”Auringo ei usein näy
Lopull ajastan
Matalimmalda hän käy,
Joulun tänne tuomaan
Armon vuotta luomaan
Lymmyi seimen suojaan
Armon Auringo”
★★★★★
Tämä lienee yksi Suomen vanhimmista joululauluista, jonka tuntematon tekijä sepitti 1700-luvun alussa.
Armon auringon odotettiin nousevan seimen suojista aikana, jolloin pihdeissä palavat päreet heijastelivat varjoisaa valoaan pirttien nurkissa ja kynttilät valaisivat joulukirkot lumoavaan kirkkauteen.
Tuntuu uskomattomalta, että vain muutama sukupolvi sitten joulukirkoissamme sattui ainakin puolentusinaa traagista onnettomuutta, joissa menehtyi yhteensä lähes sata ihmistä – joukossa paljon lapsia ja nuoria.
Jos joulu on vuodenkierron kirkas ja rauhallinen kohokohta tämänpäivän suomalaisille, menneinä aikoina joulukirkkojen tungokseen sekoittui hurmoksellista jännitystä ja äärimmäisiä tunnelatauksia.
+++++
Joulun rauha rikkoontui Kuopiossa kaksi kertaa tuhoisin seurauksin. Vuoden 1669 joulukirkossa syntyi paniikki, kun seurakuntalaiset ryntäsivät yhtä aikaa ehtoollispöytään – yksi vyöryn alle joutunut nainen menetti henkensä.
Seuraavan kerran harras joulutunnelma päättyi tragediaan onnettoman tapahtumaketjun seurauksena sata vuotta myöhemmin 1769 vanhassa Kuopion puukirkossa.
Tavan mukaan joulukirkko täyttyi ääriään myöten. Osa seurakuntalaisista jäi kirkon ulkopuolelle värjöttelemään talvipakkaseen. Aikalaisten arvion mukaan neljännes kirkkokansasta oli juovuksissa.
★★★★★
Pientä poikaansa keskikäytävän jakkaralla imettänyt sotamiehen vaimo Riitta Hyväritär jäi kahden poikansa kanssa tungoksessa puristuksiin. Ennen kuin äiti pyörtyi, hän ehti huudahtaa: ”Elkät tappako!”. Lapset kuolivat heti.
Sekasorto oli valmis, kun juuri kirkkoon rynnänneet ihmiset etsivät epätoivoisesti ulospääsytietä. Kirkkoherra pyysi alttarilta kansaa rauhoittumaan. Vaikka kirkossa ei ollut sytytetty edes kynttilöitä, joku sai päähänsä karjaista: ”Kkirkko palaa!”
Mikään ei pidätellyt ihmisjoukkoa. Lehterien portaissa ihmiset kaatuivat ja ruhjoutuivat kuoliaaksi toistensa päälle tai tukehtuivat.
Kansan suussa Kuopion tragedia sai nimen ”rytyjoulu”, jossa menehtyi kaikkiaan 14 ihmistä.
★★★★★
Ehti kulua reilut 50 vuotta, kun Lammin keskiaikaisessa kivikirkossa syntyi vuoden 1813 jouluna onnettomien yhteensattumien jälkeen tuhoisa paniikki.
Kirkon lehteriltä istumapaikan saanut 18-vuotias palvelijatar Heta Mikontytär kiinnitti kynttilänsä edessä olevaan penkkiin, josta se tipahti lattianrakoon ihmisten noustessa veisaamaan jouluvirttä. Tyttö haki ulkoa lunta ja yritti sammuttaa sillä kynttilää, jonka ketterä pikkupoika onnistui kuitenkin nappaamaan käsiinsä ennen isompia vahinkoja. Tilanne karkasi kuitenkin käsistä, kun kirkkosalissa kaikui pahaenteinen huuto: ”Tuli on valloillaan lehterillä!”.
Paniikissa tallautui kuoliaaksi kymmenen ihmistä, joukossa seitsemän alaikäistä ja kolme aikuista.
Lammin jouluinen murhenäytelmä sai nimen ”häsyjoulu”. Tämän tapauksen jälkeen Suomen joulukirkoissa kiellettiin omien kynttilöiden ja jouluolkien käyttö. Nyt alettiin puhua myös ulko-ovien muuttamisesta.
★★★★★
Vielä tarvittiin 16 vuoden kuluttua, vuonna 1829, sattunut Juvan ”jyryjoulu” ennen kuin esivallan mahtikäskyllä Suomen kirkkojen ovet määrättiin avattavaksi ulospäin.
