Koira on ihmisen paras ystävä, eikä kaveria tietenkään jätetä kotiin, kun lähdetään vaeltamaan vaikka Seitsemiseen. Kansallispuistossa voi mainiosti kulkea koiran kanssa, kun muistaa muutamat perusasiat.
Auringon lämmittämän mäntymetsän tuoksu, lintujen iloinen liverrys ja neulaspolun pehmeys jalan alla rauhoittavat paatuneenkin stressaajan. Läsnäolokokemuksen kruunaa häntä heiluen vaeltava koira, joka nauttii täysillä luonnosta eikä taatusti mieti muun maailman murheita metsässä vaeltaessaan!
Seitsemisessä retkiä ja vaelluksia järjestävä luonto- ja eräopas Juha Kurikka on aina vaeltanut luonnossa koiriensa kanssa. Hänen yrityksensä palveluvalikoimaan kuuluukin myös koiravaelluksia ja koiravaelluskursseja.
– Koiran kanssa vaeltamisessa on muutama nyrkkisääntö, jotka pitää muistaa ja ymmärtää. Siksi ensimmäisen kerran voi olla hyvä harjoitella vaeltamista porukassa kokeneempien ihmis- ja koirakavereiden kanssa. Kurssitiedot löytyvät nettisivultani puskajussi.com tai Facebookista, Kurikka mainostaa.
– Periaatteessa koiran kanssa voi vaeltaa siellä, missä itsekin kulkee. Ne ovat tervetulleita kansallispuistoihinkin, kunhan vain ovat hihnassa. Seitsemisessä tuleekin melkein aina joku muukin koira vastaan.
Kurikka vaeltaa itse berninpaimenkoirien kanssa. Ne ovat leppoisaa rotua, joilla ei ole riistaviettiä ja jotka tulevat toimeen lähes kaikkien kanssa. Laumaan on tervetullut, olipa sitten uros tai naaras, suuri tai pieni karvakuono.
Koira jaksaa pidempään
Ellei koirasi ole pentu, vanhus tai tosi pienikokoinen, se todennäköisesti jaksaa vaeltaa pidempään kuin sinä. Kun koira tarvitsee tauon, se näyttää väsymyksensä asettumalla makuulle vaikka keskelle polkua. 10–15 kilometrin päivävaellus koiran kanssa ei siis vaadi sen suurempia suunnitelmia: vesikippo ja oma vesipullo koiralle voivat olla tarpeen, jos maasto on kovin kuivaa.
– Yleensä koirat löytävät juotavaa maastosta kuin maastosta, mutta jos on ollut pidempään kuivaa tai hellettä, vesistöissä on sinilevän riski. Silloin koirallekin pitää varata vettä mukaan, Juha Kurikka muistuttaa.
– Myös välipala voi olla tarpeen päiväretkelläkin, sillä vaeltaminen kuluttaa paljon energiaa.
Yönylivaellukselle koira tarvitsee enemmän varusteita – ja ihminen isomman teltan.
Koira majoittuu siellä missä isäntäkin eli teltassa on oltava tilaa myös nelijalkaiselle. Kahden berninpaimenkoiran kanssa vaeltaessa Kurikalla on mukana neljän hengen vaellusteltta.
Hän vakuuttaa, että kun koiran isäntä rauhoittuu nukkumaan eikä reagoi ympäriltä kuuluviin öisen metsän ääniin, myös koira nukkuu teltassa hyvin. Teltassa nukkumista on toki hyvä harjoitella vaikka omassa pihassa ennen tositoimiin lähtemistä.
Oma rinkka hauvan selkään
Jos ihminen joutuukin kantamaan isompaa telttaa, muut varusteensa koira voi yleensä kantaa itse: makuualusta, pyyhe, ruoat ja vesikipot kulkevat kätevästi mukana koiran selkään vyötettävässä rinkassa. Painoa rinkalle ei saa kertyä kovin paljon, etenkään, jos koira ei ole tottunut kantamaan taakkaa selässään.
Iso pyyhe tai säämiskä kuuluu ehdottomasti koiran varusteisiin etenkin, jos ilmassa on sadekuuron riski tai koira tykkää uida.
– Telttamajoitus märän koiran kanssa on aika sademetsämäinen kokemus, Juha Kurikka myhäilee.
