Jaakko Löytty pokkasi Kirkon kulttuuripalkinnon

27.01.2016 17:00

Suomen evankelisluterilaisen kirkon kirkolliskokousedustaja Jaakko Löytty uskoo, että jokaisella ihmisellä on etsivä mieli pyhän kosketukseen. – Se on hyvä syy lähteä mukaan ensi syksynä pidettäviin kirkollisvaaleihin, hän sanoo.
Siivikkalassa asuva Jaakko Löytty tunnetaan juurimusiikin, virsiperinteen ja afrikkalaisuuden maustamasta gospelmusiikistaan.

Siivikkalalaisen gospelmuusikon Jaakko Löytyn yli 40-vuotinen ura sai tuoreen hatunnoston, kun hänet valittiin vuoden 2015 Kirkon kulttuuripalkinnon saajaksi. Palkitsemistilaisuuteen kokoonnuttiin tänään keskiviikkona 27. tammikuuta Helsingissä.

Palkinto kunnioittaa 6 000 euron voimin Löytyn lauluja, jotka valitsijatyöryhmän mukaan ovat kylväneet uskon, oikeudenmukaisuuden ja kansainvälisen vastuun sanomaa. Tätä viestiään mies on vienyt niin suomalaisen kuin maailmanlaajuisen kirkon parissa. Vuodesta 1992 jaettu kulttuuripalkinto myönnteäänkin juuri  kristillisen sanoman kannalta merkityksellisestä taiteellisesta toiminnasta tai kulttuuriteosta. Aiemmin sen on saanut esimerkiksi Kauneimmat joululaulut -tapahtuma.

Löytyn työ on vuosien mittaan ottanut monia tukevia ja kiintoisia askeleita. Kirkon tiedotuskeskus mainitsee esimerkiksi sen, että sitten ensi levynsä julkaisun vuonna 1974 miehen laulut ovat lukeutuneet rippikoulun ja Nuoren seurakunnan veisukirjan suosituimpaan ja kestävimpään antiin. Lapsuusvuodet vanhempien matkassa Afrikassa taas ovat ripottaneet miehen taipaleeseen omaa elinikäistä maustettaan. Löytyn musiikissa onkin jälkiä afrikkalaisesta perinteestä mutta myös vanhoista virsistä ja amerikkalaisesta juurimusiikista.

Palkitsemisesta lisää Ylöjärven Uutisten jutussa.