Pääsiäisen suureen kertomukseen kätkeytyy syvää, kaukaa sukupolvien takaa kumpuavaa kristillisen uskon ja luonnon kiertokulun yhdistävää ilon, valon ja toiveikkuuden symboliikkaa.
Anglosaksisessa perinteessä pääsiäisen easter-nimi viittaa auringonnousun, hedelmällisyyden ja kuun jumalattareen Eostareen, jonka juhlintaan koko huhtikuu omistettiin.
Hepreankielisen pääsiäistä merkitsevän pesah-sanan kääntämistä suomen kielelle pähkäiltiin pitkään ja hartaasti. Esikuvina olivat mm. ruotsin påsk ja kreikan pashka.
+++++
Perinnetietojen mukaan papisto kavahti, sattuneesta syystä, etenkin kreikankielisen nimityksen kääntämistä suomeksi. Suomen kielen luoja Mikael Agricola auttoi alkuun päsieinen-nimellä.
Pälkähästä päästiin luontevasti. Kun laskiaisen jälkeisestä tuhkakeskiviikosta, syntien katumisesta, alkanut paastonaika loppui, huokaistiin helpotuksesta; päästiin piinasta. Siitä vakiintui vähitellen pääsiäinen, kristikunnan suurimman juhlan suomalainen nimi.
+++++
Jokainen ihminen ymmärtää omalla tavallaan pääsiäisen sanoman. Keisari Marcus Aureliuksen aikana elänyt piispa Meliton Sardeslainen tiivisti, maailman kenties vanhimmassa pääsiäissaarnassa ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla pääsiäisen symboliikan:
”Näin on pääsiäisen mysteerio/ uusi ja vanha/ iankaikkinen ja hetkellinen/ katoavainen ja katoamaton/ kuolevainen ja kuolematon: vanha mitä tulee lakiin/ uusi, mitä tulee Sanaan/ hetkellinen esikuvana/ iankaikkinen armona/ katoavainen lampaan teurastamisena/ katoamaton Herran elämänä/ kuolevainen maahan hautaamisena/ kuolematon kuolleista nousemisena.”
+++++
Rehevän maanläheisistä saarnoista ja kirjoituksista tunnettu loviisalainen rovasti Veli-Matti Hynninen lähestyy lähes parituhatta vuotta Meliton Sardeslaisen jälkeen pääsiäisen sanomaa yllättävästä näkökulmasta.
Supisuomalainen perinneherkku mämmi muistuttaa Kristuksesta happamattomana leipänä. Egyptistähän jouduttiin pakenemaan kiireesti eikä eväsleipiä ehditty hapattamaan. Hapan ei pahan vertauskuvana kelpaa pääsiäisen pyhälle juhla-aterialle.
Hynninen muistuttaa, ettei juhlapöytään mielellään hyväksytä hapannaamojakaan.
”Miten hapan ihminen voisi yhtyä juhlailoon ennen kuin happamuus sulaa ja hymy irtoaa? Ylösnoussut Kristus itse johtaa eroon pahasta, antaa synnit anteeksi ja lahjoittaa happamattoman elämän. Mämmikin siis syvimmältä olemukseltaan muistuttaa maailmaan koittaneesta pääsiäisilosta ja täyttymyksestä.”
+++++
Kyllä pääsiäisen ilosanoma yhdistettynä kevään heräämiseen ansaitsee ilonpidon ja kunnon naurut niin kuin keskiajalla, jolloin papit murjaisivat pääsiäisyönä perkeleestä vitsin jos toisenkin ja yllyttivät sanankuulijat ulvomaan naurusta tyrät rytkyen.
Virteen 84 kätkeytyy tänäkin päivänä pääsiäisnaurun kohde: ”Missä on nyt valtikkanne, helvetti ja kuolema? Käärme, viekas ruhtinaamme, menetti jo valtansa. Voiman Kristus ryösti teiltä, synnin kahleet särki meiltä.”
Pääsiäisnaurujen perinne kesti aikansa, kunnes muutamat papit riehaantuivat liikaa. Joidenkin tietojen mukaan perinne katkaistiin sopimattomana sen jälkeen, kun alttarille tultiin heilumaan ja puimaan pirulle nyrkkiä pelkissä kalsongeissa.
+++++
Vanhaa saarnaajan ohjetta noudattaen jokaisessa puheessa pitäisi kuitenkin olla kaksi vitsiä, paitsi hautajaispuheessa. Siinä riittää yksi.
Kuopion piispa Jari Jolkkonen kannattaa kirkon iloisempaa ilmettä eikä tuomitse pääsiäisnaurujakaan. Evankeliumihan tarkoittaa pohjimmaltaan ilosanomaa.
”Tekopirteys ja keinotekoinen viisastelu ovat tietysti vastenmielisiä, eikä niihin pidä pyrkiä. En silti pitäisi sitä suurena vaarana. Suomalaiset papit ovat pääsääntöisesti aitoja. Ei heistä ole teeskentelijöiksi. Palaute tulee pian ja pudottaa maan pinnalle.”
+++++
Suomessa ei pääsiäisnauruja kirkossa ole isommin harrastettu ikinä. Sen sijaan hiljaisen viikon ja pitkäperjantain piinan jälkeen nuorempi väki osasi ottaa ilon ja naurunrekamat irti pääsiäiskeinussa ja lautahyppelyssä, jotka ovat jääneet suurelta osin viime vuosisadan perinnehuveiksi.
Pääsiäisen hypinlaudaksi valittiin pitkä ja miehenkestävä lautalankku, jonka keskipaikkeilla ”puurokupin” kohdalla seisoi tai istui rivakka mies varmistamassa.
Laudan tasapainon säätelijältä eli ”puuronkeittäjältä” pyydettiin lisää ”leipää” eli lautaa, jos haluttiin hypätä korkeammalle. Hämeessä kerrottiin rinta rottingilla laudalta ponkaisseista urhoista, jotka ehtivät lyödä losauttaa ilmalennon aikana muutaman kerran saappaanvarret yhteen. Jotkut miehet taas pyörähtelivät niin kutsutussa tappikeinussa jopa satakaksikymmentä kierrosta yhteen soittoon.
Wanhan kansan pääsiäishuveihin liittyi myös rohtimisen keinuminen. Rohdinkangaspakan toinen pää heitettiin rakennuksen kurkihirren ylitse. Rohtimien päät sidottiin tiukasti; näin syntyneeseen keinuun istahti yksi tai kaksi juhlijaa. Keinuttajat hivuttivat joka kierroksella uutta kohtaa hirren yli, kunnes koko rohdinpakka oli vedetty suoraksi. Huvi ja hyöty samalla kertaa.
+++++
Viljakkalan historiikissa kuvataan, miten puiden tai rakennusten väliin rakennettiin keinu, joka kiinnitettiin ylhäältä kaarevaan puuhun. Pääsiäisenä iltapäivällä kirkonmenojen jälkeen tämä reisikeinu sai tauotta kyytiä.
Näillä seuduilla tunnettiin myös hoijakka. Rautatapilla varustettu tukki nostettiin pystyyn. Sitten lankun keskelle kairattiin reikä ja sovitettiin tekele rautatappiin.
Kun lankun molempiin päihin nousi ihminen istumaan, pyöritettiin hoijakka liikkeelle. Hurjat vauhdit antaneet keinut olivat ymmärrettävästi nuoremman sukupolven parveilupaikkoja.
Heilastelu otettiin varman päälle jo ennen helluntaita. Keinukarkeloista jäi lentävä lause: ”jollei ole pääsiäisenä pää kainalossa, niin ei ole koko vuonna.”
JORMA MARTTALA
