Rohkeampaa ratikkapolitiikkaa!

Pirkanmaan keskustanuoret, Tampereen keskustanuoret ja Tampereen Opiskelevat Keskustalaiset vaativat Tampereen kaupungilta ja sen ympäryskunnilta rohkeampia visioita raitiovaunun kehittämiseen.
Vaunujen värimaailman tulee olla kirkas ja heti tunnistettavissa, ja raitiovaunuverkon on oltava kattava. Raitioteiden lisäksi bussilinjojen ja lähijunavuorojen täytyy luoda saumaton palveluverkko.
Meillä on mahdollisuus luoda toimiva julkinen liikenne Tampereen seudulle, joten tehdään niin.
Vasta julkistettu ratikan värimaailma kaipaa huomattavasti rohkeampaa otetta. Suomessa saamme puolet vuodesta elää pimeydessä ja kylmyydessä ja kirkkaat värit piristäisivät Tampereen seudun julkista kuvaa.
Tampereen seudun nuorkeskustalaiset ovat jo aikaisemmin ottaneet kantaa ratikan värikkyyden puolesta ja ovat vieläkin kirkkaiden ja voimakkaiden värien kannalla.
Kansanedustaja Sanna Marinin ehdotus pinkistä ratikasta on kannatettava ja myös nuorkeskustalaisen linjan mukainen. Pinkki väri olisi raikas tuulahdus, joka virkistäisi ja piristäisi maisemaa ja se toimisi samalla uutena tunnettavuus tekijänä Tampereelle ja sen seutukunnille. Pinkkiin raitiovaunuun voisi yhdistää kuvituskuvia Tampereen seudun maisemista ja tarjota myös paikallisille yrityksille mahdollisuus näyttäytyä ratikan ilmeessä.
Nuorkeskustalaiset vaativat Tampereen seutukuntien parempaa huomioimista ratikkalinjojen vetämisessä.
Seutukunnat tulee ottaa huomattavasti paremmin mukaan raitiotielinjojen ja raitiovaunujen suunnitteluun ja valmisteluun.
Linjojen tulee tulevaisuudessa kulkea ainakin Pirkkalaan, Nokialle, Ylöjärvelle ja Kangasalle ja yhdistyä bussien lähiliikenteeseen ja kaukoliikenteeseen, ja myös lähijunaliikenteeseen.
Ympäryskuntiin vedättäviä linjoja on rakennettava kuitenkin maltilla pitkän ajan kuluessa, etteivät kustannukset vuositasolla kohoa liian korkeiksi.
Julkisen liikenteen tulee olla kaikille aidosti mahdollinen vaihtoehto – hinnan täytyy olla edullinen, jotta kaikki voivat käyttää julkisia liikennevälineitä.
Toimiva joukkoliikenne hyödyttää eniten nuoria, opiskelijoita ja pienituloisia. Tehdään pelottomasti ja arkailemattomasti Tampereen joukkoliikenteestä Suomen paras ja värikkäin!

Joonas Soukkio
Pirkanmaan keskustanuorten puheenjohtaja

Lotta Järvinen
Tampereen Keskustanuorten puheenjohtaja

Laura Hämäläinen
Tampereen Opiskelevat Keskustalaiset puheenjohtaja