Parit riparit

”Koska on konfirmaatio?” äitini kysyi. Ei vielä aavistustakaan. Mutta loppuvuodesta tiedän – ja kutsun isovanhemmat ensimmäisen lapsenlapsensa tärkeään juhlaan.
Ilmoittautumisaika Ylöjärven seurakunnan ensi vuoden rippikouluihin on alkanut. Poikani aikoo osallistua riparille urheiluharrastuksensa ehdoilla, joten se asettaa aikataulutoiveita.
Sekä urheiluseura että seurakunta kuitenkin muistuttavat asiallisesti, että rippikouluvuosi on vain kerran elämässä. Jo siksikin riparille olisi hyvä antaa etusija.
Raamit
Nykyrippikoulu kestää kaiken kaikkiaan puolisen vuotta. Jokaisessa rippikoulussa on omanlaisekseen suunniteltu ja käytännössäkin vielä yksilölliseksi muotoutuva ohjelmansa.
Yhteiset raamit toki silti löytyvät. Rippikoulussa tutustutaan Jumalaan ja seurakuntaan sekä rukoillaan. Siellä pohditaan elämän peruskysymyksiä kristinuskon valossa.
Rippikouluun sisältyy noin 80 tuntia eli noin kahden täyden työviikon verran opetusta. Yhteen ryhmään mahtuu enimmillään noin 25 riparilaista.
Leirit
Riparin suorittaakseen ei välttämättä tarvitse lähteä leirille. Rippikoulun voi käydä myös päiväriparityyppisesti kaupungissa. Ja jos rippikoulu on nuorena jäänyt väliin, niin kannattaa muistaa, että myös aikuisille on ryhmiä ja yksilöopetustakin.
Poikani on kuluvan jalkapallovuoden aikana nukkunut erilaisilla leiri- ja turnausreissuilla yli 20 yötä – ja muuten panostanut harrastukseensa moninkertaisen määrän matkapäiviä. Tällä hetkellä joukkueharjoituksia on viidesti viikossa ja lisäksi tietysti pelataan sekä harjoitellaan yksilötasolla.
Näin ollen yhdessä tekeminen sekä erilaisten ajattelu- ja toimintatapojen kanssa eläminen lienevät pojalleni tuttuja jo harrastuksenkin kautta. Minun ei tarvitse patistaa nuortani leirille itsenäistymään.
Rippikoulun tahdon poikani silti ilman muuta käyvän. Onneksi hänkin odottaa sitä innostuneena.
Kasvu
Minut konfirmoitiin talvilomarippikoululeirin päätteeksi vuonna 1992. Mutta tuo ei ollut ainoa riparini. Olen nimittäin seurannut useaa rippikoulua ”alaikäisenä”. Konfirmaation jälkeen osallistuin myös isostoimintaan.
Äitini työskenteli seurakunnassa ja otti minut mukaan monelle leirille, kun olin lapsi. Sitäkin kautta olen saanut tuntea kirkollisen toiminnan luontevaksi osaksi elämää.
Muistan esimerkiksi alle kouluikäisenä istuneeni rantasaunan pesuvadissa. ”Onko kivaa olla pieni?” riparilaiset kysyivät. Oli kyllä – vaikka myös kasvaminen kannatti.