Kultarinta kipuaa Kokkolan lavalle

Ylöjärveläissyntyisen Anni Kytömäen menestysteos Kultarinta saa uuden asun: näytelmän muodon. Kokkolaan valmisteltava teos tulee ensi-iltaan helmikuussa.
Kaarlen palkinnon, Blogistanian Finlandian, Tulenkantaja-palkinnon sekä Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon saanut ja Finlandia-ehdokkaanakin ollut Kultarinta liikuskelee paljolti luontoteemoissa. Esikoiskirjailija Anni Kytömäki kertoo, että kirjan näytelmäsovitusta varten teatteritiimikin on käynyt luonnon helmassa.
Kaarlen palkinnon, Blogistanian Finlandian, Tulenkantaja-palkinnon sekä Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon saanut ja Finlandia-ehdokkaanakin ollut Kultarinta liikuskelee paljolti luontoteemoissa. Esikoiskirjailija Anni Kytömäki kertoo, että kirjan näytelmäsovitusta varten teatteritiimikin on käynyt luonnon helmassa.

Pari vuotta sitten julkaistulle Kultarinta-romaanille sataneen huomion jäljiltä Anni Kytömäen olo on ollut yllättynyt ja outo. Ei esikoiskirjailija moista ollut osannut ennustaa.
Hän oli kokenut kirjoittavansa itselleen tai edustavansa marginaalia. Kun toisin osoittautui, tuntui hienolta ja lohdulliselta.
– En olekaan yksin maailmassa ajatusteni kanssa.
Kovimman kuplinnan laantuminen on silti ollut helpottavaakin, sillä nyt on tullut rauhaa uuden kirjan tekoon. Vaan ei kuhina tyystin ole tyrehtynyt. Uutta löylyä on lyönyt niskaan tuore käänne: kirja sovitetaan näytelmäksi Kokkolan kaupunginteatteriin.

Sittenkin lavakelpoinen

Autossa se tuli, tekstarilla. Tieto näytelmän teosta. Jo aiemmin, viime toukokuussa ohjaaja oli ottanut yhteyttä. Kesän ajan oli kuitenkin ollut hiljaiseloa, kun odoteltiin suunnitelmien varmistumista.
Ja sitten syyskuussa matkalla ravintolaan kännykkä piippasi. Sopimusasioita ja muuta käytäntöä hoitava Näytelmäkulma siinä jo tiedotti järjestelyistä. Kytömäki ei vielä ollut lukenut ohjaajan sähköpostia.
– Olin ihan että häh. Tuli innostunut äimistys. Ja mahtava noste. Lähimmille ihmisille jo supatin asiasta.
Heti ensi tiedustelusta Kytömäki oli ollut suostuvainen leikkiin. Jos ehdotus olisi tullut aiemmin, teos olisi ehkä ollut liian herkkänä mielessä ja Kytömäki vielä mustasukkainen kirjastaan.  Kysymyksen tullessa hän jo hyvin tiesi, että kirja elää tulkinnoissa omaa polkuaan.
– Teatteriversio on yksi jatkojaloste.  Jossain vaiheessa kirjasta pitää päästää irti.
Ehdotuksen aikaan hän oli myös käynyt jo läpi ajatuskulun: Kuvina tarinansa alkujaankin nähnyt kynäniekka oli tiennyt kirjoista tehtävän näytelmiä mutta tuuminut, ettei Kultarinta sellaiseksi taipuisi. Huomattuaan mitä moninaisimpien kirjojen päätyvän lavalle hän oli käsittänyt, että ehkä Kultarinnankin sovittaminen olisi jollekulle mahdollista.
Ohjaaja Hanna Ojalalle kirja oli houkuttava sovitettava, koska keski-ikäiseksi ja äidiksi tultuaan hän hamusi jotain historiallista. Hänen kahlaamiensa tekstien joukosta Kultarinta teki vaikutuksen.
– Kirjassa on tosi voimakas, pakahduttava tunnelma. Siinä on uudenlainen kertojan ääni, johon sain sovitettua oman ääneni. Aiemmin miesten suulla kerrottua historiaa aistillisesti naisen äänellä.

Ohjaajan mielestä kirjan teksti oli helppo sorvata draaman muotoon. Muiden muassa näyttelijät Aija Pahkala ja Nicklas Pohjola ovat tätä draamatekstiä nyt harjoitelleet lavalla. (Kuva: Hanna-Mari Ihalainen)
Ohjaajan mielestä kirjan teksti oli helppo sorvata draaman muotoon. Muiden muassa näyttelijät Aija Pahkala ja Nicklas Pohjola ovat tätä draamatekstiä nyt harjoitelleet lavalla. (Kuva: Hanna-Mari Ihalainen)

Tulkinnan tila teki työn helpoksi

Varsinainen dramatisointi on ohjaajan käsialaa. Kytömäki sai kuitenkin olla mukana matkassa. Kaksikko tapaili, soitteli ja vaihtoi sähköposteja. Kumpikin kommentoi, ja ohjaaja muokkasi tekstiä. Yhden kokonaan uuden, kirjasta puuttuvan lisärepliikinkin Kytömäki laati.
Vaikka Kytömäellä aikanaan oli epäilyksensä, kirja taipui hyvin näytelmäksi, ohjaajan mielestä jopa helposti.
– Siinä oli tarpeeksi avoimuutta tulkinnalle. Vaikka se on valtava romaani, se ei ollutkaan enää valtava, kun kaivoin minulle itselleni olennaisen esiin.
Muovata toki täytyi, mutta se sujui kupruitta. Esimerkiksi runsaasta hahmokavalkadista jätettiin henkilöitä pois ja joitakuita yhdisteltiin. Haasteitakin tietysti oli, mutta ne liittyivät ohjauksellisiin juttuihin.
– Miten vaikkapa tulkita luontokokemusta näyttämön kielellä proosakielen sijaan? Ojala kuvaa ja kertoo ratkaisujen löytyneen muun muassa valoista ja äänistä.
Prosessi oli Kytömäelle varsin kivuton.
– Tajusin jo alkuun, että näytelmästä tulee erilainen kuin kirjasta. Ne ovat omat teoksensa.
Matka oli myös antoisa. Taskuun tarttui kenties vinkkejä. Draaman keinoista oppineena Kytömäki voisi esimerkiksi entisestään karsia selostamista ja korvata sitä vaikkapa allegorioin.

Otettuna vaikuttumaan

Päällimmäisenä näytelmäprojektista Kytömäen mielessä on kiinnostus ja otettu olo.
– Henkilöhahmot ovat minulle tuttuja, mutta nyt he saavat ensi kertaa oikeat kasvot. Se on ehkä mielenkiintoisinta. Koen suurena arvostuksen osoituksena, itsetunnon kohotuksena näytelmän teon.
Esitykseltä kirjailija odottaa suurta draamaa.
– En ole kriittinen kulttuurin kuluttaja vaan haluan eläytyä, nauttia ja vaikuttua, ja se pätee myös Kultarintaan.