Fingerstylestä fuusioon

03.06.2016 16:00

Tampere Guitar Festivalilla nähdään huippunimiä ja erikoisia soittotekniikoita. Ohjelmistossa on paljon muutakin kuin konsertteja.

Luentoja, työpajoja, mestarikursseja, Suomen kitarakatselmus – Tampere Guitar Festival tarjoaa lukuisien konserttien lisäksi monenlaista ohjelmaa kitaransoitosta kiinnostuneille.

Ohjelmassa on ensimmäistä kertaa muiden soitinryhmien kuin kitaran soittajille, opettajille ja opiskelijoille sekä fysioterapia-alan toimijoille tarkoitettu ranskalaisen Marc Papillonin ohjaama The Joy of Playing -luentosarja. Biomekaniikan asiantuntija pureutuu luennoillaan muun muassa soittajan ergonomiaan, tekniikan optimointiin sekä soittamisen iloon.

Tapahtumat sijoittuvat ympäri Pirkanmaata. Esimerkiksi neljä kertaa Grammy-ehdokkaaksi valittu yhdysvaltalainen Stanley Jordan esittelee kahden käden tappingtekniikkaansa Tampere-talossa ja argentiinalainen kitara-bandoneonduo Mirta Álvarez ja Fabián Carbone tulkitsee intohimoisia tangon säveliä Tampere-talon lisäksi Serlachius-museossa Mäntässä.

Myös kotimaisia klassisen kitaran taitajia on hyvin esillä. Esimerkkinä mainittakoon tänä vuonna Emma-ehdokkaana ollut kitaristi Otto Tolonen, joka loihtii Kangasala-talossa Debi Wongin ja Mikko Ikäheimon kanssa esiin Shakespearen draamojen hahmoja.

Kommentointi on suljettu.