Ystävyyden kaipuu ja kokemus erilaisuudesta puhuttelevat nukketeatterinäytelmässä. Nukketeatterinäyttelijä on nuken – ja vähän yleisönkin – tunteiden tulkki.
Kun Ilpo Mikkonen vielä työskenteli aiemmassa ammatissaan lastentarhanopettajana, hän keksi hyvän kikan: sorminuket toimivat lasten riitojen ratkaisijoina, vähän kuin välittäjinä.
– Hiljaisen lapsen sai sorminuken avulla avautumaan ja keskustelemaan tuntemuksistaan. Superpallona pomppiva tyyppi taas rauhoittui, Ilpo Mikkonen kertoo.
Sorminuket vetivät Mikkosen vähitellen kokonaan nukketeatterin maailmaan. Nyt hän luotsaa ammattinukketeatteri Pikku Kulkuria. Mikkonen nukkeineen on esiintynyt myös muun muassa television Tohelon ja Torvelon joulukalenterissa.
Esityksissä hän ei ole piilossa vaan näkyvästi mukana draamanäyttelijänä nukkejen rinnalla.
– Nukketeatteri toimii taiteiden risteyskohdassa. Minua viehättää sen monipuolisuus. Esityksestä pitää karsia turha krääsä. Olennaista on miettiä, mitä jättää pois, jotta esitys on tasapainoinen, Mikkonen sanoo.
– Mietin aina, miten pieni lapsi kokee esityksen. Jännitystä saa olla ja pohdittavaa mutta ei liian pelottavaa. Jännityksen pitää laueta selkeästi.
Ilvekset kuin veljekset -nukketeatterinäytelmä kertoo pienestä Otto-ilveksestä, joka adoptoidaan kuumaan eteläiseen maahan. Pohjoisesta kotoisin oleva nuorukainen on haikaran tuoma seudun ainoa ilves. Kummakos se, jos tuntee itsensä erilaiseksi ja yksinäiseksi. Vähitellen Otto kuitenkin sopeutuu ja saa ystäviä.
Näytelmä pohjautuu Petra Heikkilän samannimiseen lasten kuvakirjaan. Ilpo Mikkonen suunnitteli esityksen alun perin kolmesta kahdeksaan -vuotiaille, mutta hän on huomannut sen purevan jopa kaksivuotiaisiin. Ystävyyden kaipuu, erilaisuuden kokemus ja oman identiteetin muotoutuminen ovat meitä kaikkia puhuttelevia teemoja.
Mikkonen luottaa lapsiin. He kyllä jaksavat keskittyä.
– Nykymaailmassa tahti on kova, mutta teatteri vangitsee suvantokohdilla.
