Työskenneltyään välillä Suomessa, Johannes Mäkkylää veti taas jokin suureen länteen. Perheeseen oli otettu kasvattitytär Mirja Hämeenkyröst. Hän matkusti Johanneksen ja Fannyn ohella pienellä Astrea-nimisellä höyryaivalla Hangosta Englannin itärannikolle Hulliin. Lyhyt junamatka vei matkustajat sieltä Englannin länsirannikolle Liverpooliin. Tällä Amerikkaan vievä laiva oli White Star -varustamon Majestic. Matkaseurueeseen kuului myös raumalainen lääkäri Kustaa Pitkänen.
Johannes Mäkkylä kertoi kirjeessään Pitkäksen olevan oikea merimies, joka ei tule merisairaaksi. Laivassa tapahtui paljon reilun viikon matkan aikana:
”Meidän lähimpänä seurana on norjalaisia. Erittäin paljon on meillä ollut hauskuutta eräästä kapteenista matkalla laivaansa Mexikon rannalle. Se on oikein iloinen Kurre. Eilen tehimme kaupat erään kaivosherran kanssa Buttesta kuparikaivuuväen lääkärin toimesta, joten taas on leipä tiedossa. Sangen rohkaisevaa. Maailmassa ei ole tapahtunut mitään telegrammin arvoista.”
Viikon etsimisen jälkeen Johannes Mäkkylän seurue löysi vilkkaasta Butten (lausutaan Bjuut) kaupungista asunnon. Tilaa piti olla tällä kertaa vähän reilummin, kun mukana oli lapsi. Lisäksi Johannes Mäkkylä oli määrä perustaa yhteisvastaanotto tohtori Pitkäsen kanssa.
”Uuden kodin pystyttäminen. Korkea pikku rakennus, alakerrassa kolme huonetta ja kyökki, yläkerrassa kolme huonetta. Alakertaa käytämme vartoushuoneena ja kumpaisellakin meistä on oma vastaanottohuoneensa. Sähkövalo, vesijohdot, kaasujohdot ovat olemassa, kylpyhuono myöskin. Vuokra on 45$ kuussa. Huonekaluihin meni alussa 800$. Olemme jo ansainneet jonkin verran.”
Fanny Mäkkylä kirjoitti että tohtori Pitkänen oli hänellä täysihoidossa. Pitkänen ei ollut innostunut Amerikasta. Hänellä oli Fannyn mukaan koti-ikävä, koska hän soitti viulullansa surumielisiä kappaleita. Fanny oli myös saanut huonoja uutisia:
”Red Lodgesta kuulin surukseni, että seurat ovat lamauksessa ja muutamat ovat hajaantuneet. Kaikkeen tällaiseen on ollut syynä sosialistit. Red Lodgessa ovat menneet kirkkoon ja häpäisseet alttarin ja ottaneet rippivehkeet ja leivän ja tehneet vaan pahaa. Siellä on ollut suuret riidat nykyään. Pappi on eronnut toimesta ja ruvennut kirjanpitäjäksi. Kyllä täälläkin on Jumalan kieltäjiä, vaan en ole kuullut niin törkeistä tapahtumista kuin Red Lodgessa. Vielä on annettu papin pitää Jumalan palvelustaan kirkossa, saas nähdä kuinka kauvan.”
Kuolonuhreja ja ampumisia
Arkipäivät Buttessa sisälsivät kaikenlaisia, hyvinkin värikkäitä ja murheellisiakin tapahtumia, kuten Johannes Mäkkylä kirjoitti:
”Mirjam käy nyt Washington-koulussa, jossa on kaikkiaan 800 lapsukaista. Kyllä hän siellä pian oppii engelskaa polittamaan. Kotona hän auttaa Fannya ja on kovasti tyytyväinen. Suomalaisista mainitsen, että yksi joutui junan alle, yksi kuoli myrkkyyn.
