Kaksi lukiolaistyttöä pyörittää Räikän rannassa omaa kesäkahvilaa

Muru-kahvilasta saa omatekoista jäätelöä

Julia Vattula ja Seela Nissinen saivat ensimmäisen kunnon kesätyöpaikan kahvilasta, jossa he myyvät ainakin heinäkuun ajan karkkia, jäätelöä, juomia ja panineja.
kesäkahvila, Muru-kahvila, Julia Vattula ja Seela Nissinen

Lukion toiselle luokalle menevät Julia Vattula ja Seela Nissinen vuokraavat kioskista myös SUP-lautoja ja siivoavat rantaa. Kahvilan pito on ollut heistä hauskaa, koska jäätelöiden tekeminen on luovaa puuhaa. He voisivat kuvitella olevansa yrittäjiä aikuisenakin.

Julia Vattula ottaa pakkasesta muoviastian, avaa kannen ja pyörittelee rasian sisältä paljastuvasta jäätelöstä pallon.

Vattulan ja hänen ystävänsä Seela Nissisen itse tekemän jäätelön makuna on minttu-Oreo. Jäätelön seassa on reilusti mintunmakuisen Oreo-keksin paloja.

Lukiolaistytöt tykkäävät tehdä jäätelöitä ja tehtailla uusia makuja.

Tällä hetkellä heidän kesäkahvilastaan saa minttukekseillä maustetun kesäherkun lisäksi ainakin Mariannen ja Turkinpippurin makuista jäätelöä.

– Maut vaihtelevat toiveiden mukaan, tytöt sanovat.

– Ajattelimme myös, että omatekoisen jäätelön avulla voisimme erottua muista kahviloista, Seela Nissinen miettii.

Auki ehkä elokuussakin

Lukiolaiset pyörittävät Räikän rannassa kesäkahvila Murua ainakin heinäkuun loppuun. Tosin jos säät sallivat ja jos asiakkaita riittää, kahvila saattaa olla auki vielä elokuussakin. Jäätelön lisäksi kahvilasta saa esimerkiksi juomia, kahvia, sipsiä, karkkia ja panineja sekä ihan tavallista kaupan jäätelöä,

Julia Vattula, Seela Nissinen, 26.6.2017

Jäätelön lisäksi kahvilasta saa esimerkiksi juomia, kahvia, sipsiä, karkkia ja panineja.

vaikka itse tehdyllä jäätelöllä onkin faninsa.

– Kaikki ovat kehuneet jäätelöämme, ja eräs asiakas sanoi, että se oli parasta jäätelöä, mitä hän on syönyt, Vattula sanoo.

Aukioloaika vaihtelee

 Julia Vattula ja Seela Nissinen, Muru-kahvila, kesäkahvila

Kahvilaa kannattaa pitää auki sään ja asiakkaiden mukaan.

Jos sää on hyvä, kahvila on auki noin kymmenestä tai kahdestatoista noin kuuteen tai yhdeksään asti illalla. Aika lailla sen mukaan, miten asiakkaita liikkuu.

– Asiakkaita on käynyt nyt eniten noin puolenpäivän aikaan ja illalla.

Kenties hieman yllättäen suurin osa asiakkaista on ollut vanhoja ihmisiä, jotka ovat tulleet lähistölle pesemään mattoja tai jotka ovat olleet kävelyllä. Lapsiakin on riittänyt, mutta nuoret ovat olleet vähissä.

Raha menee säästöön

Kesäkahvilan pito on Vattulan ja Nissisen ensimmäinen kunnon kesätyö.

17-vuotiaat lukiolaiset ovat jäseninä Koulutuskeskus Valon omassa osuuskunnassa, mikä mahdollisti kahvilan pidon. Muitakin nuoria pitäjiä kahvilalle olisi ollut, mutta tytöillä kävi säkä.

Tytöt eivät osaa vielä arvioida, paljonko he tekevät kesätyöllään rahaa, koska näin alussa menojakin on ollut runsaasti. Sen he kuitenkin tietävät, että rahat menevät säästöön.

– Autoa, asuntoa, matkailua ja kaikkea pientä varten, tytöt luettelevat.

 

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?