Nyt on aika onnitella uusia ylioppilaita. Samalla sopii toivoa, että heillä on kouluviisauden lisäksi oikeata elämänkokemusta. Yhteiskunnassa on monia vaatimuksia ja houkutuksia. Lisää täytyy opiskella. Yksi rahoituslähde opintoihin on valtion takaama opintolaina.
Takaus ei ole mikään onni ja autuus. 1990-luvun lamassa moni takaaja joutui oikeasti vastuuseen yrittäjätuttavansa veloista. Vastuu ei ollut mitenkään tasapuolinen takaajien kesken. Siltä takaajalta otettiin, kenellä oli rahaa tai realisoitavaa omaisuutta. Valtion takaama opintolaina toimii eri lailla.
Ensinnä vaaditaan tietysti maksuvaikeuksissa oleva opiskelija. Mitä suomalaisempi pankki, sen varmemmin se irtisanoo huonon opintolainan. Konsteja kyllä löytyy, jos on tahtotila. Sen jälkeen kansaneläkelaitos kyllä kiltisti maksaa opintolainan pankille. Onhan sillä lainalla se valtion takaus.
Asia ei tietenkään jää tähän. Kela nimittäin perii opiskelijalta tai huonossa työputkessa olevalta ihmiseltä rahat takaisin. Laina on veli otettaessa ja veljenpoika maksettaessa. Vanha hokema on todellisuutta tänä päivänä.
Hyvä asiakas saa nykyään asuntolainaa erittäin edullisesti. Kela perii asiakkailtaan suorastaan törkeän korkeaa korkoa. Aina voi sanoa, että korko on poliitikkojen hyväksymä. Varmaan myös siltä osin on tehty kumileimasinpäätöksiä. Tosiasia ei silti poistu. Korkotaso on silti törkeä.
Synninpäästönä Kelalle se, että neuvottelemalla voi saada maksuvapautusta korkoon. Samoin lyhennyserä on mahdollista neuvotella inhimilliseksi. Jopa itse laina voi vanhentua jollain aikavälillä.
Mutta sitten kun tuo vanheneminen lähestyy, niin vaikeudet voivat alkaa kasaantua. Vähemmän mairittelevassa elämäntilanteessa olevalta ihmiseltä postit usein jäävät lukematta. Kela ei paljoa vaivaudu soittamaan asiakkaalle. Opintolaina siirtyy siis ulosottoviranomaisen hoidettavaksi. Sitä tarina ei kerro, alkaako velan vanhenemisen laskenta taas alusta. Samoin korko ja kulut ovat kysymysmerkkejä.
Yhteiskunnan ja yksilön vastuissa ja velvoitteissa riittää optimoitavaa. Yhtäältä mahdollisimman monen kansalaisen pitää hoitaa omat asiansa. Toisaalta liiallinen kyykyttäminen johtaa vain työmotivaation täydelliseen katoamiseen. Oljenkorsi voi katkaista kamelin selän. Sen jälkeen artisti eli tavallinen veronmaksaja takuuvarmasti maksaa viulut.
Helppoja ratkaisuja tuskin on. Kohtuullinen korko tai peräti nollasellainen on varmasti hyvä lähtökohta. Kulujen pitää olla kohtuullisia olevaan lainapääomaan nähden. Henkilökohtainen ja joustava neuvottelu lienee se paras menetelmä ihmisen kohtaamiseen. Asiaa hoitavia julkisia tahoja olisi paras olla vain yksi. Nyt luukkuja on useita.
marko@markotaipale.fi
