On Runebergin päivä, ja on aika muistaa kansallisrunoilijaamme ja hänen teoksiaan, eritoten Vänrikki Stoolin tarinoita, kun runoelman ensi osan julkaisusta tulee tänä vuonna kuluneeksi 170 vuotta. Ja eritoten kotonurkillamme, sillä Stool on Kurulle erityinen.
Muutama tinasotamies jököttää telineeseen avatun Vänrikki Stoolin tarinoiden edessä Kurun kirjastossa.
Rinnalla on lisääkin Stoolia ja Runebergiä sekä kurulaisen kotiseutumiehen Stool -aiheinen tutkielmakin.
Opukset ja tinasoltut ovat osa kirjaston kotiseutukokoelmaa. Runebergin kuulun hahmon vänrikki Stoolin näet uskotaan versoneen Kurun tantereilta.
Vänrikki virkatalosta
Stoolin oletettu esikuva vänrikki Karl Gustaf Polviander asui Kurun Hainarissa virkatalossa.
– Poplviander oli Porin rykmentin lipunkantaja, joka osallistui Pommerin sotaan ja Suomen sotaan. Sodassa hän meni etunenässä lipun kanssa, tuon pikku tutkielman opiskeluaikoinaan tehnyt sekä Polvianderin jälkipolvea ja häneen perehtyneitä henkilöitä tuntenut Tapio Mäkinen kertoo.
Virkatalosta käsin 1800-luvun alussa Polviander järjesti sotilaiden majoitusta, ja vielä Venäjän vallankin alla vänrikki sai asua talossa, kuolemaansa asti. Kerrotaan myös, että Ruovedellä tovin asuessaan Runeberg vieraili vänrikin luona.
– Ennen kaikkea sanoisin, että Polviander vieraili Ruovedellä, Mäkinen toteaa vänrikin vierailuista äidin, sisarten ja kapteeni Enehjelmin luona ja siten kohtaamisista Runebergin kanssa.
1900-luvun alussa talon puolikas siirrettiin Stoolin tupana Turun linnan kupeelle, ja 1960-luvun koittaessa se palautettiin Kuruun museoksi.
– Toinen pääty on nykyisin Näsijärven rannalla mökkinä, Mäkinen kertoo.
Tuvassa on yhä vänrikin esineistöä, kuten hänen nikkaroimansa tuoli, jota on arveltu Stoolin nimen sytykkeeksi, ruotsin tuolia tarkoittavan sanan stol mukaan. Toki nimi on selitetty sanalla stål (= teräs).
Perimätieto kantaa
Tarina ei kuitenkaan ole vedenpitävä.
Mäkinen kertoo, että epäilevät äänet sulkivat tuvan Turussa, ja hahmolle on esitetty toistakin esikuvaehdokasta, vänrikki Pelanderia, jonka kerrotaan asuneen Ruovedellä.
– Tämä on sellainen Suomi–Ruotsi-maaottelu, Mäkinen virnistää mutta puoltaa itse Polvianderia ja huomauttaa, ettei Pelander osallistunut Suomen sotaan, jota runoelmassa käsitellään.
Mäkinen ynnää, että vanhuudenpäivillään Runeberg itse kieltäytyi mainitsemasta ketään esikuvaksi.
– Varmaan on ollut useita esikuvia. Runeberg on voinut saada aineistoa monilta, kotiseutumies jatkaa spekulointia.
Mäkistä tarinan epävarmuus ei haittaa. Hän uskoo, että vahvassa perimätiedossa on jotain perää. Ei tupaa olisi siirretty Turkuun tai Polvianderin tyttären hautakiveen kirjoitettu sanoja ”vänrikki Stoolin tytär”, jos tarina olisi selvästi täyttä tyhjää.
– Kyllä muitakin asioita perustuu perimätietoon, hän sanoo ja hyväksyy tämän, kun asiat esitetään nimenomaan perimätietona.
– Jos sanotaan, että tässä on Runeberg istunut, kyllähän se lisää kiinnostusta historiaan, kirjastosihteeri Päivi Huhtakin puoltaa.
Arvokasta perintöä
Alkujaan kahdessa erässä julkaistussa runoelmassa on kehyskertomuksena ylioppilaan ja vänrikin kohtaaminen. Vänrikki sitten kertoilee sotamuistojaan ja tarinoitaan. Voitettuja taistoja, sankaritekoja, sotilaan morsian…
– Runomuoto on tietysti haastava, mutta kun rytmiin pääsee, lukeminen helpottuu. Kirja ei ole verta ja suolenpätkiä, vaan siinä ihannoidaan sitä, miten Suomea puolustetaan ja miten tärkeä se on, Huhta luonnehtii.
Suomelle runoelma on mittavasti myyty merkkiteos, josta on kulttuurissamme ammennettu paljon, vaikkapa kuvataiteeseen. Kurulle se on oman historian rakennuspalanen.
– Meillä on täällä tällainen aarre. Pidetään siitä kiinni, Huhta tuumaa.
Kommentointi on suljettu.