Sibeliuksen juhlavuonna säveltäjämestarista kuullaan tarinoita Ylöjärven pohjoislaidallakin asti. Nyt kurkistusluukkuna on kirjallisuus.
Kurulaisen historioitsijan Helena Kallion kosketus Sibeliukseen ulottuu jopa kolmen vuoden ikään.
– Muistan, että kun Sibelius kuoli, se oli suuri juttu kaikille. Siitä puhuttiin.
Pianoharrastuksen myötä kiinnostus säveltäjää kohtaan kasvoi, ja se on jatkunut läpi elämän.
– Minähän rakastan Sibeliusta! Olen puolisoni kanssa asunut ulkomailla, ja kun on soinut Sibeliuksen musiikkia, se on ollut kuin olisi avannut ihanan henkisen matkalaukun. En ole mikään kauhea isänmaan rakastaja, mutta se on aiheuttanut aika suurta kosketuspintaa.
Musiikkiharrastajalle Sibelius tarjoaa pureksittavaa ja tunteita.
– Hänellä on paljon musiikkia, johon täytyy todella keskittyä, joka aiheuttaa henkisiä haasteita. Ja kun Jussi Björling laulaa Timantti hangella -laulun, tuleehan siinä kyyneleet silmiin.
Vielä sopii Sibeliusta
Nyt Sibeliuksen juhlavuonna – 150 vuotta syntymästä – säveltäjälegendastamme puskee ohjelmaa tuutin täydeltä. Silti ja toisaalta juuri siksi Kallio järjestää Kurun kirjastoonkin tilaisuuden maestrosta.
Hän nimittäin uskoo ihmisten kaipaavan ihmiseltä ihmiselle -tapahtumia tietokoneen tuijottelun rinnalle. Ja Sibelius-vuonna oli helppo tarttua juuri tähän aiheeseen.
–Kurussa on henkisesti virkeää väkeä, joka tulee, vaikka puhuisi mistä, Kallio sanoo ja ynnää, että hän itse työttömänä taas haalii tekemistä pysyäkseen henkisesti olemassa.
Kurun kontuja puolsi käytännön syy, että sinne Kallion on helppo päästä, mutta oli Kurulla tarjota oiva paikkakin: kirjasto.
– Kirjasto on aina jonkinlainen henkinen sivistyksen polttopiste.
Sibelius-tapahtumien jonoa jatkava Kallio ei millään usko, että tarjontaa olisi liikaa.
– Oletan, että ihmiset aika harvoin kuuntelevat Ylen Ykköstä, katsovat Sibelius-ohjelmia tai kuuntelevat sinfonioita. Saattaa olla, että joku hämeenlinnalainen on aika kyllästynyt, kuten ystäväni, joka sanoi, että on kurkkuaan myöten täynnä Sibeliusta, Kallio viittaa Sibeliuksen synnyinkaupunkiin naurahtaen mutta toteaa:
– Jokaiseen asiaan löytää aina uusia näkökulmia, ja jokainen sukupolvi kirjoittaa historiansa uudestaan.
Katse kirjallisuuden kautta
Kallion tilaisuus nojaa kirjallisuuteen, tosin höysteeksi on esitystä tukevia musiikillisia poimintoja. Ei Kallio kuitenkaan lue opus opukselta takakansia vaan taustoittaa teoksia ja poimii kiintoisia seikkoja, kuten Eino Leinon Sibeliukselle kirjoittaman runon.
Samalla toki tiirataan kirjallisuuden lävitse Sibeliuksen elämää. Ote on Kallion mielestä sopiva kurkistusluukku kertatilaisuutta varten.
– Jos puhuisin vain Sibeliuksen elämästä, siihenhän menisi kokonainen luentosarja!
Kirjallisuutta puoltavat myös tarjonta ja areena: Kallio ei soisi runsaan Sibelius-kirjallisuuden pölyttyvän hyllyssä, ja kirjastossa opuskatsaus on luonnollinen lähestymistapa.
Kallion mukaan kirjallisuuden katse Sibeliukseen on muuttunut ajan saatossa.
– Aiemmin hän oli patsas, jota kumarreltiin. Nyt häntä inhimillistetään ja ehkä raadollistetaankin vähän liioitellusti.
Takanaan Kalliolla on melkoinen kahluu kirjallisuuteen, joskaan ei esitystä varten vaan juhlavuoden tunnelmissa. Kahluu on ollut antoisaa luodessaan historioitsijalle kuvaa aikakaudesta, jona säveltäjä eli.
– Sehän oli Suomelle merkittävä aika. Silloin Suomesta tuli Suomi. Tosin Sibelius itse oli myös kauhean kansainvälinen. Me olemme liikaa halunneet omia hänet Suomeen.
Ei varaa haaskata Sibeliusta
Perustiedot Sibeliuksesta yleissivistykseen lukeva historioitsija poimii, että jokaisen suomalaisen tulisi tietää ainakin säveltäjän merkitys historiallisessa kontekstissa, Finlandia ja peruskuva kappaleista sekä koti Ainolassa. Tosin uusiakin näkökulmia on hyvä herätellä.
– Ei hän ollut vain se kaljupäinen äijä.
Yksittäisten hahmojen nostaminen kansallisjalustalle on historioitsijan mielestä perusteltua.
– Suomessa on niin ohut ja lyhyt taide- ja kulttuuriperinne, ettei meillä ole varaa menettää yhtään Topeliusta, Runebergiä tai Sibeliusta. Ja heillä on hienoa tuotantoa. Emme me voi heittää sitä pois. Siellä on hienoja helmiä, joita ei ole kauheasti.
Perustietojen lisäksi säveltäjämestarin elämäntarinasta löytyy herkullisia yksityiskohtia. On mieliviinejä ja -sikareita sekä turhamaisuutta esimerkiksi vaatteista. Kalliota kiinnostaa myös Sibeliuksen rooli isänä: herra saattoi tehdä vekaroille yöllä voileipiä, vaikka toisaalta vaati työskentelylleen häiriötöntä hiljaisuutta.
– Ja mielenkiintoinen oli hänen synestesiansa eli se, että hän sekoitti aistit, näki esimerkiksi äänet väreinä.
Ja anekdootit, joiden totuusperästä ei aina tiedä, niissä on meheviä juttuja.
– Esimerkiksi ravintolalaskussa sanotaan kerran lukeneen: ”Yksi uuni.” Sibelius oli kuulemma rikkonut uunin, koska se oli epäesteettinen.
Sibelius-ilta Kurun kirjastossa 26. lokakuuta kello 18.
