Ylöjärven museon opastuskierroksia järjestettiin tänä kesänä kaksi kappaletta. Viime torstaina kierroksella oli mukana yhdeksän ylöjärveläistä, jotka tutustuivat kotikaupunkinsa entisajan elämään museonhoitaja Elina Linkopuun johdolla.
Hietasmäessä sijaitsevan Ylöjärven museon pihapiiriin on kokoontunut torstaina porukka, joka kulkee museonhoitaja Elina Linkopuun johdolla vanhaan viljamakasiiniin.
Esittelyssä oleva rakennus on 1800-luvun loppupuolelta, ja se on tuotu museolle Kuusiston kylästä Tiuravuorelta, nykyisen Teboilin takaa.
Viljamakasiiniin on laitettu esille tavaroita, joista suurin osa on samalta aikakaudelta kuin itse rakennuskin. Linkopuu esittelee rakennuksen alakerrassa olevan puisen vempeleen, jota 1800-luvun ylöjärveläiset käyttivät käsitöissään.
– Tässä on määlikkä. Tämä on eräänlainen nahan venytyksessä ja pehmityksessä käytetty laite, hän kertoo.
Alakerrassa on myös erilaisia maitoon liittyviä esineitä, kuten juustomuotti. Juustonnälkäisiin hiiriin 1800-luvun ihmiset varautuivat hiirenloukuilla, ja tällainen pyydystin on esillä myös viljamakasiinissa.
– Tämä se vasta brutaali laite on. Hiiri kömpi sisään puisen neliön päälle, jolloin painava osa tippui ja litisti sen, Linkopuu selittää.
Seppiä pidettiin arvossa
Museokierros jatkuu viljamakasiinin yläkertaan, johon kavutaan jyrkkiä portaita pitkin. Yläkerran seinällä roikkuu joukko kairalta näyttäviä esineitä. Linkopuu nimittää työkaluja napakairoiksi, mutta museokierrokselle osallistuvat tietävät välineitä nimitettävän myös vintilöiksi tai poriksi.
– Joskus muinoin sanottiin, että joku ihminen saattoi olla kiero kuin vintilän terä, muistaa eräs museovierailija.
Seuraavaksi matka jatkuu 1800-luvun sepänpajalle, jonka katto on uusittu hiljattain. Perinteisesti sepänpajassa on pärekatto, mutta pajan uusi ja nykyaikaisempi huopakatto on helppohoitoisempi.
Ennen päätymistään museonmäelle sepänpaja oli Teivaalan kartanon omistuksessa. Linkopuun mukaan Teivaala oli yksi Ylöjärven suurimmista ja rikkaimmista tiloista.
– Kuten muualla Suomessa myös Ylöjärvellä sepät nauttivat erityistä kunnioitusta kädentaitojensa vuoksi, Linkopuu sanoo.
Sepän töihin kuului lähes kaikki, mitä metallista vain pystyi valmistamaan. Esineiden joukkoon kuuluivat esimerkiksi viikatteet, sirpit ja hevosenkengät.
– Sepän oppipojan ensimmäisenä tehtävänä oli valmistaa itselleen työvälineet, Linkopuu kertoo.
Palkoista osa vaivaiskassaan
Museonmäellä päärakennuksena toimiva Korpulan tupa on kotoisin Pengonpohjasta, jossa Korpulan tila toimii edelleen. Tupa on syytinkirakennus, eli se on rakennettu tilan vanhimpien asuintaloksi.
Tuvassa on esillä esimerkiksi keittiöön liittyviä tavaroita, kuten sokerilaattikko ja kahvimylly. Esineissä on erityistä se, että niissä on reikä avainta varten.
– Talon emäntä piti huolen, etteivät piiat ja rengit pääse omin päin kahvi- tai sokeriapajille, Linkopuu huomauttaa.
Hänen mukaansa 1800-luvun rengin vuosipalkka oli nykyrahaan muutettuna noin 670 euroa ja piian noin 370 euroa. Lisäksi molempien palkkaan sisältyi ylöspito sekä jalkineita ja vaatteita sopimukseen mukaan.
Linkopuu sanoo, että palkasta osa annettiin sen ajan sosiaaliturvaan eli vaivaiskassaan.
– Rahalla hoidettiin vaivaistalojen asukkeja ja huutolaislapsia.
Comments are closed.