Joukkoliikenteen linjat ja reitit muuttuivat kuudes kesäkuuta alkaen. Tässä yhteydessä jokainen linja sai linjanumeron ja samalla linjanumerolla ajetaan vain yhtä reittiä. Ylöjärvellä tihein säännöllinen vuoroväli ja laajimmat liikennöintiajat päätettiin linjoille 80, 81 ja 83. Kyseiset linjat liikennöivät tiheimmin asutuilla alueilla, eli joukkoliikenteen matkustajapotentiaalin kannalta keskeisillä alueilla.
Ennen kuudes kesäkuuta muutosta useammalla linjalla on ollut päätepysäkki Mutalassa. Tähän on varmasti osaltaan vaikuttanut Yliseen suuntautunut työmatkaliikenne, joka on viime vuosina asteittain vähentynyt merkittävästi.
Liikenne mitoitetaan kysyntää vastavaksi ottaen huomioon liikenteen järjestämisen kustannukset ja tavoiteltu palvelutaso. Mutala ja Kaihari kuuluvat voimassaolevassa seudun palvelutasomäärittelyssä tavoiteluokkaan 2. Liikenne Mutalaan ja Kaihariin on suunniteltu tämän palvelutasotavoitteen mukaisesti.
Uusi palvelutason määrittelytyö on käynnistymässä ja kirjoittajalta tullut palaute käsitellään myös tämän työn yhteydessä. Vuorotarjontaa arvioidaan aina aikataulukauden aikana ja muutokset toteutetaan aikataulukausien vaihtuessa.
Viljakkala-asia
Tampereen seudun joukkoliikenteen toimivalta-alueeseen kuuluvat Tampereen lisäksi Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Vesilahti ja Ylöjärvi. Joukkoliikenne näiden kuntien alueella on pääsääntöisesti toimivaltaisen viranomaisen järjestämää. Tämän lisäksi alueella on muuta liikennettä.
Joukkoliikenteen järjestämisessä palvelutarjontaan vaikuttavat merkittävästi alueen asukasmäärät, mutta myös maantieteellinen sijainti. Viljakkala sijaitsee lähempänä Hämeenkyrön kuin Ylöjärven kuntakeskusta. Joukkoliikenne pyritään aina hoitamaan niin, että bussi palvelisi mahdollisimman suurta joukkoa ja jotta bussilla pääsisi haluttuihin kohteisiin. Osa Viljakkalan liikenteestä on nämä tarpeet huomioiden tarkoituksenmukaista hoitaa Hämeenkyrön suuntaan.
Hämeenkyrö ei ole Tampereen joukkoliikenteen toimivalta-aluetta eikä siellä ole Tampereen seudun joukkoliikenteen tilaamaa liikennettä, vaan käytössä ovat Matkahuollon lipputuotteet. Tampereen seudun joukkoliikenteen liput ovat kautta linjan hintatasoltaan edullisempia kuin Matkahuollon liput.
Joukkoliikenteessä alueita ei voida käsitellä vuorotarjonnan suhteen samanarvoisesti, sillä erilaiset matkustajamäärät ja matkatarpeet edellyttävät aina priorisointia, jotta tehokasta joukkoliikennettä voidaan toteuttaa.
Asuntila-asia
Linjan 81 pääteasema on Aurinkorinteen pysäkki ja linjan reitti päättyy siihen Tampereen suunnasta ajettaessa. Kyseisellä pysäkillä linja tasaa aikataulunsa ja lähes aina jatkaa seuraavalle lähdölle edelleen Asuntilasta Tampereelle, jolloin se ajaa lenkin loppupään. Matkustajalla on aina oikeus olla päätteellä kyydissä ja jatkaa matkaansa uudella linjasivulla vaikka tarvittaessa leimaamalla vaihtomatka.
Iltapäivällä linjalla 81 on liikenteen luotettavuuden parantamiseksi liikenteessä yksi bussi enemmän ja tällä on mahdollistettu hieman pidempi matka-aika bussille. Tämä tarkoittaa sitä, että Asuntilan päätepysäkillä on hieman normaalia pidempi odotusaika, joka mahdollisen viiveen aiheutuessa takaa aikataulun mukaisen lähtöajan Asuntilasta.
Asiakkaan käyttämä bussi jatkaa Asuntilasta matkaansa kello 15.57 Tampereen suuntaan. Yleisesti iltapäivisin bussit etenevät hieman hitaammin, eli tämä ylimääräinen päätepysäkin seisonta-aika on ollut tarpeen lisätä linjalle. Muina ajankohtina ylimääräistä aikaa ei Aurinkorinteen pysäkille pitäisi juurikaan jäädä. Linjalla 81 saattaa kuitenkin Asuntilan päässä joutua päätepysäkillä odottamaan pienen hetken ennen matkan jatkumista.
Liikennöitsijän kanssa on yhteistyössä sovittu, että mikäli auto päättää vuoronsa Asuntilaan, lenkki ajetaan ympäri ja matkustajat jätetään pysäkeille. Kuljettajat ovat päätteellä asiakaspalvelutyössä ja heiltä edellytetään niin Asuntilassa kuin kaikkialla muuallakin, että auton ovet pidetään auki ja matkustajat päästetään kyytiin.
RIIKKA SALKONEN
Joukkoliikenneinsinööri
Tampereen seudun
joukkoliikenne