Paraikaa on hoidossamme eräs, jota toinen kansalaisemme ampui revolverilla kaulaan kapakassa syntyneessä riidassa. Miesrukkaa kuskattiin haavotettuna kolmatta tuntia paikasta toiseen kylmässä yössä ennenkuin viranomaiset saivat hänet hospitaaliin. Siellä miestä lohdutettiin, että hän pian kuolee ja arkku oli jo tilattu ja papille ilmoitettu hautapuhetta varten. Saimme vaikeuksien jälkeen leikata miehen likaisen haavan auki ja nyt mies paranee. Hautaantoimittaja ja pappi jäävät ilman maksua. Meidän pitäisi saada sata dollaria, saa sitten nähdä.
Eräänä iltana olin katselemassa kahta kuuluisaa nyrkkitaistelijaa. Saatan sanoa että se on rusikoimista, jonka rinnalla entiset 40 paria [raippaa] oli lasten leikkiä. Se pidetään voittajana, joka saa jäämään lattiaan vastustajan verisenä möhkäleenä kieli värisevänä suusta ulkona. Ja sitä riemun parkunaa, jonka yleisö silloin päästää. Taidetta tuokin kuuluu olevan nimeltään.
Olemme nyt päässeet hyvään alkuun ja luulemme ensimmäisten muurien sortuneen kaupungin valloituksessa. Virkaveljet katsovat meitä merkillisinä otuksina. Nunna-sairaanhoitajat osottavat hämmästynyttä kunnioitusta. Neljä päivää sitten avasimme erään miehen vatsaontelon, halkaisimme mahalaukun ja suolen , jotka neuloimme yhteen sekä suolen kahdesta kohdasta, jotka samoin yhdistimme ja mies on nyt paranevana.
Kurjuutta näkee myöskin, varsinkin iltamyöhällä opiumluolista kaduille kerjäämään hiipivät luurangot ovat kurjia.
Kansa on sangen kirjavaa. Mustat ja keltaiset tekevät kehnoimmat askareet. Syyrialaisia on täällä useita satoja kaupungin roskankorjaajina öiseen aikaan. Pelipankeissa on huikea meno. Toissa iltana eräs ukko hävisi 19 tuhatta taalaa parissa tunnissa ja oli tietysti tyytyväinen.
Palaan Sand Couleesta ja vartoan junaa Butteen huomen aamulla kello 4. Ihmiset puhuvat paljon maanjäristyksen tuhoista Californiassa ja sanomalehdissä on pitkiä kertomuksia. Eilen illalla kuljin hevosella Sand Couleesta Stockettiin pilkkusen pimeää notkotietä ypö yksinäni ja hiukan tuppasi vistoittamaan.”
Hautajaisia ja aurinkokylpyjä
Vuoden 1906 juhannusviikolla Fanny kirjoitti olleensa pyhäkoulun opettajana ja monen iltaman toimeenpanijana:
”Olen myös touhunnut oman Kalevan-naisten hyväksi. Pastori Hjelt, joka toimi suomalaisten pappina, sairastui äkkiä umpisuolitulehdukseen ja huolimatta kaikista Johanneksen ja Pitkäsen ponnisteluista hän kuoli. Häneltä jäi leski ja neljä lasta, jotka asuivat meillä viime keskiviikkoon asti, jolloin he lähtivät Pohjois-Dakotaan jossa heillä on oma talo.
Hautajaiset olivat erittäin komeat. Kirkko oli kauniisti koristeltu suruharsolla ja kukilla ja kaksi pappia toimitti ruumiin siunauksen. Kaikki kävi englanninkielellä ja kirkko oli väkeä täynnä. Seurakuntalaiset ovat innokkaasti hommanneet lesken hyväksi puhdasta rahaa kolmatta sataa dollaria. Kyllä täällä jo on nuo sosialistit siitä ääntä ja melua pitäneet, että kuinka nyt köyhän viimeinenkin leivän pala otetaan ja annetaan papin rouvalle. Ikävää on nähdä ja kuulla kuinka täälläkin ovat kateellisia ja pahan suopia.”
