Ylöjärven kaupungintalolla on hyörinyt parin viikon ajan uusi kasvo, kun 30-vuotias Tanja Vuori on aloittanut työnsä Ylöjärven Yrityspalvelu Oy:n asiakkuuspäällikkönä. Vuori nostaa hienoa työtä tehneen Yrityspalvelun henkilöstömäärän kolmeen.

Vuorentaustalainen Tanja Vuori on viihtynyt ensimmäisten päivien aikana erinomaisesti uudessa työpaikassaan Ylöjärven kaupungintalolla.
– Oli tosi kiva tulla tänne. Täällä on hieno ilmapiiri ja olen viihtynyt toistaiseksi erittäin hyvin, Vuori kuvaa tunnelmiaan uudessa, vielä hieman sekaisessa, työhuoneessaan.
Vuori vastaa Ylöjärvellä pääasiassa yritysten sijoittumispalveluista. Hänen toimenkuvaansa kuuluu toki paljon muutakin, mutta ennen syventymistä työasioihin, pitää selvittää, miten Hollolan Paimelan kylästä kotoisin oleva maalaistyttö päätyi töihin Ylöjärven kaupungille.
Lahden seudulla kasvanut ja peruskoulunsa käynyt Vuori tuli aikoinaan opiskelemaan Tampereen yliopistoon hallintotieteitä. Opiskelut sujuivat hyvin, ja Vuori lähti vaihto-oppilaaksi kreikkalaiseen kauppakorkeakouluun, jossa hän opiskeli organisaatiokulttuuria ja henkilöstöhallintoa.
– Seuraavan kesän vietin Norjassa. Syksyllä palasin Tampereelle jatkamaan opintoja, jonka jälkeen pääsin harjoitteluun Suomen Norjan suurlähetystöön.
Myöhemmin Vuori sai opintonsa valmiiksi ja hänelle löytyi myös vakituinen työpaikka Tampereelta. Edelliset viitisen vuotta Vuori työskenteli kiinteistöjohtamispalveluita tarjoavan Ovenia-konsernin palveluksessa.
– Sinä aikana tapasin myös nykyisen aviomieheni, jonka kanssa muutimme Ylöjärvelle neljä vuotta sitten, Vuori kertoo.
Uusiin haasteisiin Ylöjärvelle
Viime vuoden vaihteessa Vuori palasi äitiysvapaalta töihin ja alkoi miettiä, että työpaikan vaihdos voisi olla ajankohtainen. Eteen tupsahti Ylöjärven Yrityspalvelun hakuilmoitus. Haastattelukiemuroiden ja soveltuvuustestien jälkeen Vuori sai toivomansa paikan. Työpaikan ohella myös titteli vaihtui palvelupäälliköstä asiakkuuspäälliköksi.
– Odotan innolla, että pääsen hieromaan kauppoja asiakkaiden kanssa. Tehtävänäni on luoda verkostoja ja houkutella uusia yrityksiä Ylöjärvelle. Haluan tehdä uusien yritysten tulon tänne mahdollisimman helpoksi. Toki pidän huolta myös jo täällä toimivista yrityksistä, Vuori kertoo työstään.
Aivan aluksi Vuoren on tutustuttava kaupungin elinkeinopolitiikkaan. Se sujunee melko kivuttomasti.
– Juuri tätä julkista hallintopuolta olen opiskellutkin. Toisaalta vaikka Yrityspalvelu on osa kaupungin organisaatiota, olemme kuitenkin itsenäinen toimija. Toimimme vähän niin kuin yrittäjien puolella, Vuori miettii.
Ylöjärvi on tunnettu yritysmyönteisyydestään. Vuori sanoo todenneensa asian jo aiemmin muun muassa paikallislehden sivuilta.
– Ylöjärvi on tässä asiassa selvästi jonkinlainen edelläkävijä Pirkanmaalla, vaikka toki muissakin kehyskunnissa on herätty yritysten palvelemiseen. Ylöjärvellä on elinvoimainen ja positiivinen ilmapiiri. Täytettävänäni on isot saappaat, koska haluan osaltani pitää palvelutason korkealla, Vuori sanoo.
Vuoren työssä tärkeimmät yhteistyötahot ovat yrittäjien ohella kaupungin henkilöstö sekä paikallinen yrittäjäyhdistys. Vuoren tehtävissä myös yritysten kanssa tehtävä kehitystyö on tärkeää.
– Timo (Isolähteenmäki) vetää isoja linjoja ja minä teen sitten, mitä pystyn ja osaan, Vuori naurahtaa.
Lomalla futista ja mökkeilyä
Vaikka Vuori on vasta aloittanut tehtävässään, hänelle on kuitenkin luvattu kesäloma heinäkuulle.
– Arjen uudelleen järjestely on ottanut jonkin verran voimille, joten on kiva, että saa vähän huilata, Vuori toteaa.
Kymmenvuotiaasta saakka jalkapalloa pelannut Vuori aikoo lomallakin juosta pallon perässä.
– Lisäksi vietämme varmasti aikaa omieni sekä mieheni vanhempien seurassa sekä mökillä Sysmässä, Vuori kertoo.
Ja oman aikansa ottaa tietysti Vuoren perheen pieni poika, joka pitää vanhempansa aktiivisina.
Ennen lomaansa Vuori ehtii kuitenkin jo päästä mukavasti työhönsä käsiksi. Hän toivoo, että yhteydenottoja tulee runsaasti.
– Minua saa repäistä hihasta, ja minulle pitää ehdottomasti soittaa ja laittaa viestejä, Vuori vinkkaa.
Viimeisimmät kommentit