Lapset ja nuoret säästötalkoissa

19.03.2017 09:00

Olen mielenkiinnolla seurannut lehden palstoilla virinnyttä keskustelua perusopetuksemme tilasta, joka koskettaa minua sivistys- ja entisen koulutuslautakunnan jäsenenä.
Eri puolueiden ehdokkaat ovat kiitettävästi heränneet ahdinkoomme näin vaalien alla, mutta valitettava tosiasia on se, että perusopetuksessa säästökuuri on alkanut jo vuonna 2013.
Joka syksy, kuluvan vaalikauden aikana, lautakunta on saanut eteensä esityslistan, joissa säästötarve on ollut useita satojatuhansia euroja, kuten esimerkiksi kaupungin valtuuston 12.12.2013 hyväksymä vuoden 2014 talousarvio hyvin sen osoittaa.
Olemme lautakunnassa, yli puoluerajojen, yrittäneet parhaamme mukaan järkeistää esityksiä erilaisin lopputuloksin, näinä vaikeina vuosina.
Valitettavasti aina ei kaupunginhallitus ja valtuusto ole huoltamme jakaneet vaan lausuntomme on jyrätty useamman kerran, joka tietysti on koulujen sekä lautakunnan osalta valitettavaa.
Käsittääkseni tuleva valtuusto sekä lautakunnat joutuvat edelleen painimaan samojen asioiden kanssa, joten näin vaalien alla toivon, että sinä äänestäjä mietit tarkasti kenelle äänesi suot.
Avuksi päätöksessäsi on kaupunkimme internet-sivut joilta löydät tiedon siitä, että mitä ehdokkaat ovat olleet päättämässä. Löydät nämä tiedot päätöksenteko ja hallinnon alta.
Esitykset, päätökset ja pöytäkirjat ovat julkisia ja kaikkien luettavissa, joten toivon, että mahdollisimman moni aktivoituisi hakemaan tietoa sekä myös äänestämään koska säästötoimet uhkaavat edelleen lasten ja nuorten hyvinvointia sekä tulevaisuutta kaupungissamme.
Ystävällisin terveisin

MARKO HIRVONEN
Sivistyslautakunnan jäsen
Perussuomalaiset