Haluaisin tässä virallisesti ilmoittaa, että minä en ole se Tampereen seudun mystinen lottomiljonääri. Joku varmaan luulee. Minulle yritettiin taannoin myydä autoa. Sanoin, että minulla omaan käyttööni täydellinen auto. Olisi ollut kaupan myös kymppitonnin hevonen. Sanoin, ettei minulla ole yhtään rahaa. Osamaksuna olisi käynyt nykyinen hevoseni, jonka rahallinen arvo lienee kahdensadan euron kieppeillä. Sanoin, ettei minulla ole ihan sitä erotustakaan.
No osta hevostalli. Ai niin joo, jos ei ole varaa ostaa hevosta, niin ainahan voi ostaa tallin, vaikka olisi yksi jo omastakin takaa. Kerroin, ettei minulla edelleenkään ole rahaa, sen enempää kuin tarvetta tallillekaan.
Hevosalahan on aikalailla tätä. Kaikki köyhät yrittävät kilvan myydä toisilleen jotain, mitä kenelläkään ei ole varaa ostaa. Mutta sama toistuu kyllä muuallakin. Ihminen on aina joko kuuro tai puolikuuro, kun se myy jotain.
Pihassa kävi kattoremonttifirman miehiä. Ulko-oviakin heillä olisi ollut myydä. Pakko oli heille tunnustaa, että tarvetta olisi molemmille, kun näkivät sen varmaan itsekin. Sitten vedin taas köyhyyskortin esiin. Ei juuri nyt ole varaa, ilmoitan jos rikastun. Mutta heilläpä oli oma ässänsä hihassa. Kattoremontin saa katsos myös edullisella rahoitussopimuksella.
Ensiksi ihmisen siis pitää tunnustaa toiselle, ventovieraalle ihmiselle, olevansa juuri nyt köyhä. Sen jälkeen hän on pakotettu tunnustamaan myös, että on tulevaisuudessakin ihan yhtä köyhä, joten rahoitussopimus ei ole ratkaisu. Mietin jo, että pitääkö näille kaivaa todistusaineistoa, kuten tiliotteita jostain, että ymmärtävät poistua.
Ja kun ihminen menee esimerkiksi ostamaan kodinkonetta, niin ”edullinen” on myyjille täysin tyhjä sana. Sanot, että haluat sellaisen koneen, joka on mahdollisimman edullinen, mutta ajaa asiansa. Ikinä ei käy niin, että myyjä veisi asiakkaan sen kaikista edullisimman pyykkikoneen luo ja sanoisi, että tämä pesee ja linkoaa ja maksaa kaksisataa, osta tämä.
Ei, viedään vähintään keskihintaisten masiinojen luo ja aletaan kertoa, miten hyviä ominaisuuksia niissä on. Ne toki ”näkyy vähän hinnassakin”. Jos katselet kaihoisasti sen halvemman koneen perään, niin se on sellainen, joka sopii ehkä jollekin, mutta ehdottomasti ei sinulle. Parhaassa tapauksessa ”sillä ei oikein tee mitään”. Miksi ihmeessä kodinkoneliikkeessä on koneita, joilla ei tee oikein mitään? Onko ne köyhille ja epätoivoisille? Mitä jos minä olen sellainen?
Taas ollaan tilanteessa, jossa ollaan pakotettuja sanomaan myyjälle, että kun minulla ei ole rahaa. Myyjä kertomaan, miten pitkässä juoksussa juuri tämä pyykkikone tai tulostin säästää todella paljon rahaa. Sitten pitää kertoa, ettei se varsinaisesti lohduta ollenkaan, jos ei se tulostin tulosta aitoja seteleitä, ja mieluiten jo ennen kassaa.
”Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa”, sanotaan. Ymmärrän pointin. Mutta ihan tiedoksenne, köyhällä ei varsinkaan ole varaa ostaa kallista. Jos hyvää ja halpaa ei ole olemassakaan, niin joskus huono ja halpa riittää ihan hyvin.
Nyt uutisissa kerrottiin, että Alkon myyjät alkavat saada palkkansa osaamisen ja tulosten perusteella. Viinipullon ostamisesta tulee siis pian samanlainen henkinen via dolorosa kuin kodinkoneostoksista.
Enää ei voi mennä kysymään myyjältä mikä olisi sopiva, edullinen viini kalan kanssa. Provikkapalkkainen myyjä iskee heti käteesi neljänkympin viinipullon. Jos Alkon myyjälle sanoo, että nyt ei olisi oikein varaa, niin se ihan varmasti ajattelee, että perheeni näkee nälkää kun kannan viimeisen kymppini viinakauppaan.
Sitten jos minä voitan lotossa, jota en edes pelaa, niin minä en mene kyselemään minkään edullisen perään. Mutta niin kauan, kun minä sanon ”edullinen”, minä tarkoitan, että sellainen, mikä ei maksa kovin paljon verrattuna muihin vastaaviin tuotteisiin. Säästäkää kaikkien aikaa ja myykää minulle sellainen. Ilmainenkin käy.
