Sanna ja Sami Tahlo kasvattavat sukutilallaan Mutalassa ylämaankarjaa lihatuotantoon. Omia lihatuotteita myydään kuluttajille suoraan tilalta. Liha on luomutuotettua ja karja saa laiduntaa ulkona ympäri vuoden niin kesäauringossa kuin talven tuiskeessakin.
Vihreän laitumen takaa kurkistaa karvainen sarvipää. Se katsoo pitkään ja tuimasti, kenet sen emäntä on raahannut mukaan pellolle, ja jatkaa taas syömistä. Hetken päästä sana vierailijoista on levinnyt ja laitumelta alkaa nousta muitakin uteliaita sarvipäitä. Olemme Tahlon tilalla Mutalassa, ylämaankarjan valtakunnassa.
Sanna ja Sami Tahlo ovat kasvattaneet ylämaankarjaa vuoden 2014 keväästä saakka, jolloin ensimmäiset ylämaankarjaneitokaiset saapuivat Mutalaan uuteen kotiinsa.
Nyt ylämaankarjayksilöitä on yhteensä 53, joista 11 on sonneja, 15 emoja, 15 hiehoa ja 12 vasikkaa. Vasikoista nuorimmat ovat vasta muutaman viikon ikäisiä, ja kesä-heinäkuun aikana odotetaan syntyvän vielä yhden pikkuisen.
– Vasikat saavat olla emojensa kanssa kahdeksankuisiksi, kunnes ne vieroitetaan ja alan opettaa niitä tavoille. Tuo Cherie ei ole täysin kesyyntynyt, mutta minähän en sitä rupea millään leivänpaloilla houkuttelemaan, Sanna Tahlo osoittaa erästä ylämaankarjaemoa.
Helppo ja terve rotu
Tahlot päätyivät aikoinaan ylämaankarjakasvattajiksi, koska rotu sopi hyvin heidän ajatusmaailmaansa. Heidän maatilallaan eläimet saavat elää vapaana ympäri vuoden, syöden kesällä yhden laidunlohkon kerrallaan.
Talven lumimyräköissä eläimiä suojaa paksu nahka ja karva, eli ne eivät tarvitse navettamajoitusta. Suojapaikkana niillä on pieni metsikkö puineen ja lakisääteinen katos. Muuten ylämaankarja on rotu, joka pärjää melko pienellä. Se on myös hyvin terve karjarotu.
– Helppous ei tarkoita sitä, että minä pääsisin eläinten kanssa helpolla. Ylämaankarjaa hoidetaan siinä missä muitakin, Tahlo huomauttaa.
Hän aloittaa työpäivänsä yleensä aamusta, jolloin hän kiertää laitumet ja tarkistaa eläinten voinnin. Poikima-aikana hän pitää emoja erityisen tarkan valvonnan alla, sillä poikimisoireet ovat kaikilla erilaiset.
– Olen pitänyt kirjaa jokaisen emon poikimisesta, jotta tiedän seuraavalla kerralla, mitkä sen oireet ovat olleet h-hetken lähestyessä, hän kertoo ja toteaa samalla, että lehmät ovat lahjakkaita piilottamaan esimerkiksi kivun.
Mamman mussukoita
Tahlo sanoo tunnistavansa kaikki eläimensä ulkonäöltä ja kertookin aina ohi tallustavien yksilöiden nimet. On Coventinaa, on Carmenia. Coventina on kuulemma lauman pomo, jota muut jäsenet väistävät aina.
– Se saa syödä parhaista paikoista ja maata siellä missä lystää.
Tahlon mukaan naudoilla on muutenkin hyvin tarkka hierarkia. Alempiarvoisia varoitetaan sarvien ja pään liikkeillä.
– Valtataistelut ovat tyypillisiä ylämaankarjan keskuudessa, hän toteaa.
Sonnit ovat kuulemma enemmän Tahlon mieleen rauhallisen luonteensa takia. Siksi ne saavatkin olla keskenään omalla laitumellaan.
– Ne on sellaisia mamman mussukoita, hän hymähtää.
Äijä hoitaa miehen työn
Ja sitten on Äijä. Nimensä mukaisesti sellainen sonni, joka hoitaa miehen työn. Se elää omassa aitauksessaan viime vuotisten vasikkasonnien kanssa erotettuna aikuisista sonneista.
Äijä on Tahlojen arvokkain yksilö, siitossonni, joten siksi sen turvallisuus on taattava ja sen on elettävä nuorison kanssa.
Ihmettelen ääneen Äijän valtavia kiveksiä. Tahlon mukaan sellaiset siitossonnilla on oltavakin.
– Juhannuksena alkaa siitoskausi ja silloin äijä päästetään poikamiesboksistaan laitumelle mammojen luo. Mitä nopeammin se homman hoitaa, sen parempi. Viime vuonna se vietti naisseurassa kolmisen kuukautta.
Hyvä isä huonolla luonteella
Tahlon mukaan hyvässä siitossonnissa ratkaisevat yleensä sukutausta ja rakenne. Myös luonteen tulee olla hyvä. Luonnekriteeri on sellainen, joka ei Äijällä aivan täyty.
– Muille sonneille minä olen se pomo. Äijän kanssa juttu on toisin päin. Esimerkiksi harjaamisen lopettaessani se alkaa komentaa, että harjaa lisää. Silloin saa olla vähän varuillaan.
Vaikka luonne onkin hieman pirullinen, on Äijä silti hyvä isä omille pikkusonneilleen. Tahlon mukaan on onni, ettei luonne ole periytynyt jälkikasvulle, sillä sonnilla on vielä useita työvuosia edessään.
– Käytännössä siitossonnia voi käyttää niin kauan, kun terveyttä riittää ja sen jalat vain vielä kantavat.
