Leppäkosken vilkku

03.01.2018 08:47

Muistan kuusikymmentäluvulla, kun sähkönjakelu oli melkoisen epävarmaa ja sähkönjakeluyhtiö sai otsikon mukaisen lempinimen.
Haja-asutusalueen jakeluvarmuus on tästä kehittynyt huomattavasti, mutta se ei ole ollut itsestäänselvyys ja lainsäätäjäkin on asiaan puuttunut. Paikallinen energiayhtiö Leppäkosken Sähkö on jo pitkään panostanut jakeluverkkoon ja siten varmistanut häiriöttömän sähkön saannin myös täällä linjan loppupäässä, jossa itse asun .
Energiayhtiö ei voi mielestäni toimia pelkästään osakkeenomistajan etujen mukaisesti , koska sillä on omalla jakelualueellaan monopoli kyseiseen liiketoimintaan. Vaan olisi otettava huomioon myös kuluttajien etu.
Pienosakkeenomistajana ja Leppäkosken Sähkön asiakasraadin jäsenenä näen tärkeämpänä kohtuullisen sähkönsiirtohinnan ja häiriöttömän jakelun, kuin esimerkiksi osakkeen arvon tai siitä saatavan osingon.
Tunnen hyvin sähkönjakeluyhtiöitä, jotka toimivat samoissa olosuhteissa , mutta omistajien tahdon mukaisesti jakavat suurempia osinkoja seurauksella, että kaikki kuluttajat maksavat sähkönsiirrosta jota he eivät pysty kilpailuttamaan jopa 20 prosenttia enemmän mitä Leppäkosken Sähkön alueella.
Me maaseudun asukkaat olemme usein joutuneet kehityksen mukana maksajiksi. Esimerkiksi aikoinaan perustettiin puhelinosuuskuntia ja paikallisia pieniä puhelinyhtiöitä jotta saataisiin tiedonsiirtoverkko. Myöhemmin ne fuusioitiin toiminnan takaamiseksi suurempiin yhtiöihin ja lopuksi verkostot joutuivat monikansallisten pörssiyhtiöiden hallintaan seurauksella, että haja-asutusalueen verkostot purettiin .
Pohjois-Satakunnassa aloitettiin taas tyhjästä kun perustettiin seutuverkko vastaamaan tietoliikenteen jakelusta. Aikoinaan sähkönjakeluverkot on rakennettu samoista lähtökohdista ja todennäköinen kehitys tulee olemaan sama, jos toiminta on pelkästään tuloksen maksimointia osakkeenomistajien eduksi.
Toivoisinkin malttia ja kaukonäköisyyttä nyt Leppäkosken Sähkö Oy:n omistuksessa ja päätöksenteossa, jottei maksajiksi joutuisi maakunnan sähkönkuluttajat.

MATTI PEURALA
Jämijärvi
Sähkövoimatekniikan teknikko ja Leppäkosken Sähkö Oy:n
asiakasraadin jäsen