Kun tyrkyllä on kasapäin taideteoksia ja niistä pitäisi rajata eheä näyttelykokonaisuus, kutsutaan usein hätiin jury.
Jurytys. Erikoinen sana muttei mitään erikoista taidetta harrastaville Jaana Pärssiselle ja Aila Rautaselle. Ylöjärven taideyhdistyksen (YTY) naiset ovat vallan tottuneet siihen vuosien saatossa.
Kumpikin on ollut jurytettävänä eli tuomaroitavana niin YTYn kuin muiden yhdistysten ja kokoonpanojen näyttelyitä koostettaessa. Naiset tietävät, mitä on antaa töitään tarjolle ja läpäistä tiukkakin seula.
He tietävät myös, mitä on itse virittää tuo seula. Leporannan taidekeskuksen kesänäyttelyvastaava Pärssinen on tuomaroinut keskuksen omia näyttelyitä. Useissa taideyhdistyksissä toiminut Rautanen taas on raadittanut yhdistysten omia näyttelyitä ja ollut ulkopuolisena, tilattuna juryttäjänä sekä seurannut juryjen toimia sivusta.
Jury valikoi kombon
Monelle tuo sana on kuitenkin erikoinen, korvaan ehkä joskus osunut mutta vieras.
Juryttämisessä on kyse taideteosten tuomaroinnista ja valikoinnista. Jury eli tuomaristo poimii tarjottujen töiden joukosta näyttelyyn lopulta pääsevät, sen teemaan ja kokonaisuuteen sopivat.
Juryttäjänä voi toimia yksi henkilö tai ryhmä. Jury on mahdollista poimia joko näyttelyä järjestävän tahon sisältä tai sen ulkopuolelta. Ulkopuolinen juryttäjä on usein esimerkiksi taiteilija tai galleristi. Juryttäjän itse ei luonnollisesti sovi tarjota näyttelyyn töitä.
Jurytettävänä voivat olla ennakkoon määritellyn ryhmän, kuten yhdistyksen väen, tai avoimessa näyttelyssä keiden tahansa töitään tarjoavien teokset.
– Voidaan myös asettaa ehtoja, kuten paikallisuus, Rautanen kertoo.
Jurytys ei ole mikään normitettu velvollisuus vaan kulloinkin näyttelyn järjestäjän valinta. Käytännössä kuitenkin isot tai tasokkaat näyttelyt yleensä aina jurytetään.
– Nimekäs juryttäjä antaa arvoa näyttelylle, Rautanen selittää.
– Juryttämällä työt saadaan karsittua luontevasti, Pärssinen ynnää jurytyksen perustarkoituksen eli sen, että vältetään monien näkemysten sekamelska ja turvaudutaan yhteen näkemykseen.
Valikoinnin lisäksi jurytykseen kuuluu töiden sijoittelu näyttelytilaan.
– Ja monesti valinta meneekin sen mukaan, Rautanen toteaa tilan koon ja muodon sekä sommittelun vaikutuksista kokonaisuuteen.
Muita kriteereitä ovat esimerkiksi värimaailma, tekniikka, tyyli sekä teosten koko ja kehystys.
– Katsotaan, mitkä työt juttelevat keskenään.
Luottoa omaan silmään
Kaksikko korostaa, etteivät juryn valinnat osoita absoluuttista totuutta vaan aina yhtä tulkintaa ja mielipidettä.
– Moni hyvä työ jää ulkopuolelle, ei vain sovi kokonaisuuteen.
Juryttäjältä vaaditaankin karsinnan taitoa. Ihanakin työ on hennottava jättää. On myös oltava silmää kokonaisuuden hahmottelulle. Tärkeintä on saada tarjolla olevista töistä hyvä setti, vaikka teeman noudattelu jäisi löyhäksi.
– Lopputulos ratkaisee.
Juryttäjän on myös osattava pitää päänsä.
– Ei anna toisten vaikuttaa eikä pelkää jälkikommentteja. Eikä vatvo: ”Laittaisiko, laittaisiko?” On tekemistensä takana.
Toki jurytyksen sujuminen ja haastavuus vaihtelevat tilanteittain. Joskus valinta käy leikiten, joskus se on kinkkistä.
Tunteet eivät kuitenkaan saisi vaikeuttaa tuomarointia. Toki toisten reaktiot ja ymmärtämys voivat mietityttää töitä – varsinkin tuttujen töitä – ruotivaa, mutta hommasta ei tule mitään, jos tunteille antaa vallan.
– Täytyy paaduttaa itsensä.
Ei pidä pettyä
Koska hyvältäkin työltä voi näyttelypaikka jäädä sivu suun, ei työtään jurylle tarjoavan pitäisi taidekaksikon mielestä ottaa stressiä. Toki he myöntävät epäröivänsä itsekin esittäessään töitään jurylle.
– Kriitikko iskee kehiin. Päällimmäisenä on veikkaus, etteivät työt mene läpi, Pärssinen toteaa.
Mutta kun epäröinti ei äidy hermoiluksi, asenne onkin ihan oikea. Ei sitten pety.
– En tiedä, mitä siitä voittaa, jos on kauhean pettynyt. Taidehan on muutenkin sellaista, että jos helposti pettyy, saa pettyä jatkuvasti, Pärssinen tsemppaa ja kertoo joskus odottavasti intoilleensakin tarjouksistaan.
– Pitää ajatella, ettei työlle löytynyt keskustelijoita, Rautanen vinkkaa torjunnan varalle.
