Tohtori Johannes Mäkkylän seikkailut suuressa lännessä

Rusthollari eli ratsutilallinen Benjamin Mäkkylällä oli kolme aikuisiän saavuttanutta lasta, nimittäin pojat Karl eli Kaarle Benjamin, Johannes Benjamin ja nuorimpana Anders eli Antti Benjamin. Kaarlesta tuli Mäkkylän isäntä, Johanneksesta lääkäri ja Antista metsäkonduktööri eli metsänhoitaja ja Pikku-Ahveniston isäntä.

Tohtori Johannes Mäkkylä Ylöjärvellä kotitilansa edustalla. (Kuva: Aarre Mäkkylä)

Rusthollari eli ratsutilallinen Benjamin Mäkkylällä oli kolme aikuisiän saavuttanutta lasta, nimittäin pojat Karl eli Kaarle Benjamin, Johannes Benjamin ja nuorimpana Anders eli Antti Benjamin. Kaarlesta tuli Mäkkylän isäntä, Johanneksesta lääkäri ja Antista metsäkonduktööri eli metsänhoitaja ja Pikku-Ahveniston isäntä.
Johannes Mäkkylä kirjoitti ylioppilaaksi Hämeenlinnan lyseosta vuonna 1886. Sen jälkeen hän luki itsensä filosofian kandidaatiksi ja valmistui lääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1894. Muutaman viransijaisuuden jälkeen hänet valittiin Hämeenkyrön kunnanlääkäriksi vuonna 1896. Seuraavana vuonna hänet vihittiin helsinkiläisen Fanny Renvallin kanssa. Pariskunta viihtyi Hämeenkyrössä vuoteen 1903.

Ensimmäisen kerran Atlantin yli

Johannes oli jo opiskeluvuosina matkustellut Euroopassa, mutta nyt häntä houkutteli Montana ja suuri länsi. Johannes ja Fanny olivat molemmat ahkeria kirjeenkirjoittajia. Niinpä ensimmäinen kirje kirjoitettiin jo Hudson-joen suulla vuoden 1903 joulukuussa, kun laiva oli ankkurissa viranomaisia odottamassa.
Laivamatka Liverpoolista ei ollut ollut mikään huvimatka. Kymmenen vuorokauden aikana oli riehunut pahin myrsky 17 vuoteen. Johannes oli keskivertosiirtolaista varakkaampi ja oli varannut itselleen tavallista paremman hytin. Hän kirjoitti, että siirtolaisia kohdellaan kuin sikoja. Se tarkoitti kolmannen luokan lipulla kannen alla matkustavia. He makasivat isoissa tiloissa ja oksensivat toistensa päälle.
Junamatka New Yorkista Montanan Red Lodgeen kulki Niagaran kautta ja kesti monta päivää.
Ensimmäinen kirje Montanasta lähti tammikuussa vuonna 1904. Se alkoi, kuten kaikki kirjeet kotiin sanoilla ”Rakas Äiti”. Johanneksen isä oli kuollut jo 20 vuotta aiemmin. Johannes käytti aina allekirjoituksenaan nimeä Hannes.
”Matkasta on toivuttu ja huoneet vuokrattu. Se ihmetyttää, että täällä vuokrataan pelkät seinät. Lämmityskamiinasta lähtien kaikki pitää ostaa”

Myrsky riepotteli laivaa

Johannes Mäkkylä matkusti Umbria-laivalla, joka joutui matkalla pahaan myrskyyn.

