Resurssipula ei ollut suurin syy viimeistelytöiden tekemättömyydelle

05.10.2016 09:53

Ylöjärven Uutisissa (28.9.) kerrottiin, että kaupunki on aloittamassa Vahantajoen vesiosuuskunnan urakka-alue 2:n viimeistelytöiden teon. Tässä yhteydessä kerrottiin, että töiden tekemättömyyden syynä oli osuuskunnan resurssipula. Koska tämä ei ollut pääasiallinen syy, niin haluamme osuuskunnan puolelta tarkentaa, miksi viimeistelytöitä ei ole tehty.
Urakka-alueen urakoitsija haastoi osuuskunnan aikanaan Pirkanmaan käräjäoikeuteen saamattomien maksusuoritusten vuoksi, ja osuuskunta puolestaan katsoi, ettei urakoitsija ollut tehnyt hänelle kuuluneita suoritteitaan.
Neuvotteluissa päästiin jo niin pitkälle, että sekä työohjelma että maksuohjelma tekemättömien töiden osalta oli laadittu, kun urakoitsija hakeutui konkurssiin. Koska tilanne oli yhä riidanalainen, UA2:n töitä ei voinut teettää ulkopuolisella urakoitsijalla ennen riidan ratkaisua.
Lopulta asiassa päästiin sovintoon konkurssipesän kanssa osuuskunnan osakkaiden eduksi. Olemme osuuskunnan neuvottelijoina erittäin tyytyväisiä, että riita saatiin ratkaistua ennen osuuskunnan siirtoa kaupungille ja olemme iloisia myös siitä, että kaupunki voi lopulta saattaa reklamaatiotyöt loppuun.
Kiitämme kaupunkia hyvästä yhteistyöstä vaikean ongelman ratkaisussa.

MARKKU RANTANEN
MARKO MÄKI-HAKOLA