Poliisin viikko Ylöjärvellä: Bensavarkaita ja ajojahti Vaasantiellä

Viime keskiviikkona Julkujärvellä Pinotiellä murtauduttiin veneliikkeeseen. Varkaat anastivat liikkeestä trailerin, jonka kyydissä oli kaksi vesijettiä. Varkaus aiheutti mittavat taloudelliset vahingot.Tekijöistä ei ole toistaiseksi tietoa.

Wilenius 2Torstai-iltana poliisi sai ilmoituksen Siivikkalasta Tamperetta kohti kulkevasta henkilöautosta, joka seilasi kaistalta toiselle. Ajoneuvon toinen eturengas oli myös rikkoutunut. Poliisipartio tavoitti auton lähistöltä pysäköitynä. Kuski puhalsi alkometriin noin 1,3 promillen lukeman. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Perjantaiaamuna kahdeksan aikaan Vaasantietä Hämeenkyröön päin ajanut henkilöauto ohitti poliisimoottoripyörän roimalla ylinopeudella. Auton nopeudeksi mitattiin tieosuudella 186 kilometrin tuntinopeus. Nopeusrajoitus on alueella 80 kilometriä tunnissa. Poliisimoottoripyörän hälytysvaloista huolimatta kuski jatkoi pakomatkaansa muita autoilijoita ohitellen, vastaantulijoista välittämättä. Hämeenkyrön keskustassa kuski ajoi edelleen 110 kilometrin tuntivauhtia, vaikka nopeusrajoitus on taajama-alueella 40 kilometriä tunnissa. Ajojahti jatkui Nuutinmutkantielle, jonka sora-alustalla auto pyyhälsi 100 kilometrin tuntivauhtia niin,  että jalankulkijat kerkesivät juuri väistää ojaan. Lopulta henkilöauto suistui ojaan. Vuonna 1971 syntynyt hämeenkyröläiskuski puhalsi alkometriin reilun 0,6 promillen lukeman. Miestä epäillään muun muassa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta.

Perjantain ja lauantain välisenä yönä kolmen naishenkilön sanaharkka  johti nyrkkitappeluun Mikkolantiellä Palowoudin lähellä. Tappeluun osallistuneet saivat lieviä vammoja.

Sunnuntaina iltapäivällä raskas ajoneuvo kaatui Viljakkalassa Kyröskoskentiellä. Ajoneuvon perävaunu alkoi heittelehtiä tien epätasaisuuksien vuoksi, ajautui ojaan ja kaatoi samalla vetoauton kyljelleen. Tie oli suljettuna liikenteeltä raivauksen ajan.

Sunnuntai-iltana Kurusta Virroille päin ajanut moottoripyöräilijä suistui ojaan ohitustilanteen jälkeen. Kuski sai liikenneturmassa lieviä vammoja.

Sunnuntaina noin kello 13.25 Vaasantien varressa sijaitsevalla Nesteen huoltoasemalla kävi petollisia tankkaajia. Huoltoaseman myyjä havaitsi, että autoaan tankanneet nainen ja mies olivat lähdössä pois asemalta maksamatta bensojaan. Myyjä päätti puuttua tilanteeseen ja otti tankilla olleen auton apukuljettajan puoleisesta oven yläreunasta kiinni. Kuljettajana ollut mies lähti kuitenkin ajamaan ja apukuskina ollut nainen veti oven kiinni. Myyjän käsi jäi oven väliin ja hän raahautui auton mukana muutamia metrejä, kunnes pääsi irti. Myyjä loukkasi tilanteessa itseään. Auto poistui Vaasantietä Hämeenkyrön suuntaan. Poliisi tutkii tapausta epäiltynä ryöstönä ja kaipaa havaintoja epäillyistä ja heidän autostaan. Poliisi pyytää tapauksen nähneitä ottamaan yhteyttä Ylöjärven poliisiin numeroon 0295 415 009.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?