Johannes Mäkkylä puolestaan kirjoitti seuraavansa suurella jännityksellä asioiden kulkua Venäjällä:
”Ahveniston toivon säilyän rauhan ja levon paikkana, jonne taas on hauska pujahtaa, kun tämä leikki päättyy. Taitaa sinne taasen rauha palata ja kirjeet ruveta saapumaan, kun Viaporin ja Helsingin mellakat ehkä ovat ohi. Maaseudulla olen ollut parin ottein. Aluksi uiskentelin Missoula-joessa. Laskettelin koskia alas ja otin aurinkokylpyjä. Sandessa tapetaan paljon kalkkarokäärmeitä, meidän ollessamme kolme. Minulla on yhden häntä muistona. Se on seitsenrenkainen. Nahat nyljetään ja saadaan niistä kauniita vöitä. Siellä ollessamme ammuttiin vahingossa erästä poikaa olkapäähän. Muokkailin häntä koko ajan ja näytti lähtiessä hyvältä. Ajelimme maamiesten rattailla ja katselimme heinän korjuuta.”
Raha-asiat mielessä
Vuoden 1906 elokuussa Pikku-Ahveniston isäntä, Johannes Mäkkylän veli Antti päätti muuttaa nimensä. Antti Benjamin Mäkkylästä tuli Antti Penjaami Mäkikylä. Johannes Mäkkylä kirjoitti asiasta:
”Antin nimenojennuksen olemme huomanneet. Toivon näinä päivinä häneltä saapuvan tietoja Suomen sotkuisista oloista. Hommamme sujuu jotenkin hyvin, vaikka kesän aikana on laimeampaa. Olemme sentään ansainneet enempi kuin leipämme ja suolamme. Pian taas lähetän Suomeen, joka pennin, mikä säästyy.
Tohtori Schatalowitz kuoli yhtäkkiä erään sairaan rappusille, jota hänen piti mennä katsomaan. Sydänhalvaus katkaisi hänen päivänsä. Hän oli Leadvillessä Coloradossa.
Tänään alkaa suuret kilpa-ajot. Kaikki lännen parhaat juoksijat ovat tuotuna tänne. Kilpa-ajoja kestää 17 päivää. Vedonlyöntirahoja oikein amerikkalaisesti. Väkeä on kuin markkinoilla. Roistoja on kokoontunut tänne ja ryöstöt ja murhat ovat joka-aikaisia tapauksia. Viime sunnuntaina olimme eräällä kuumalla lähteellä, jonka nimi on Paipstone (Pipestone). Arvatkaas, kun me kaikin olimme siellä kuumassa vedessä uimassa kahden tunnin ajan. Siellä lähteellä uivat kaikki sekaisin miehet, naiset sekä lapset.”
Ihan kitkatta suomalaiset mainarit eivät hyväksyneet Johannes Mäkkylää ja Kustaa Pitkästä:
”Rakkaat kansalaisemme eivät nyt taasen kilju aivan kauheasti meitä vastaan vaan olemme kumpainenkin löytäneet armon sekä misterien että missisten silmissä. Ajatelkaa, että pari missistä kutsuivat synnytykseen Amerikan miehet, vain estääkseen Suomen herrasväkeä saamasta heidän rahojaan ja saivat maksua 65$ kumpikin. Siinä oli jonkun verran oppirahoja! Nyt taasen tuntuu tuuli puhaltavan meidän purjeisiimme. Teemme työtä aivan kuin Suomessa ilman suurta huutoa ja melua.
Tässä kuussa toivon taasen saavani kultamurusia Antille, joka on perin kiltti poika ja laittaa Ahveniston varmaan sieväksi siksi kunnes palaamme.”
