Maakuntauudistuksen valmistelijoiden tulevaisuudenusko palasi mustan tiistain jäljiltä

03.07.2018 13:01

– Ylöjärven kaupunki elää omaan tahtiinsa. Maakunta- ja sote-uudistus kulkee omaa rataansa. Emme voi jäädä paikoillemme odottamaan, kaupunginjohtaja Jarkko Sorvanto toteaa.  – Nyt olisi päästävä pois ikävästä politikoinnista, poliittisen ohjausryhmän puheenjohtaja Roope Lehto toivoo.  – Valmistelijat saivat vuoden lisäaikaa. Maakunnasta saadaan entistäkin valmiimpi, Pirkanmaan muutosjohtaja Päivi Nurminen sanoo.
– Ylöjärven kaupunki elää omaan tahtiinsa. Maakunta- ja sote-uudistus kulkee omaa rataansa. Emme voi jäädä paikoillemme odottamaan, kaupunginjohtaja Jarkko Sorvanto toteaa.
– Nyt olisi päästävä pois ikävästä politikoinnista, poliittisen ohjausryhmän puheenjohtaja Roope Lehto toivoo.
– Valmistelijat saivat vuoden lisäaikaa. Maakunnasta saadaan entistäkin valmiimpi, Pirkanmaan muutosjohtaja Päivi Nurminen sanoo.
Maakuntavaaleilla ja maakuntien käynnistymisellä on nyt uudet aikaraamit. Viime tiistaista muodostui varsin synkkä päivä maakunta- ja sote-uudistuksen taivaalle. Karuimmassa tapauksessa historiallisen hankkeen taival olisi voinut päätyä pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen kaatumiseen ja maakunta- ja sote-laivan uppoamiseen. Pirkanmaan muutosjohtajan Päivi Nurmisen mukaan valmisteluorganisaatio on palauttanut tulevaisuudenuskonsa, ja väki palaa kesälomiensa jälkeen innokkaasti jatkamaan vaativaa työtään. Pirkanmaan valmistelun poliittisen ohjausryhmän puheenjohtaja Roope Lehto (sd.) pelkää kansalaisten menettävän lopullisenkin luottamuksensa maan päättäjiin. Hän toivoo, että vihdoinkin hallitus ja oppositio sopisivat uudistuksen maaliin saattamisesta. Ylöjärven kaupunginjohtaja Jarkko Sorvanto johtaa 33 000 asukkaan kasvukaupunkia ilman maakunta- ja sote-hötkyilyä. Hänen mukaansa kehittyvä kaupunki ei voi jäädä paikoilleen, vaan sen on hoidettava tehtävänsä ja turvattava tulevaisuutensa.

Miten pääministeri Juha Sipilän hallituksen kärkihankkeen, maakunta- ja sote-uudistuksen jatkuviin onnahteluihin suhtaudutaan kuntakentällä?

33 000 asukkaan Ylöjärveä luotsaava kaupunginjohtaja Jarkko Sorvanto ei järkyttynyt sen enempää maakuntavaalien kuin maakuntien käynnistymisen uusista aikaviitoista, jotka maan hallitus iski pöytään pääministerinsä johdolla dramaattisena tiistaina viime viikolla.

– Jos eduskunta saa tarvittavat lait valmiiksi, ja maakuntavaalit järjestetään ja maakunnat syntyvät, meillä Ylöjärvellä on kaikki valmiina muutoksia ja uudistuksia varten. Olemme koko ajan hereillä esimerkiksi sote-kiinteistöjemme suhteen, jotta voimme elää sekä nykymuotoista arkea että maakunta- ja sote-uudistuksen jälkeistä aikaa, Sorvanto sanoo.

Sorvanto kiittää Pirkanmaalla tehtyä tasokasta itsehallinnollisen maakunnan valmistelua.

– Ylöjärvi on ollut valmistelussa aktiivisesti mukana. Kunnat ovat oppineet paljon uudenlaista yhteistyötä viime vuosien aikana. Monet muutos- ja valmisteluorganisaatioiden kehittämät toimintamallit ovat käyttökelpoisia, vaikka itsehallinnolliset maakunnat eivät toteutuisikaan, hän kiittää.

Jarkko Sorvanto korostaa Ylöjärven kaupungin elävän normaalia elämää.

