Useita kolareita Ylöjärvellä – yhdessä niistä osallisena koira

poliisi, poliisiauto
Etenkin Vaasantiellä on viime päivinä rytissyt.

Vaasantiellä on sattunut viikon sisään ainakin kolme kolaria.

Perjantaina 12. tammikuuta henkilöauton kuljettaja ajoi Metsäkylän tietämillä kohti Hämeenkyröä, kun hänen autonsa kylkeen osui yllättäen toinen auto viideltä iltapäivällä. Vastaantuleva auto oli matkalla eri suuntaan ja tullut vastaantulijoiden kaistalta.

Ambulanssin henkilöstö tarkasti kaikki osalliset. Hämeenkyröön päin matkalla olevassa autossa oli mukana myös etupenkillä istuva matkustaja. Yksi osallisista joutui ensiapuun. Molemmat autot vaurioituivat törmäyksessä.

Toinen Vaasantien kolareista sattui niin ikään Metsäkylän kohdalla, kun linja-autopysäkillä ollut henkilöauto lähti uudelleen liikenteeseen, sen kuljettaja ei huomannut takaa tullutta autoa, ja autot törmäsivät toisiinsa.

Pysäkiltä lähtenyttä kuskia epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Onnettomuus sattui keskiviikkona 10. tammikuuta kello 15.20. Törmäyksessä säästyttiin henkilövahingoilta, eikä alkoholilla ollut osuutta asiaan.

Samana päivänä kello 11.35 henkilöauto osui toiseen autoon Vanhan Vaasantien ja Vaasantien risteyksessä. Onnettomuus sattui, kun kuljettaja oli odottanut Vanhalla Vaasantiellä valojen vaihtumista, lähtenyt liikkeelle vihreillä määränpäänään Soppeentie, mutta osunut Tampereen suunnasta tulleeseen autoon. Tampereen suunnasta tullut auto oli ajanut ilmeisesti päin punaisia, ja sen kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Molemmat kuljettajat loukkaantuivat onnettomuudessa ja heidät vietiin tutkimuksiin sairaalaan. Myös molemmat autot vaurioituivat.

Kuruntiellä poliisi sai maanantaina 15. tammikuuta kello 15.30 kiinni kuskin, joka oli liikkeellä ilman ajolupaa. Tämä oli jo 22. kerta, kun poliisi sai hänet kiinni kortitta ajamisesta vuoden sisään.

Saksanpaimenkoira juoksi tiellä ja törmäsi autoon viime viikon tiistaina 9. tammikuuta kello 11.15 Siivikkalantien ja Ilmarinjärventien tuntumassa. Koira oli ilman omistajaansa ja pääsi juoksemaan pois. Autoon tuli törmäyksestä lommo.

Comments are closed.