Vasta vuoden 1904 helmikuussa Johannes kertoi laivamatkasta:

”Liverpoolissa viruttiin sumussa. Umbria-laiva on 600 jalkaa pitkä. Kumpikin savupiippu 10 askelta läpimitassa, 4 mastoa, hytit siistit, ruoka hyvää, vaikka ei suomalaista. Neljä kertaa komeassa ruokasalissa kello 8, 12, 5, 8. kuului piljettiin. Piljetit maksoivat Tukholmasta tänne perille 789 kruunua ja New Yorkista 10 dollarin lisämaksu salonkivaunuun.
Englannin ja Irlannin korkeat kalliorannat tarjosivat katseltavaa. Rupesi myrskyämään. Suomenkin sanomalehdissä kuuluu olleen Umbrian vaikeasta matkasta. Umbria hyppeli ja pyörähteli kuin lastunen. Eteenpäin vain nimeksi. Ovet ja luukut visusti kiinni ruuvatut. Laineet hurahtivat kävelykannen yli.
2 upseeria ja 6 meripoikaa loukkaantui. Matkustajat makasivat merikipeinä tai horroksessa. Vuoteella oli koko pysytteleminen. Fanny makasi koko ajan horroksessa. Pahän näkönen on Atlantti myrskyllä.
On nekin vuorokaudet ohi eletty. Pelasin shakkia ja korttia kielisten kanssa. New Yorkista jäi erityisesti mieleen Vapauden patsas, satama, pilvenpiirtäjätalot. Kova mellakka kaduilla, kuolleita hevosen raatoja, pari palavaa taloa, palosammutuskunnan kovasoittoinen hurja ajo.
Kovast hengästyksissä miltei puolitainnoksissa ehtiminen junaan. Komeassa salonkivaunussa (Pullman) on tilaa 70 hengelle. Neekerikonduktööri-sika varasti maisteri Lemströmin konjakkipullon.
Niagaran lähellä pysähdyksissä pari tuntia. Chicagoon 2 tuntia myöhässä, länteen menevästä junasta. Yötä asemahuoneen perhesalissa russakoiden seurassa.
Eväät lopussa, ostin runsaasti voita, erinomaista juustoa, lohipurkkia, kinkkua, makkaraa, hedelmiä jne. 1½ dollaria.
St Paulin asemalla yötä naisten salissa. Asemasaliin lykättiin loukkaantunut ruumis. Fanny ei nukkunut, läheisestä hotellista ei ollut apua, pelotti vielä enemmän.
Junamies oli Ruotsalainen, sangen kohtelias. Montanan Billingsissä erkanimme Northern Pacific -radalta. Olimme siellä vuorokauden levolla. Katselimme indiaaneja ja neekeriä. Ihmisiä liikkeellä paljon ratsain. Sitoivat pollensa ja sujahtivat ottamaan ryypyn.
Täysin levänneinä jatkoimme matkaa Red Lodgeen. Turusta perille 22 vuorokautta. Posti ehtii tänne 16 päivää vanhana.”

Draamaa sisältävää arkea

Red Lodgen kaduilla nähtiin jo vuosisadan alussa suhteellisen paljon autoja.

Eräässä kirjeessään Johannes Mäkkylä kehui Red Lodgen suomalaisia:

”Minä pidän täkäläisistä kansalaisistani oikein paljon tällä kerralla. He toimivat sangen reippaasti ja pitävät arvossa omaa kansalaisuuttaan. Antille voin sanoa että nämät meidän suomalaiset ovat jo aikoja sitten rakentaneet täällä itselleen Saurion kokoisen yhteisen talon pääkadun varrelle ja sitä käyttävät sekä jenkit että Englishmanit. Täällä on raittiusaate ollut alkuyhdistäjänä.”

Johannes kävi tutustumassa Butten kaivoskaupunkiin, jossa oli vielä enemmän suomalaisia kuin Red Lodgessa:

