Vaalikelpoisuuden vuonna 1906 Suomessa saaneet naiset onnistuivat heti seuraavissa eduskuntavaaleissa nostamaan vallan kahvaan kipakan äänitorven, Hedvig Gebhardin, joka valittiin myös itsenäisen Suomen eduskuntaan vuosiksi 1919–1929.
Suomen osuustoimintaliikkeen Hannes-puolisonsa kanssa perustanut kansanedustaja ajoi pitkäjänteisesti muun muassa kätilötoimintaa ja äitiyslomia. Suurimmat otsikot hän kuitenkin sai puolustaessaan naisten katurauhaa.
Maailman ensimmäisen kansanedustaja-avioparin temperamenttisempi osapuoli Hedvig sai eduskunta-aloitteensa taakse allekirjoittajat neljästä eri puolueesta. Rikoslakiin vaadittiin pykälää, jonka mukaan jokaista epäsiveellisesti naista kadulla ahdistellutta rangaistaisiin sakolla.
* * *
Vaatimuksen naisten katurauhasta ymmärtää, koska etenkin naimattomat naiset olivat holhouksen alaista ”vapaata riistaa” vielä toistakymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen – äänioikeudesta huolimatta.
Hedvig Gebhard purki tuntojaan: ”Kuka tahansa herra tai työmies pitää oikeutenaan puhutella meitä kadulla, tunkeutua seuraamme, tarjota meille erotiikkaansa.”
Katurauha-aloite eteni nahkeasti, mutta tämä ei topakkaa rouvaa hiljentänyt. Pääkaupungissa tiedettiin, miten kansanedustaja veteli yhtä asiattomuuksia laukonutta ympäri korvia ja paukutti toista käsilaukulla niin, että poloinen huusi poliisia hätiin.
Gebhard myönsi, että ”Neiti, saanko tulla saattamaan!”-puhuttelut olivat useimmiten harmittomia mutta sellaisenaankin riittävän nöyryyttäviä.
* * *
Vuoden 2017 reippaassa riennossa on vaikea uskoa, että itsenäisen naisen historia ei ole maailmanlaajuisesti paljoakaan pidempi kuin itsenäisen Suomen historia – pyöreät sata vuotta.
Kymmeniätuhansia vuosia sitten naista arvostettiin. Hän oli äiti maa, jumalatar ja uutta elämää synnyttävä voima.
Naisten salaperäistä, pelottavaa voimaa ryhdyttiin kuitenkin kontrolloimaan jo paljon ennen ajanlaskumme alkua. Kristinuskon ja muiden uskontojen vanavedessä miesten ylivaltaa perusteltiinkin jumalallisella lailla.
Naisviha roihahti julmimpaan liekkiinsä 1000-luvulla. Lukemattomat osaajat ja tietäjät, kansanparantajat ja lapsenpäästäjät joutuivat noitavainojen seurauksena roviolle poltettaviksi.
Yksittäisiä naisia, kuten Egyptin kuningatar Kleopatra, Englannin Elisabeth I ja Victoria sekä Venäjän Katariina Suuri, nousi historian aallokossa miesten asemien veroisiin asemiin mutta vain satunnaisesti. Naisten kollektiivinen lasikatto pysyi graniitinlujana.
Naisten päät nousivat tuskallisimpien aikojen jälkeen pikkuhiljaa pinnan yläpuolelle, mutta aina viime vuosisadalle saakka he olivat isien, aviomiesten ja veljien enemmän tai vähemmän tiukassa kontrollissa.
* * *
Naisten tasavertaisten oikeuksien puolesta taistellut ja ensimmäisenä naisena Suomessa oman liputuspäivän saanut Minna Canth ei antanut patriarkaalisessa maailmassa periksi, vaikka lunta tuli tupaan ovista ja ikkunoista.
