Lokakuun lopulla tihkui politiikkaa tirkisteleville herkkua ihan yltäkylläisesti. Miesmuisti taitaa olla kutistunut normaalista kahdesta kuukaudesta yhteen. Media ei kuitenkaan unohda. Tilanteen tullen se herää eloon kuin aavikkokukka ja muistaa kaikki vanhat. Mikä on sen helpompaa kuin tehdä vanha juttu uudelleen.
Suomessa perinteinen pääministerin haastattelutunti radiossa on aika harvinainen ilmiö. Kerran sanottua ei takaisin saa vedettyä. Sipilältä kysyttiin uuden elinkeinoministerin nimeä. Vastaus oli kuulemma vain hänen tiedossaan. Iltalehden Juha Ristamäki on varsinainen haukka toimittajana. Hän vertaa Sipilän lausuntoa uuden ministerin Mika Lintilän itsensä sanomaan. Jälkimmäinen mies kertoo saaneensa tiedon jo aiemmin tekstiviestillä.
Suomen kansan syvät rivit kyllä ymmärtävät, että pääministerin on pakko välillä puhua niin sanottua muunneltua totuutta. Allekirjoittaneelle on näin annettu ymmärtää jo vuosia sitten. Politiikassa vain tarkoitus välillä pyhittää keinot. Välineenä tekstiviesti ministeriyden kohdalla kuulostaa vain aika heppoiselta.
Kautta aikain Suomen keskustan puoluekokouksiin on ollut kovasti lähtijöitä. Meneillään on aina vähintään kahden eri leirin kamppailu. Kokoukseen mennään katsomaan, kumpi voittaa. Pitkien puukkojen yöt ovat perinne. Nyt keskustassa olivat vastakkain Lintilän ja Pekkarisen leirit.
Toisenlainen episodi puolestaan nähtiin melko samaan aikaan sosiaalidemokraattisen puolueen eduskuntaryhmässä. Eduskunnan täysistuntoa on oikeutetusti nimitetty teatteriksi. Istunnossa tosiasiallisesti harvemmin mikään asia muuttuu. Kunhan puhutaan. Mutta nyt siis paljastui paitsi se, että televisioitu kyselytunti on teatteria, myös se, että näyttelijöillä on etukäteen mietityt roolit.
Oman eduskuntaryhmänsä puheenjohtaja, nuori sosiaalidemokraatti Antti Lindtman on toimituttanut eduskunnan puhemiehistölle pitkiä nimilistoja. Niiden sanottiin perustuvan edustajien valiokuntakokemukseen ja tehostavan keskustelua. Ääneen on haluttu tietyt kansanedustajat. Demokratia on junttaamista joka tasolla.
Sivuraiteella olevat harvoin pääsevät julkisuuteen. Tämä alkaa jo ennen eduskuntaa. Kokoomus risteilee siinä missä muut puolueet. Järjestöväen todella syvistä riveistä vain kuulee mutinaa, jonka mukaan toiminta ei ole tasapuolista. Salaliittoteoreetikot uskovat, että tietyille kansanedustajaehdokkaille on laivoilla varattu ihan omat ohjelmansa.
Itse en tähän ihan äkkiä usko. Kyse on laajemmin siitä tunteesta, että kansalaistoiminnassa nimeltä politiikka ulkopuolisuuden tuntu syntyy herkästi. Etukäteen mietityt puhujalistat ovat väärää konkretiaa. Muistuu taas mieleen oma kirjoitukseni pitkien vaalilistojen vaaroista.
marko@markotaipale.fi