– Me teemme huolella koko ajan omaa juttuamme. Toteutamme kaupunkistrategiaamme ja kehitämme palvelujamme. Emme lukkiudu epävarmaan maakunta- ja sote-uudistukseen, sillä sitä on pyöritetty tuloksettomasti kymmenen viime vuotta.

Sorvannon mukaan koko maakunta- ja sote-uudistuksen vesittyminen on edelleen täysin mahdollista.

Epävarmuus piinaa

Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän puheenjohtaja Roope Lehto (sd.) moittii rankoin sanoin maakunta- ja sote-uudistuksen valtakunnallista valmistelua.

– Hallituksen ja eduskunnan soutaminen ja huopaaminen nakertavat rankasti kansalaisten luottamusta poliittiseen päätöksentekoon. Samalla horjuu usko yhteiskunnan kykyyn tuottaa peruspalvelut, Lehto suree.

Lehdon mukaan häiritsevä epävarmuus jatkuu vielä hamaan tulevaisuuteen.

– Nyt poliitikkojen on kannettava vastuunsa. Hallitus- ja oppositiopuolueiden on istuttava yhteiseen neuvottelupöytään ja sovittava kaikkia osapuolia kunnioittaen hankkeen viemisestä maaliin. Asia etenee vasta, kun lakipaketti on valmis. Epävakaa tilanne ei ole kenenkään edun mukainen, hän muistuttaa.

Lehto odottaa valtiolta ripeää päätöstä muutostyön jatkorahoituksen turvaamisesta.

– Eihän muutos- ja valmistelutyötä voida keskeyttää. Etenkin, kun me Pirkanmaalla olemme olleet monessa asiassa valtakunnallinen edelläkävijä maakunta- ja sote-mallien kehittäjänä, hän perustelee.

Myös Pirkanmaan Sosialidemokraattien piirihallitusta johtava Roope Lehto on huolissaan edessä olevasta vaalisumasta.

– Puolueiden toimijat vastaavat siitä, että niillä on ehdokkaat kuhunkin vaaliin. Nyt mahdolliset maakuntavaalit ovat kuin heittokassi. Kukaan ei tiedä, milloin ne käydään. Miten ehdokkaat jaksavat innostua asiasta?

Lehto odottaa, että puolueet ottavat lusikat kauniisiin käsiinsä ja lopettavat surullisen poliittisen kähmintänsä.

– Tässä on nyt käynnissä todella ikävä poliittinen peli. Valokiilaan olisi nostettava kansalaisten hyvä ja heidän laadukkaat palvelunsa, hän teroittaa.

Valmistelijat ahkerasti töihin

Maakunta- ja sote-uudistuksen eipäs-juupas-pompottelu koskee etenkin 60-jäsenistä Pirkanmaan muutos- ja valmisteluorganisaatiota.

– Onneksi valmistelijat ovat alojensa huippuammattilaisia. He ovat oppineet toimimaan myös hyvin vaikeissa olosuhteissa, muutosjohtaja Päivi Nurminen kiittelee.

Tiistaisen maakunta- ja sote-uudistushärdellin jälkeen Pirkanmaan koko muutosväki on haudannut näiltä erin epävarmuuden.

– Meillä oli erittäin hyvä suunnittelupäivä. Jatkamme täydellä tarmolla Suomen parhaan maakunnan valmistelua, kun palaamme töihimme, Nurminen hehkuttaa.

Nurminen uskoo siihen, että valtio vastaa huutoonsa eli varaa riittävästi rahaa muutos- ja valmisteluorganisaatioiden toiminnan turvaamiseen.

Nurminen uskoo myös maakuntavaalien löytävän oikean paikkansa.

– Kansalaisten näkökulmasta olisi viisasta, että äänestäjät pystyisivät tunnistamaan kunkin vaalin ominaislaadun. Esimerkiksi maakunta- ja eduskuntavaaleilla on omat teemansa. Niiden vaalisisällöt eivät saisi sekoittua.

Nurmisen mukaan valtion on huolehdittava siitä, että äänestäjät saavat uutukaisesta maakuntavaalista riittävästi ja oikea-aikaisesti tietoa.

– Puolueiden vinkkelistä vaalien samanaikaisuus on ymmärrettävä asia. Kustannukset pysyvät hallinnassa.

Päivi Nurminen korostaa, että kaikesta huolimatta Pirkanmaalla on tässäkin tilanteessa hyvät valmiudet viedä maakunta- ja sote-uudistusta eteenpäin.