Kirjailija, liikenainen, toimittaja ja suurperheen yksinhuoltaja antoi palaa: ”Ne, jotka naiskysymyksessä ovat nähneet vain itsekkyyden aiheita, ovat tahtoneet myöskin väittää, että nainen laajennetun työalan kautta menettää nuo yllämainitut naiselliset ominaisuutensa, tulee miesmäiseksi.
Lyhytnäköisyyttä sekin päätös todistaa. Ei muutu ruis ohraksi eikä ohra rukiiksi sillä, jos ne rinnakkain samaan peltoon kylvetään ja ovat saman ilmanalan ja hoidon alaisia.
Minkä luonto on kerran erilaiseksi tehnyt, ei sitä ulkonaiset suhteet samanlaiseksi muuta. Että nainen vapauden kautta kasvaa, kehittyy ja muuttuu, on päivän selvää, mutta hän tekee sen oman luontonsa mukaisesti eikä miehen luonnon mukaan.”
* * *
Äitiyden onnea varjosti Suomessa suuri synnytyskuolleisuus. Eduskuntaan vuonna 1907 valitut naiset tekivät aloitteen kätilöiden palkkaamisesta.
Eturintamassa lippua liehuttanut Aleksandra Gripenberg kirjoitti: ”Naisten kuoleminen synnytykseen on sydäntä särkevä, sen olemassaolo on kunnialle käypä, sen poistaminen on itsetajuntaan heränneen kansan ensimmäisiä tehtäviä.”
Toive toteutui vasta vuonna 1920, kun jokaiseen maalaiskuntaan oli perustettava 5 000 asukasta kohti kätilön virka.
Reilut sata vuotta sitten naisjärjestöjen saadessa yhteisen katto-organisaation asetettiin muita tärkeitä tavoitteita: yhtäläinen koulutus miesten kanssa, naisille sama palkka samasta työstä, naisille täysivaltainen oikeudellinen asema 21-vuotiaana, naisten avioliiton solmimisen alaikärajan nostaminen 15 vuodesta 17 vuoteen, tyttöjen suojeluiän nostaminen 12 vuodesta, prostituution poistaminen, avioeron salliminen puolison pahoinpitelyn tai juopottelun takia sekä yhtäläinen äänioikeus.
* * *
Aloitteet etenivät hitaasti. Vasta itsenäistymisen jälkeen vuonna 1922 naiset saivat solmia työsuhteen ilman aviomiehen lupaa. Neljä vuotta myöhemmin Suomen ensimmäisen naisministerin Miina Sillanpään kaudella avautuivat naisille ovet myös valtion virkoihin.
Sitkeydellä ja onnekkaan sattuman avulla tosin Sofie Backman sai nimensä historiaan Suomen ensimmäisenä naisena valtion virassa jo vuonna 1878, vuotta ennen kuin naisen nimittäminen korkeisiin virkoihin kiellettiin asetuksella.
Kun Backman kovan taistelun jälkeen sai virkansa, hän piti asemastaan lujasti kiinni. Sen sai tuntea nahoissaan ainakin postiljooni Antti Sivonen, jonka oli seisottava aina asennossa käskynjaolla.
Kultaisen käytöksen ohjekirjasta saivat osansa myös postin noutajat, joita itse suunnittelemassaan virkapuvussa valtakuntaansa hallinnut postimestari piti kaidalla tiellä.
* * *
Lähimmäksi nykypäivän naista kohosi sata vuotta sitten värikäsotteinen naisaktivisti, helsinkiläinen veiston- ja voimistelunopettaja Helmi Tengén.
Opettaja taisteli itselleen vakituisen viran ja kunnon palkan. Vapaa-aikana Tengén hiihti, luisteli, ratsasti, pyöräili, purjehti ja ajeli moottoriveneellä.
Opettaja hämmensi kaksilahkeisten maailmaa pukeutumalla siihen aikaan ennenkuulumattomasti pitkiin housuihin ja kurvailemalla Suomen ensimmäisenä naisautoilijana automobiilillä ympäri Helsinkiä.
Jorma Marttala
Kommentointi on suljettu.