Ryhdin lentisnaiset kahden ottelun voittoputkessa

Ylöjärven Ryhti otti toisen peräkkäisen voittonsa naisten lentopallon ykkössarjassa kaatamalla Raision Urheilijat lauantaina suoraan kolmessa erässä (25–27, 21–25, 19–25).

Ryhdin päävalmentajan Heikki Kososen mukaan jo aiempi voitto Salon Viestistä loi joukkueeseen kaivattua voittavaa henkeä.
– Tekeminen on ollut rauhaisaa viime viikoilla, ja olemme luottaneet itseemme. Peli oli tänäänkin järjestelmällistä ja rauhallista. Pallo ei pudonnut väleihin, eikä kentällä syntynyt epäselviä tilanteita. Pelaajat luottavat toisiinsa ja tietävät, mitä tekevät, Kosonen iloitsi.
Ryhti aloitti ottelun vaisusti ja oli ensimmäisessä erässä 20–24-tappioasemassa. Liina Kainulaisen painavat syötöt toivat ylöjärveläiset kuitenkin erävoittoon.
– Onnistuimme hyvin pelin joka osa-alueella. Vain torjunnassa teimme vähän taktisia virheitä. Hyvällä syötöllä ja suuntauksella saimme vastustajan hyökkäyksen vaikeuksiin, Kosonen kertoi.
Ryhdin riveistä puuttui sairastelun vuoksi Emilia Raappana. Sonja Laitinen pelasi jälleen liberon paikalla parantaen otteitaan läpi pelin. Tiia-Maria Karjalainen nakutteli tehot 12/+10 ja Liina Kainulainen 7/+5.
– Passari Emmi Jalonen pelasi hyvän matsin. Vähän on vielä tehtävä töitä sen kanssa, että passi lentää perille asti.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?