Koivun tuoksu tulvahtaa uimahallilla

Joulujen alta ja takavuosien kesiltäkin tuttu vihtasauna hellii hallikylpijöitä suven viimeisenä aukiolopäivänä. Vähällä vaivalla syntyvä tilaisuus kannattaa.
Ylöjärven uimahalli, kesäsulku, Ylöjärven urheilutalo, uinti

– Palautetta ja toiveita kannattaa esittää. Kyllä niitä kuunnellaan, liikuntakoordinaattori Sini Kukkonen toteaa asiakastoiveista virinneeseen vihtasaunaan viitaten.

Pian Ylöjärven uimahallin lauteilta kaikaa mäiske ja läpse. Vihdat ne siellä viuhuvat juhannuksen alla järjestettävässä vihtasaunassa.

– On ihana vihdan tuoksu. Juttu viriää kovasti, ja tulee vähän sellainen vanhanaikainen fiilis. Vihtasauna on hyvän mielen sauna, itsekin useaan otteeseen vastomistilaisuuksiin osallistunut työntekijä Marja Mäkinen kuvailee.

Tunnelma on erityinen, sillä liikuntakoordinaattori Sini Kukkosen mukaan vastat, tuoksut tai muut hellivät erikoisuudet eivät yleensä kuulu uimahalliin.

– Uimahallin sauna on tavallisesti lämmittelyä varten. Kylpylät ovat erikseen. Jos kaikki tulisivat rasvojensa kanssa, siivous olisi hankalaa. Kyllähän vihtasaunassa varmasti on vähän normaalia rentouttavampaa, kun saa itseään hoivata, hän tuumii.

Toivottua nostalgiaa

Vihtasaunoja on järjestetty Ylöjärven uimahallissa useana vuonna joulun kynnyksellä ja vanhan hallin aikaan kesälläkin.

Mäkinen kertoo tapahtuman saaneen aikanaan sytykkeensä asiakastoiveista. Nyt suvenkin vihtasauna viriteltiin jälleen, kun pyyntöjä tuli.

– Kyseltiin, että kun nyt kerran saadaan jo vihtoja luonnosta, eikö voitaisi järjestää tapahtuma nytkin, hallityöntekijä kertoo.

Mäkisen mukaan monen kävijän motiivina on halu vihtoa julkisessa saunassa ja säästää oma sauna vihdan rippeiltä. Vaikka roskat teettävätkin siivousta henkilökunnalle, Kukkonen ei näe mitään syytä olla järjestämättä tilaisuutta, sillä muuta sanottavaa vaivaa ei koidu.

– Tämä ei vaadi meiltä paljon järjestelyjä, vaan asiakkaat tekevät itse itselleen sen tunnelman. Siivouksen takia vihtasauna ei sopisi jatkuvaksi käytänteeksi, mutta kertaluontoisena se onnistuu uimahalliympäristössäkin, koordinaattori sanoo.

Hän katsoo tapahtuman tarkoitukseksi myös suomalaisen tapakulttuurin ja hallin perinteiden jatkamisen.

– Vihtominen tuo varmasti monelle nostalgiaa, varsinkin jos ei pääse muuten vihtomaan. Kyllähän suomalaisuuden tuoksu on koivun tuoksu.

Oma vasta mukaan

Vihtatilaisuus sujuu simppelein kuvioin. Asiakas tulee halliin kuten muulloinkin, maksaa normaalin hallimaksun ja astelee porteista kylpytiloihin.

Saunavastat on oltava omasta takaa, sillä aiempina vuosina hallin myymät vihdat eivät ole oikein tehneet kauppaansa. Yhden vastan per sauna halli kuitenkin tarjonnee.

– Lahjoituksena vihtoja voi toki tuoda, ja omansa voi jättää muiden käyttöön, Kukkonen toteaa, joskin toivoo kylpijän vievän vastan roskiin, mikäli toista käyttäjää ei ole tiedossa.

Jäljistä on muutenkin syytä pitää huolta: vihtoja ei saa viedä tai roskia päästää uimapuolelle.