Johannes Mäkkylä oli jo opiskeluaikoinaan ollut kirjeenvaihdossa hyvän ystävänsä Gustaf Lindellin kanssa. Hän kirjoitti tälle 1890-luvulla muun muassa Baselista ja Tübingenistä. Buttesta Lindellille lähti kortteja, jotka kuvasivat ”kullanhakijoita” ja ”indiaaneja”. Gustaf Lindellistä tuli myöhemmin Kustaa Hiekka.
Reissuja ja jäätävää säätä
Fanny Mäkkylä harrasti matkalla vuokrabisnestä ja kansalaisaktiivisuutta:
”Olen nyt taas vuokrannut ulos niin sanotun salini ja saan siitä vuokraa 25 dollaria kuukaudessa. Nyt jo saamme niin paljon hyyryä, että itse asumme hyyryttä ja jää vielä 7½ dollaria kassaan kuukaudessa. Salini vuokrasi eräs nuori mukava pariskunta, joista minulla on paljon hauskuutta ja hyvä tilaisuus oppia englanninkieltä.
10. päivä lokakuuta lähden taas erään seuran jäsenen kanssa perustamaan uutta Kalevan Naisseuraa Rock Springsiin ja Diamondvilleen Wyominkiin. Tulen viipymään noin 4 tai 5 viikkoa, sillä matkalla. En millään lähtisi, mutta kun seura on niin päättänyt. Hannes ja Mirjam syövät sillä aikaa kaupungilla ja eräs vaimo tulee siivoamaan huoneita.
Pitkänen kyllä on vielä meidän puulaakissa, vaikka hän ei enään asu eikä syö meillä. Se tuli liian kalliiksi pitää vain yhtä vierasta, kun oma väki tyytyisi vähempäänkin laitokseen. Saa nyt nähdä, jos hän pärjää tutkinnossaan. Jos hän ei pärjää niin hän ei enää voi olla tällä paikalla ja sitten meillekin tulisi vähän enempi rahaa.”
Butten kaupungin maasto oli kovin mäkistä, ja se tuotti välillä isoja ongelmia:
”Erästä kaksikerroksista rakennusta muutettiin ja alamäessä se pääsi karkuun ja lähti suurinta liikekatua pitkin livistämään hirmuista kyytiä. Viisi komeata hevosta jäi alle ja murskaantui. Monta sähköpylvästä taittui ja kaatui. Pitkänen luultavasti lähtee pian takaisin Äyräpään avuksi Helsinkiin (Matti Äyräpää, lääkäri ja Suomen hammaslääketieteen isä), mutta minä viivyn täällä kunnes saan kokoon kultaa kylliksi tahi tarpeeksi. Sillä välin ehtivät istutukset Ahvenistossa paremmin juurtumaan.”
Uutta vuotta Johannes ja Fanny Mäkkylä viettivät Buttessa:
”Uutta vuotta vietimme taasen jotkut suomalaiset yhdessä meillä, mutta likokala oli loppunut. Juttua piisasi myöhään yöhön, tinaa valettiin ja trasuja nostettiin. Ahvenistoa ja kotia muistelimme. Loppiaisena olimme eräässä suomalaisperheessä. Päivällä poltin pihassani koko rovion kaikenlaista romua. Täällä on Lapin pakkaset. Voitte kuvitella, miltä tuntuu kolmisenkymmentä astetta tällaisissa hökkeleissä. Ruumiissa palelee luutkin ja sielu kohmistuu.
Polttouunien kanssa täytyy puuhata yötä päivää. Äkkinäinen kylmä lopetti hiilet kaupungista ja jotkut jopa polttivat vanhoja huonekalujansa. Hiilet maksavat noin 40 Suomen markkaa tonni, joka on sangen vähän, kestää meillä noin viikon, vaikka kyökissä käytetään kaasua.