Oulun Wiikko-Sanomia -lehti raportoi tapahtuneesta: ”Juwan pitäjän kirkossa kuuluu wiimme Joulu päiwänä tapahtuneen onneton vahinko. Weisattaisa sitä wirttä ennen saarnaa, joka seuraa Epistolan luettua alttarilta, nousi huhu kirkossa walkian olewan irti. Kohta alko väki pakkaudua ulos päätänsä myöten owista ja akkunoista, ja papit, nähtyänsä koko huhun tyhjäksi, koettiwat manata kansaa asettumaan. Koska wiimmen kirkko oli tullut tyhjäksi, näkiwät kyllä kaikki että ei ollut wahingon-walkian alkuakaan, mutta vahingossa oli paikalla tallattu ja sullottu hengettömäksi 15 henkiä ja monta wahingoitettu raajarikoksi, joita jäljestäpäin wielä kuuluu jo yksi kuolleen.”
★★★★★
Pahin oli vielä joulukirkkojen tragedioissa edessä. Sortavalan maa- ja kaupunkiseurakunnan kirkkoa remontoitiin loppuvuonna 1843. Perinteisestä joulujumalanpalveluksesta ei haluttu kuitenkaan luopua. Kirkonpenkit puuttuivat.
Kansa seurasi saarnaa ja veisasi jouluvirsiä seisaaltaan rakennustelineiden ja höylänlastujen keskellä.
Harras tunnelma katosi äkisti, kun yksi ikkunalaudalle asetettu kynttilä putosi seinänvierustalle kasatun lautakasan väliin. Ulkoa haettiin lunta, jolla pieni kytevä pesäke sammui, mutta syntynyttä paniikkia mikään ei pysäyttänyt. Yhteensä 54 ihmistä menehtyi ryntäyksessä kirkon uloskäyntien lähelle.
★★★★★
Viimeisin joulukirkoissa tapahtunut kuolonuhreja vaatinut paniikki syntyi Kokemäellä vuonna 1882, kun kolme humalaista nuorta miestä ryntäsi täpötäydessä kirkossa ”kyynärpäillään sysien” lähelle saarnatuolia huutelemaan rivouksia.
Sekasorto syntyi, kun yksi miehistä sai päähänsä huutaa: ”Kirkko pallaa, alttari puttoo ja kivimuuri kaatuu.”
Kokemäellä tapauksesta puhuttiin kirkkorymylinä. Tiedotus hoitui ajan hengen mukaan. Runoilija F. A. Kaselius riimitteli aiheesta arkkiveisun: ”Kolmen ihmisen surma Kokemäen kirkossa ja kolmen tuhannen hämmästys sekä hirveä lähtömarssi joulu aamuna. Kymmenet monet runneltiin, ja sairaaks saatettiin, akkunat rikki murrettiin, jost’ ulos tungettiin.”
★★★★★
Paloturvallisuuden asiantuntijana ja johtavana tutkijana VTT:ssä työskennellyt Olavi Keski-Rahkonen muistutti Yleisradion haastattelussa, että kirkkoväen vauhkoontumista ja paniikkia ilman todellista tulipaloa pitää ymmärtää satojen vuosien takaisilla oloilla.
Suomen väestö kasvoi nopeasti Isonvihan jälkeen 1700-luvun alkupuolella, jolloin suurin osa kirkoista jäi liian pieniksi väestöpohjaan verrattuna. Uuden, isomman kirkon rakentaminen tiesi vähintään yhden sukupolven mittaista ponnistusta.
Vuoden ehkä tärkeimpänä, jopa maagisena rituaalina koettuun joulukirkkoon tultiin henkisesti virittyneessä ja jännittyneessä mielentilassa, mikä lisäsi herkkyyttä kaikkiin reaktioihin.
Joulukirkkoihin sullouduttiin kuin ahtaaseen pulloon, mistä johti heikoimmillaan yksi tai korkeintaan kaksi kapeata ovea ulos. Kun paniikki ja sekasorto kerran alkoivat, ihmisiä ei pysäyttänyt mikään.
★★★★★
”Huomenna, jos Jumala suo,
on meidän Herramme ja
Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla;
ja julistetaan siis täten yleinen joulurauha
kehoittamalla kaikkia tätä juhlaa
asiaankuuluvalla hartaudella viettämään
sekä muutoin hiljaisesti
ja rauhallisesti käyttäytymään.”
Jorma Marttala
Kommentointi on suljettu.