Niin naisten kuin miesten tiloissa on yksi sauna varattuna vihtojille ja toinen muille kylpijöille. Niinpä Mäkinen sallii halukkaiden vihtoa ihan rempseästi sydämen kyllyydestä sen kummemmin kursailematta.

Tapahtuma kestää aamusta iltaan hallin koko aukioloajan.

– Emme halua rajoittaa tapahtumaa tiettyyn aikaan. Jos haluaa tulla aamulla, tulee, ja niin edelleen, koordinaattori selittää.

Tykätty tapahtuma

Mututuntumalta vastasaunat ovat houkutelleet kävijöitä mukavasti, joskaan mitään erityispiikkiä ne eivät ole tuoneet kävijälukuihin. Tarkkaa vihtojien määrää ei tiedetä, sillä samoilla maksuilla ja samojen porttien läpi soljuvat sisään kaikki asiakkaat.

Palaute on ollut naisten kuuleman mukaan yksinomaan positiivista.

– En ole kuullut, että allergikot olisivat valittaneet tai muuta sellaista, koordinaattori sanoo.

– Ja ne, jotka eivät ole tienneet tapahtumasta etukäteen, ovat olleet erittäin positiivisesti yllättyneitä, Mäkinen kertoo.

Mieluisia kokemuksia Kukkonen halajaa jälleen.

– Elämyksiä ja hyvää mieltä ennen kesätauolle jäämistä, hän toivoo suven viimeisen aukiolopäivän kunniaksi vietettävältä tapahtumalta.

Vihtasauna

21. kesäkuuta kello 6–21 Ylöjärven uimahallissa.

Halli hiljenee muttei autioidu

Vihdan läpsähdysten hälvettyä uimahalli vetäytyy kesäteloille.

Kesäsulku on liikuntakoordinaattori Sini Kukkosen mukaan tavallinen juttu uimahalleissa. Syynä on ensinnäkin hupeneva kävijämäärä.

– Suomessa on paljon järviä, ja moni menee kesäksi mökkeilemään. Kävijämäärissä oli iso pudotus jo toukokuussa.

Kukkonen toteaa, että halliin halajaville on tarjolla koko kesän Kalevan uimahalli Tampereella. Sinne ei hänen mielestään ole suurta kynnystä lähteä.

– Vuoden päästä aukeaa Tampereen maauimala, joten on odotettavissa, että uimahallit hiljenevät vielä entisestään.

Ylöjärvellä perinteinen tauolle jäännin hetki on juhannusviikko.

– Se on hyvä rajapyykki, ja se on selkeä asiakkaidenkin muistaa.

Luonteva avaamisajankohta on ollut elokuun puoliväli, jolloin koulut ja harrasteseurat viriävät ja ihmiset palaavat lomilta. Tänä vuonna ovet avautuvat 15. elokuuta.

Kesä on luonteva tauolle siksikin, että henkilökunnan on pidettävä lomansa eikä sijaisia noin vain palkata. Syynä on paitsi rahan säästö hiljaisena aikana myös osaaminen.

– Uskallan epäillä, löytyisikö riittävän päteviä sijaisiksi, kiinteistönhoitaja Ilpo Oksanen tuumii, ja Kukkonen lisää, että pätevätkin olisi vielä perehdytettävä tehtäviinsä.

Punttisalia voidaan kuitenkin pitää auki, Ryhdin kanssa tehtävän yhteistyön ansiosta vieläpä ilta-aikaankin – kiinteistönhuoltajien työvuorot sallisivat aukiolon vain päivisin.

Keskeinen syy kesäsulkuun on myös huolto, vaikkei se koko tauon mittaa vaadikaan.

– Kiuaskivet vaihdetaan, valoja vaihdetaan ja sitä varten pystytetään telineet, ikkunat pestään, välineistöä puhdistetaan ja halli pestään perusteellisesti, Oksanen listaa ja kertoo, että myös allasvesien suodattimet huuhdotaan tavallista perusteellisemmin.

– Kyllähän huolto iso työ on, kun jo kiuaskiviäkin on 500 kiloa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?