Ruokaa ja energiapitoista herkkua pitää olla mukana vähän enemmän kuin kotioloissa, koska vaeltaminen vaatii virtaa. Jotkut koirat eivät mielellään syö ”tien päällä”, mutta jos ollaan reissussa yön tai jopa useamman yön yli, jossain vaiheessa ruoka alkaa maittaa.
Varaudu kantamaan kaveri turvaan
Monella tapaa koira on porukan jäsen siinä missä muutkin, mutta yhdessä suhteessa se eroaa ihmisvaeltajista. Jos sille sattuu jotain niin, ettei se pysty itse kävelemään, omistaja joutuu hoitamaan sen maastosta pois. Ambulanssi tai lääkärihelikopteri eivät koiraa nouda.
– Pieni tai keskikokoinen koira on hyvä opettaa siihen, että sitä voidaan välillä kantaa hartioilla tai repussa. Omat koirani ovat niin painavia, että pidän aina vaelluksella mukana vahvaa kangasta, josta voin sitten tehdä oksien avulla paarit. Niillä saan koiran tarvittaessa vedettyä metsästä pois, Juha Kurikka kertoo.
Kuten ihmiselle myös sileään kaupunkimaastoon tottuneelle koiralle voi sattua pieniä loukkaantumisia: tassu voi jäädä kiinni kivenkoloon ja venähtää, liukkailla kallioilla voi horjahtaa tai terävä oksa voi tökätä ikävästi vaikka vatsaan. Siksi mukana pitää olla ensiapupakkaus, jossa on sidetarpeita ja koiran kipulääkettä: pienen vamman kanssa voi selvitä kipulääkkeellä autoon asti.
Jos koira käy apaattiseksi, sillä on kova kipu ja sen pitää päästä mahdollisimman pian eläinlääkäriin.
– Koiran loukkaantuminen metsässä on tosi harvinaista. Joskus on tultu vaellukselta vähän nilkuttaen pois, mutta mitään vakavampaa ei ole koskaan sattunut. Käärmeenpuremaan on syytä varautua eli silloin koira pitää saada nopeasti eläinlääkäriin. Käärmeetkin väistävät vaeltajia eli puremat ovat harvinaisia, eräopas vakuuttaa.
Napanuora ihmiseen
Käärmeet väistävät ihmisiä, mutta kevyesti liikkuvaa yksinäistä koiraa kyy ei ehkä ehdi väistää. Tämä on hyvä syy liikkua tiiviisti yhdessä eli pitää koira kytkettynä – luonnonsuojelualueella ja kansallispuistossa koira on toki muutenkin pidettävä aina hihnassa. Maaliskuun alusta elokuun 19. päivään asti koirat on muuallakin luonnossa pidettävä kytkettynä, jotta ne eivät häiritse luonnoneläinten pesimärauhaa.
Retkeilyreiteillä hihna on tarpeen myös siksi, että yhtäkkiä polun mutkasta ilmestyvä vastaantulija voi sekä säikähtää irrallaan juoksevaa koiraa että säikäyttää koiran.
– Jos vastaan tulee vieras koira, väistän aina polun sivuun siltä varalta, että se ei osaa ohittaa. Yleensä kansallispuistossa liikkuu kuitenkin vain koiria, jotka osaavat käyttäytyä kohtaamistilanteessa, Juha Kurikka kehuu vaeltavia koiranomistajia.
Jotta koiran ja isännän ei tarvitse kulkea ihan tasajalkaa, kannattaa ”napanuorana” käyttää pitkää liinaa tai kelatalutinta. Kummankin voi kiinnittää vyölle tai rinkan remmiin, jolloin molemmat kädet jäävät vapaaksi.
Seitsemisen koiranpolkuja
Päiväretkelle ja aloittelevalle vaelluskoiralle
– Vähän yli kuuden kilometrin mittainen Torpparin taival, joka alkaa Koveron perinnetilalta. Reitin varrella Haukilammella on hyvä taukopaikka. Aikaa kuluu noin kolme tuntia.
– Kirkassoljasen ”majavareitti”. Muutaman tunnin kierros, jonka varrella paljon majavan jälkiä ja taukopaikkoja.
Yönylivaellukselle
– 25 kilometrin mittaisella Virkatiellä pystyy viettämään parikin yötä ja saa kattavan kuvan Seitsemisen kansallispuistosta. Reitin varrella on lukuisia nuotio- ja telttailupaikkoja, Liesijärvellä myös laavu.
