Kesäteatteri: Kun kiusaaja saa naamalleen hillomunkin

17.06.2018 07:24

Vahannan Nuorisoseuran kesäteatteri esittää tänä kesänä leirintäalueelle sijoittuvan musiikkinäytelmän, jossa vuorottelevat huumori ja vaikeat asiat, kuten kiusaaminen. Luvassa on myös Helmi Jonassonin itse säveltämää musiikkia, jota soittaa livebändi.
Camping Förttinä, Josephine Lenick, Laura Viitala, kuva: Iiria Lehtinen
Tässä on saatu juuri hillomunkki naamalle. Kuvassa Josephine Lenick ja päähenkilö Marttaa esittävä Laura Viitala oikealla.

Osa toista näytöstä:

Näyttelijät astuvat lavalle, eli Ylöjärven museon pihamaalle.

Kaksi henkilöhahmoa keskustelee päähenkilö Martan ongelmallisesta suhteesta ystäviinsä.

Kohta nämä kiusaajaystävät karauttavat paikalle ja syntyy konflikti, jonka seurauksena toinen kiusaajista saa naamalleen hillomunkin hillot.

Tämä on vain lyhyt osa näytelmää, mutta siitä saa jo paljon selville.

Ensinnäkin sen, että pääosin 15­­­–17-vuotiaat näyttelijät ovat uskottavia rooleissaan ja osaavat ylipäätään näytellä. Ja sen, mistä musiikkinäytelmä Camping Förttinä kertoo: ystävyydestä ja siitä, keitä kannattaa päästää lähelleen.

– Kenen kanssa hengailet, oma arvostus itseä kohtaan, valinta siitä, ketä päästää lähelleen, omanlaisten ihmisten etsintä… listaa ohjaaja Ronja Siljander näytelmän teemoja.

Ikäviä suhteita ja elämänhallintaa

vahannan kesäteatteri, Camping Förttinä, Heidi Vesaranta, kuva: Iiria Lehtinen
Heidi Vesaranta (oik.) esittää toista päähenkilöä, leirintäaluetta pyörittävää ja kovia kokenutta Sinikka Förttinää.

Näytelmässä on kaksi päähenkilöä. Toinen on tämä kiusattu Martta (Laura Viitala) ja toinen leirintäaluetta pyörittävä Sinikka Förttinä (Heidi Vesaranta).

Näytelmä alkaa asetelmasta, jossa Sinikan mies on jättänyt Sinikan nuoremman naisen tähden. Sinikalla on taloudellisia ongelmia leirintäalueen kanssa, mutta onneksi paikalle pelmahtaa samaan aikaan lauma vieraita, kuten Martta ja tämän kiusaajakaverit.

Ja mitä siten tapahtuukaan? Sinikalla on omat ongelmansa ja Martalla omansa, mutta viikonlopun aikana niihin saadaan jonkinlaista selvyyttä.

Sama kirjoittaja kuin viime kesänä

Camping Förttinä on Vahannan Nuorisoseuran kesäteatterissa jo 16 vuotta vaikuttaneen Jonna Kuusiston käsikirjoittama. Kuusisto on käsikirjoittanut myös kahden edellisen kesän näytelmät: Rinttulan kyläjuhlat ja Mustiksen bensiksen.

Kuusisto näyttelee myös itse Camping Förttinässä.

Hänen lisäkseen estradille astuu 11 muuta näyttelijää, suurin osa nuoria, mutta myös yksi eläkeläinen ja kaksi lasta.

Omaa musiikkia ja livebändi

Vahannan kesäteatteri, Camping Förttinä, Jonna Kuusisto, Josephine Lenick, Helmi Jonasson, Laura Viitala, kuva: Iiria Lehtinen
Jonna Kuusisto (vas.) on näytelmän kirjoittaja, mutta myös lavalla. Hänen vieressään on Josephine Lenick, Helmi Jonasson ja oikealla Laura Viitala.

Tämän kesän näytelmässä on erityistä oma livebändi (rummut, kitara, basso ja piano), joka soittaa Helmi Jonassonin sanoittamaa ja säveltämää musiikkia. Jonasson näyttelee näytelmässä toista Martan kiusaajakavereista.

Jonasson on harrastanut musiikkia  ennenkin, mutta teatterimusiikin säveltäminen oli uusi juttu. Jonasson sävelsi 12 kappaletta kahdessa kuukaudessa.

– Se oli haaste, mutta selviydyin, pohtii Jonasson.

– Musiikki on todella hyvää, kehuu ohjaaja Siljander.

Musiikkinäytelmä Camping Förttinän ensi-ilta on maanantaina 18.6. kello 18.

Camping Förttinä, Helmi Jonasson, Josephine Lenick, kuva: Iiria Lehtinen
Kaksi kiusaajakaversta: Helmi Jonasson ja Josephine Lenick.

Kommentointi on suljettu.