Ylöjärvelle avautui musiikkipainotteinen baari

11.05.2017 11:55

Uudessa baarissa kuunnellaan akustisia keikkoja, katsellaan urheilua ja kohta myös napostellaan pikapurtavaa.
Topias Pirhonen, Baari Kärpänen
Topias Pirhonen kertoo, että baarissa voidaan soittaa akustisia keikkoja, mutta isolle bändille tilaa ei ole.

Ylöjärven Soppeenmäkeen on avautunut uusi anniskeluravintola, joka kantaa nimeä Baari Kärpänen.

– Ylöjärvellä kun ollaan, oli sopivaa antaa baarille nimi Eppu Normaalin kappaleen mukaan, sanoo ravintolapäällikkö Topias Pirhonen.

Nimen keksi baarin omistaja Louie So, joka omistaa lukuisia ravintoloita Tampereen seudulla.

Louie Son tunnetuimpia baareja lienevät Music Bar Amadeus Tampereen Tammelassa ja niin ikään Tampereella sijaitseva Jack the Rooster.

Vähän kuin ”pikku-Amadeus”

Louie So on paitsi bisnesmies myös muusikko. Siksi hänen baareissaan kuullaan musiikkia, ja samasta syystä myös Baari Kärpästä ollaan kehittämässä musiikkibaarin suuntaan.

– Baari Kärpäsestä tulee vähän niin kuin ”pikku-Amadeus”, sanoo ravintolapäällikkö Pirhonen.

Pirhosen mukaan uudessa kuppilassa kuullaan sekä suomirokkia että kansainvälisempää rokkia.

– Baarissa on akustisia keikkoja noin kerran kuussa tai mahdollisesti enemmänkin. Keikat ovat akustisia siksi, ettei baarissa ole neliöitä kokonaisille bändeille. Muusikot ovat jo kyselleetkin innoissaan mahdollisuudesta päästä esiintymään.

Toisaalta baarissa katsellaan myös urheilua kuten jalkapalloa ja formulaa.

Ravintolapäällikkö on entinen kanta-asiakas

Baari Kärpänen, Topias Pirhonen
Kun Bar Rezzaano lopetti toimintansa Mikkolantiellä, tunnettu ravintoloitsija-muusikko Louie So osti paikan ja vuokrasi sen eteenpäin Pub Hopeakenkä nimisenä. Hopeakenkä lopetti kuitenkin toimintansa melko pian, minkä jälkeen Louie So perusti itse samaan paikkaan Baari Kärpäsen. Kuvassa ravintolapäällikkö Topias Pirhonen.

Baari Kärpäsellä on myös kohtalaisen kokoinen terassi, josta lienee iloa kesällä. Toistaiseksi kelit ovat olleet heikot, mikä on näkynyt baarin arkipäivien kävijämäärissä. Viikonloppuisin kävijöitä on kuitenkin ollut runsaasti, ja etenkin avajaisissa asiakkaita oli Tampereelta asti.

Yksi Kärpäsen vetonauloista on ravintolapäällikkö itse.

Hän oli baarin vakioasiakas silloin, kun Kärpäsen paikalla toimi vielä Bar Rezzaano. Asiakkaat tuntevat Pirhosen myös Tampereen Bar Amadeuksesta, jossa hän toimi vuoropäällikkönä.

– Tämä baari on minulle tuttu paikka, ja tunnen kantaväestöä. Tunnen paljon omaikäisiäni. Se helpottaa työtäni, ja on sitä paitsi mukava nähdä tuttuja ja rupatella heidän kanssaan.

– Veikkaan, että vedän tänne asiakkaita.

Tällä hetkellä Baari Kärpänen on pelkkä baari, mutta jatkossa sieltä saa myös purtavaa.

– Meille on tulossa siipiä ja ristikkoperunoita sekä kana- ja lihapullakoreja.

 

 

 

 

 

 

Kommentointi on suljettu.