Tarinoita ihmisyydestä

Ari Pelkosen teoksissa puupiirros ja akryylivärit saavat nyt seurakseen hiilen.

Vuonna 2012 Ari Pelkonen paistatteli vuoden nuorena taiteilijana. Tampereen taidemuseossa ollut näyttely esitteli kuvataiteilijan, jonka tunnelmallisissa teoksissa limittyivät puupiirros ja maalaus. Teokset rakentuivat maalatuista, veistetyistä ja vedostetuista kerroksista.

Nyt Pelkosen töitä on taas esillä Tampereella. Galleria Himmelblaun pieni näyttely ei täysin yllätä – tekijän kädenjäljen tuntee kyllä – mutta joitakin uusia sävyjä Pelkosen tekemiseen on ilmaantunut.

Aikoinaan Pelkonen aloitti taidegrafiikasta ja laajensi maalaamiseen. Kuvan runko syntyy edelleen puulaatalla painamalla, mutta lopullinen tunnetila piirtyy hiilellä. Pelkonen on todennut, että puun ja hiilen suhteessa on jotain kaunista ja runollista.

Pelkosen kuvissa toistuvat tietyt teemat: ihmisyys, keskeneräisyys ja kasvu. Teoksia yhdistää figuratiivisuus, ja teosten tarinat kietoutuvat Pelkosen usein käyttämään ihmishahmoon. Joskus hahmo muistuttaa aika paljon tekijäänsä.

Näyttelyn teospari No Meaning 1 & 2 on tutumpaa Pelkosta. Sama ihmishahmo monistuu kahdeksi. Wave ja teospari Matter 1 & 2 ovat utuisempia. Message 1–5 -sarjan kuvissa liehuvat tummat liput.

Pelkonen on aina ollut kuvassa kiinni. Vuoden nuori taiteilija -näyttelyssään jututettaessa hän kertoi varhaisimman lapsuudenmuistonsa: siinä alle kouluikäinen poika tekee vanhempiensa kanssa kaitafilmianimaatiota keittiön pöydän ääressä.

Ari Pelkonen asuu Helsingissä ja työskentelee Kuvataideakatemiassa opettajana ja työmestarina.

Ari Pelkosen teoksia

Galleria Himmelblaussa (Finlaysoninkuja 9, Tampere) 13. marraskuuta saakka.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?