”Viime kirjeen lähetin Helenasta. Sieltä matkustin Butteen, oikeata vuorirautatietä hirmuisen syviä reunoja pitkin, mahtavat vuoret. Buttessa on noin 30 isoa kaivantoa ja lukemattomia pieniä. Kultaa, hopeaa, kuparia ja hiiltä kaivetaan. Koko mahtavan vuoren sisäkalut on käännetty nurin ja sulimoiden savu täyttää kaupungin.
Ensi yönä ammuttiin kadulla asuntoni edessä 4 laukausta revolverilla. Poliisi joutui avuksi eräälle, joka pakotettiin seisomaan kädet ylhäällä ja jolta puhdistettiin taskut. Vorot pääsivät karkuun.
Kolmantena yönä kello ½11 olin illallisella pastori Hjeltin luona. Sillä välin olivat ryökäleet murtauneet ikkunan kautta huoneeseeni ja kurkottelivat minun lompakon kätköistä instrumenttisäiliöön, mutta se putosi pöydältä lattialle. Missis eli rouva, joka yksin oli kotosalla kuuli kolinan ja ryntäsi revolveri kädessä huoneeseen ja ajoi vorot pakoon. Heidän työaseensa jäivät kadulle. Revolveri tuolilla vuoteeni vieressä nukuin lopun yön täydessä rauhassa.”

Kansallispuisto teki vaikutuksen

Tältä Red Lodgen kaupunki näyttää tänä päivänä talvella.

Kirjeissä kuultiin usein myös Johanneksen vaimon Fannyn ääntä. Fanny alkoi pian kotiutua Red Lodgeen:

”Olen saanut paljon toiskielisiä rouvia tuttavikseni, pärjään heidän kanssaan englannin kielessä jo koko hyvin, kovin ovat ystävällisiä. Eräskin rouva on käynyt monta kertaa minua noutamassa ’boggi raidille’ niin kuin täällä ajelua sanotaan ja toinen rouva on minulle polkupyöräänsä lainannut, jolla olen huvikseni joskus iltasella ajellut.
Iltaa täällä en vietä ulkona kauvemmin kuin kello 9. Silloin soitetaan kelloa palotornissa ja kaikki, etenkin lapset kiiruhtavat koteihinsa, sillä pimeä tulee niin äkkiä.
Nyt näin kesällä emme syö kotona ollenkaan. Päivällisen syömme eräässä ravintolassa ja se maksaa 25 senttiä hengeltä. Olemme muuten olleet sangen säästäväisiä, minäkin olen laittanut vaan yhdet uddet vaatteet tämän maan muodin mukaan. Ps. Kroketinpeli on täällä yhtä innokasta kuin ennen vanhaan Mäkkylässä.
Eilen palasimme Kansallispuistosta (Yellowstone) viikon kestäneeltä matkalta. Se on kerrassaan ihmeellinen seutu. Koetan hiukan sanoin selittää, mitä siellä koimme ja näimme. Koko puisto on noin 8 000 jalan korkealla enimmäkseen jylhää vuoristoa.
Tuli maakuoren alla. Kuumia lähteitä ja pikku järviä löytyy tuhansittain, samoin suihkuavia kuumia lähteitä, joista muutamat ruiskuttavat vettä 250 jalan korkealle.
Maan alainen jyrinä ja pauhu on siksi kovaa, että joskus epäilee kestääkö paikat.
Karhuja näkee yhtenään, eräässä joukossa oli 15 kappaletta. Hirviä, peuroja, antiloopeja ja buffelihärkiä kävelee niityillä.
Pelikaanilinnut soutelevat ja ääntelevät sekä kalastelevat järvillä. Komeat kotkat pesivät luoksepääsemättömien nyppyjen huipuilla.
Kuljimme hevosvaunuissa noin 30 Suomen peninkulmaa 6–7 päivässä. Yöt vietettiin teltoissa, illat nuotivalkeitten ääressä. Aamuisin oli paikat härmässä.”

Elämä kaivoksissa oli kovaa

Smith Coal -yhtiön hiilikaivos Red Lodgessa.