Kaiken hyvän lisäksi jäätyivät vesijohtotorvet talossamme ja pamahtelivat rikki. Vettä kantaa raatustimme naapurista ja taisimme hiukan kiukutellakin toisinaan. Vesijohtomiehet saavat päiväpalkkaa 6-7 taalaa joten korjaukset käyvät riivatun kalliiksi. Joitakuita ihmishenkiä on mennyt hukkaan pakkasessa ja lumituiskussa, mutta karjaa aivan kauheasti.”
Uuden työpaikan jälkeen Suomeen
Vuoden 1907 maaliskuussa Johannes Mäkkylälällä oli uusi työpaikka, Private hospital Dr E.I. Lindgren, Ishpeming, Michigan:
”Buttessa alkoi selkkaukset työpaikoilla ja kaikki liike seisahtui kerrassaan, silloin aukeni taas uusi ura ja minä ryntäsin pois Buttesta tänne Suurten järvien seutuun Michiganin rautakaivantopaikoille ja näyttää siltä, että leipäpuun löysin. Selkkaukset jatkuvat Buttessa vieläkin, ei sanomia, ei kaasua, ei rahaa, ei tavaraa, mitään arvoa. Kaikki pyrkivät pois. Fanny koettaa saada huonekaluista jonkin hinnan ja tulee sitten tänne ainakin toistaiseksi. Pitkänen lupaa muuttaa Minnesotaan Virginiaan, jos liika seisaus jatkuu Buttesta. Täällä on hinnat velä kohtuulliset, ilma puhdasta, elämä halpaa. Hoidan tätä hospitaalia niinkuin omaa liikettäni. 17 vuodetta, kaikki täynnä. Voin hyvin, samoin perheeni Buttessa.”
Vuoden 1907 kesäkuussa Johanneksen veli Antti ilmoitti kihlautuneensa Selma Kilpijoen kanssa. Johannes Mäkkylä oli innoissaan:
”Kirjeesi tuotti meille kovasti paljon iloa ja sydämen pohjasta onnittelemme sinua kihlauksesi johdosta sekä pyydämme esiinkantamaan hartaat terveisemme Selmallesi. Ahveniston hommaan olemme tyytyväiset, vaikka tuon rakennuksen käytännöllisyys ehkä tulevaisuudessa tulee kovemmalle katteelle kuin ennen. Jos tulemme häihisi riippuu, miten elokuussa asiat näyttävät, joten syyskuuksi siitä saat vastauksen”
Fanny Mäkkylä kehui miehensä taitoa lääkärinä:
”Hanneksella on työtä kovin paljon ja hän on onnistunut kaikissa leikkauksissa. Hän on saanut melkein kuolleet eläviksi. Onko se sitte seurauksena äite-mummon rukouksista ja siunauksista vai onko se Hanneksen suurta tohtoritaitoa, ehkä saamme molempia kiittää.
Meitä on kovasti pyydetty ja vaadittu erääseen kaupunkiin tässä lähellä jonka nimi on Ironwood. Elokuussa kun Lindgrenin väki tulee kotia, päätämme mitä teemme.
Ylöjärveltä on tänne saapunut nykyään monta siirtolaista. Ensi kerran, kun kuulette, että Ylöjärveltä lähtee väkeä tänne niin lähettäkää meille palvattua lampaan lihaa vähän ja hapanta leipää. Niitä me kovasti kaipaamme.”
Lindgrenin perhe palasi Ishpemingiin ja Mäkkylän perhe Suomeen. 12 elokuuta vuonna 1907 Johannes Mäkkylä ja hänen perheensä saapuivat Norjan Kristianiaan. Matka jatkui Kööpenhaminan kautta Suomeen.
”Meillä on piletit Suomen Höyrylaivayhtiön laivoihin. Olemme terveitä ja reippaita.”
TORBJÖRN NIKUS
Lue juttusarjan ensimmäinen osa täältä
