Kiinnostuksen talouden koviin tosiasioihin tunnistaa välittömästi. Jokaiselle vastuuntuntoiselle kansalaiselle on tuttu julkaisu nimeltä Talouspolitiikan lähtökohdat 2015–2019, Valtiovarainministeriön virkamiespuheenvuoro.
Kyseinen kirjallinen tuotos on julkaistu ennen eduskuntavaaleja vuonna 2015. Klikkauksiin tähtäävä journalisti saati ikäviä lukuja karttava poliittinen puolue ei tuollaista tekstiä lue. Valtion ja kuntien yhteenlaskettu sopeutumistarve on kiistatta kuusi miljardia euroa. Suomalaisten puolueiden vaaliohjelmat olivat luvuiltaan pääsääntöisesti kovin erilaisia.
Virkamiesten inhorealistinen teksti ei sellaisenaan kelpaa hallitusohjelmaksi. Inhimillisessä toiminnassa täytyy olla lihaa luiden välissä. Mutta päätä ei saa laittaa pensaaseen. Taloudellisen tilanteemme vakavuuden pitää olla koko ajan kirkkaana mielessä.
Rakenteiden uudistamisen ei tarvitse olla pelkästään ikävää leikkaamista. Yksilön kannalta töihin pääseminen on todennäköisesti se paras juttu. Arkikielessä puhutaan ihan oikeutetusti kannustinloukuista. Virkamiespuheenvuorossa aihetta lähestytään tutkimuksen kautta.
Yhdeksi kannustinloukun määritelmäksi sanotaan sitä, että verotuksen kiristymisen ja sosiaaliturvan alenemisen jälkeen työllistyvälle jää työllistymisen jälkeen palkkatulosta käteen 20 prosenttia tai vähemmän. Tarkkaa määritelmää en ole aiemmin kuullut. Tilanne on aivan kamala.
Jos lähdetään tekemään työtä keskimääräistä alemmilla palkoilla, niin sitten verotuksen pitää olla pienen ihmisen puolella. Henkilökohtaisesti tulee mieleen enintään luokkaa 20 prosenttia oleva ennakonpidätys ja myös verotuksen lopullinen taso.
Arkisessa todellisuudessa luvut ovat siis vastakohta sille, mitä inhimillisyys olettaa. Hyvä, jos siis saat käteen 20 prosenttia ahkeroinnistasi. Nykyinen matala työllisyysasteemme ei ole mikään tyhjästä tullut ihme, vaan se on seurausta ihmisten järkevistä valinnoista. Ongelma on kyllä Suomessa ollut pitkään tiedossa. Jarrumiesten organisaatio saisi ihan itse ilmoittautua talkoisiin.
Sipilän hallitus on pääsääntöisesti ihan mallikkaasti yrittänyt toteuttaa myös virkamiesten esille nostamia haasteita. Maakunnassa kun kerran asutaan, niin katsotaan vähän kuntataloutta. Kuntien tehtäviä ja velvoitteita tulee karsia sekä kuntien toimintaa pitää tehostaa. Tällä saralla on Suomessa edistytty kiistatta aivan liian hitaasti.
Soteuudistus on parhaimmillaan inhimillinen. Kansalainen pääsee aiempaa nopeammin laadukkaaseen hoitoon, ja siinä yhteydessä myös kunnat julkisen sektorin osana säästävät rahaa. Kunnissa on kuitenkin paljon muuta toimintaa, ja niiden uudistaminen on jäänyt odottelun asteelle. Kasvukunnissa on hyviä esimerkkejä henkilöstön kasvun rajaamisesta.
marko@markotaipale.fi
Kommentointi on suljettu.