Johannes Mäkkylä oli uskaltautunut matkallaan myös kaivokseen:

”Vasta toissaviikolla pistäydyin ensi kerran kaivoksessa, vaikka jo olen ollut täällä 8 kuukautta. Fanny ei pannut vieläkään henkeänsä alttiiksi. Siellä tapahtuvat monet ruhjoontumiset ovat pelottamassa. Se aukko jossa minä kävin on 2 km pitkä, siksi korkea, että mies hyvästi saattaa seisoa ja sen verran leveä että sähkörautatie mahtuu kulkemaan. Sen sivuilla aukeilevat työkammiot noin 30–50 jalkaa toisistaan sekä toisella puolella ilma aukot toiseen käytävään.
Uudella kaivoksella, jota paraillaan avataan on työväki kokonaan suomalaista, mutta se tahtoo tulla vettä täyteen hyvin usein ja työ keskeytyy.
Kyllä 3-4 $ palkalla kelpaisikin, mutta se on pahempi, ettei kaikkina päivinä hetikään ole tilaisuudessa ansaitsemaan. Olen jo tottunut näihin äkillisiin loukkaantumisiin.”
Vuoden 1904 syyskuussa vietettiin USA:ssa Labour Dayta eli työn päivää. Siitäkin Johannes kirjoitti:
”Vietettiin täälä työnjuhlapäivää suurella komeudella. Kaikki eri työmiesyhdistykset, arviolta toista tuhatta, kulkivat juhlakulkueessa lippuineen ja soittokuntineen sekä narriparvineen läpi kaupungin juhlakentälle, jossa puheita ja leikkiä esitettiin.
Tiistaina alkoi kolmipäiväinen maanviljelysnäyttely, maantuotteita ja elukoita sekä käsitöitä. Eniten minua miellytti suuret ratsukilpailut. Vielä näyttivät hevospaimenet taitoansa villin heosen kiinniottamisessa ja ensimmäisessä ratsastuksessa. Se oli aika töyssytystä. Villisonnin kanssa on aika peli ennen kuin se köydessä kulkee.
Loppunäytöksenä oli kaupungin mahtimiesten tulinen tappelu, johon ylesökin meinasi takertua. Toisia pistettiin kerran, toiset piileksivät yleisön vihaa, alkoi kuulua puhetta hamppukravatista, tervasta, höyhenistä ja muista lännen kaluista. Huomasi olevansa etäällä Euroopasta.
Kaduilla on iltaisin socialistiluennoitsija pitänyt esitelmiä ja sangen hyviä sekä myynyt lentokirjaisia. Ei taida socialistipuolue vielä näissä tämän syksyn presidentinvaaleissa paljoa merkitä. Näyttää etteivät muut puolueet ota heitä lukuun ensinkään.”

Koti-Ylöjärven asiat kiinnostivat

Red Lodgessa oli vuosisadan alussa varsin runsaslumiset talvet.

Vuoden 1905 tammikuussa Johannes kirjoitti hieman työasioista ja veljensä Antin suunnitelmista rakunnuttaa Pikku-Ahvenisto:

”Olen rokotellut lapsia, sillä täällä ei siitä huolehdi yhteiskunta. Isompia onnettomuuksia ei kaivoksessa vähään aikaan ole tapahtunut, ainoastaan jokunen käsi ja jalka murskaantunut.
Antin kirjeen johdosta haluan mainita, että hyväksyn hänen ehdotuksensa, mutta kehottaisin miettimään eikö pirttirakennukseen sopisi yläkertaa tehdä ja samalla välttämättömästi sauna.”
Vuoden 1905 maaliskuussa Johannes ja Fanny valmistautuivat lähtemään kohti Suomea. Johannes tahtoi kuitenkin nähdä vielä vähän maalilmaa:
”Olen taas matkalla heittämässä jäähyväiseni näille lännen tutuille paikkakunnille, sillä jo ensi viikolla on aikomukseni lähteä takaisin Suomea kohti. Fanny on kotona ja myy huonekalut ja järjestää laatikot kuntoon. Tämä rupeaa jo niin kovasti kyllästyttämään täälläkin.
Kun kerran olen näin kaukana, tahdoin vielä nähdä tämänkin kolkan maailmasta ennen lähtöäni Amerikasta. Olin ensin Sand Coulee -nimisessä pikkukaupungissa. Oikein mieli kävi murheelliseksisiellä, sillä moneen kuukauteen ei ole tehty työtä kaivannoissa ja useimmat talot ovat autioina. Isännöttömät koirat katsovat uutta tulokasta vakavin silmin. Sieltä ajoin hevoskyytillä Stockett-kaupunkiin, jossa nykyään työ on parhaassa vauhdissa ja vaikutus on heti toinen. Mieli virkistyi uudelleen. Sieltä ajoin hevoskyytillä Belt-kaupunkiin, josta nyt palaan. Siellä myös oli työ täydessä vauhdissa ja kansalaiset reippaalla tuulella. Sain kuulla paljon ihmeellisiä kertomuksia täällä villissä lännessä kymmekunta vuotta takapäin. Sopisi muistella takkavalkean ääressä Ahveniston rannalla. Fanny tulee vastaan Livingston kaupunkiin jossa tapaamme huomenna. Sieltä lähdemme 31 pv t.k. Minneapolikseen.”

