedän jo monta muutakin paikkaa. Paljon olen poiminut ja jotenkin se into vaan kasvaa.
Mustikka on yksi lempimarjoistani. Poimin sitä aina käsin enkä millään kojeella. Ulkona aikaa varmasti kuluu reilusti, mutta luonto rauhoittaa. Kotona pääsen sitten vähemmällä, kun marjat ovat valmiiksi puhtaita.
Tänä vuonna mustikat kypsyivät hieman tavanomaista aikaisemmin. Parhaaseen loma-aikaani. Mahtavaa!
Kuitenkin vielä pari viikkoa sitten näkemäni mustikat olivat kovin pieniä ja harvassa. Poimin niitä silti heti silloin. Ensimmäisenä päivänä sain kahden tunnin aherruksella litran purkin yli puolilleen.
Siinä ei ollut muuta hurraamista kuin poimijan sinnikkyys. Kirjaimellisesti aika pieniä iloja nuo marjat.
Mutta ei sillä ole väliä. Kehnoina marjastuspäivinä minut nimittäin tuntuu valtaavan jopa jonkinlainen pelihimo: vaikken ole juuri mitään voittanut, jatkan, kun kerran olen puuhaan jo näinkin paljon panoksia eli aikaani laittanut.
Taloudellisesti minun voisi olla järkevää ostaa kaikki marjani. Siltä kannalta katsottuna tuo alussa esitetty vastaus oli erittäin hyvä. Mutta ei tässä nyt ole kyse pelkästä järjenkäytöstä. Kyse on tunteista.
Kyllä se kunnon marjapaikka pian löytyy… Ja niin yleensä tapahtuukin. Siinä mielessä tämä on hyvin turvallinen harrastus.
Sitä paitsi marjat ovat terveellisiä. Niissä on kuitua, vitamiineja ja paljon muuta ihmiselle hyödyllistä.
Toisaalta minulle voisi riittää ihan vaan sekin, että mustikkarahka on herkullista. Tahdon syödä sitä ympäri vuoden.
Jotta toiveeni toteutuisi, tarvitsen paljon mustikoita.
Muiden täällä liikkuvien somekuvia katsoessani yritän tarkkailla, missä ne on otettu. Eiväthän tuttavani ole löytäneet MINUN marjapaikkojani?
Metsään mennessäni pälyilen: ei kai kukaan seuraa minua? Yhdellä pariskunnalla on selvästi ämpärit mukana – minneköhän he suuntaavat? Tuolla kolmannella henkilöllä saattaa olla purkkeja piilossa laukussaan… Pohdin, miten tarvittaessa eksyttäisin heidät kaikki.
Jos joku ehtisi tyhjentämään ”minun apajani”, mieleni valtaisi marjaraivo. Viis jokamiehen- ja -naisen oikeuksista: MINÄ olin suunnitellut poimivani nämä marjat.
Se siitä luonnon rauhoittavasta vaikutuksesta.
Ihana kesä. Vadelmatkin kypsyivät juuri.