Pysähdys suurkaupungissa

Vielä 17. huhtikuuta vuonna 1905 Johannes kirjoitti Grand Hotel du Havresta, Pariisista:

”Rakas äiti! New Yorkissa oli sama kauhea surina ja touhu kun ennenkin eikä niinkään paljon nähtävää kuin monessa Euroopan kaupungissa. Eläintarha puistoineen (Central Park) ja Brooklinin silta ovat suurenlaiset.
Otimme piletit Ranskalaiselle linjalle Havreen. Laiva oli tavaton jättiläinen – 15 000 tonnia ja 22 000 hevosvoimaa ja ruoka viineineen mainiot. Viikossa saavuimme Havreen. Ikävä tapaus sattui kun merimies putosi ja jäi Atlanttiin.
Näimme eräänä aamuna Atlantin aivan tyynenä. Jos Philadelphian ja New Yorkin välillä vauhti oli kova, niin Havren ja Pariisin väli oli suurempi, ainakin se joskus tuntui oikein kahealta.
Pariisissa on niin kovasti paljon nähtävää, ettei tahdo joutaa kirjoittamaan. Olemme Pariisissa viettäneet koknaisen viikon ja katselleet hyvin paljon nähtäviä. Kaikki on sujunut hyvästi matkalla ja terveinä olemme olleet. Eilen järjestin raha-asiani täällä ja panin kaikki yhteen pussiin vastoin tavallisuutta ja se katosi eräässä kahvilassa ja jouduin yhtäkkiä pulaan. Siinä meni koko summa yli kahden tuhannen ja nyt vartoan Kansallisosakepankista rahaa, että voin jatkaa matkaani. Älkää ensinkään säikähtykö, kyllä täällä pulasta pääsen.
Taidekokoelmat täällä Louvressa sekä kasvi- ja eläintieteelliset kokoelmat ovat suuremmoiset. Kaduilla on kauhea liike, mutta aivan hiljalleen siinä sentään osaa kulkea. Teattereissa iltaisin on erilaatuista nähtävää. Seurakumppanimme matkustivat tänään Roomaan. Kirjoitan tänään myös pankkiin, ja jos ei sinne ole saapunut lähettämäni sähkösanoma, pyydän Kallen tahi Antin hälyttämään sähkötietä lähettämistä. Olen sen verran pahoillani tuosta tapahtumasta, etten nyt kirjoita enempää, mutta olkaa levolliset ei hätää mitään. Odotamme juuri sähköllä rahaa Suomesta.”

TORBJÖRN NIKUS

HEI, LÖYSIT TIMANTIN!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.

Uusi käyttäjä, luo itsellesi tunnukset, niin pääset aloittamaan ilmaisen kokeilujakson.

Juttusarja

Tämä kolmeosainen juttusarja kertoo ylöjärveläisen tohtorin Johannes Mäkkylän matkoista Pohjois-Amerikassa vuosina 1903–1905. Juttusarja perustuu Johannes Mäkkylän matkoiltaan lähettämiin kirjeisiin. Sarjan jutut julkaistaan kevään aikana Ylöjärven Uutisissa.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>