Monta sarkaa kolunnut kirjallisuusmies Panu Rajala on nauttinut niin todellisten hahmojen elämään eläytymisestä kuin mielikuvituksellisesta sepittelystä. Pitkän uran tehnyt saapuu kirjailijavieraaksi Kuruun.
Kirjallisuuden tutkija. Mutta myös teatterin tutkija, elämäkerturi, romaanikirjailija, MTV:n teatteripäällikkö, ohjaaja, Hiidenkiven päätoimittaja, usean seuran puheenjohtaja… Tätä kaikkea on Panu Rajala ollut uransa aikana. Mistä moinen monipuolisuus?
Noh, ensinnäkin pyynnöstä.
– Minua on houkuteltu erilasiin asioihin, ja olen ollut liian pehmeä kieltäytymään.
Mutta ei se pelkkää suostumista ole. Kiinnostuskin on ajanut.
– Koska tämä tutkimus- ja yliopistotyö on vähän hiljaista ja kuivakiskoista kamarihommaa, olen halunnut laaja-alaisempaa tekemistä.
Monitouhukkuus ei ole uuvuttanut.
– On ollut kivaa palautetta ja kivoja ihmissuhteita. Kai olen vähän toiminnallinen ihminen.
Vaikka Rajala on tutkijan työstään jo eläkkeellä, ahertaa hän yhä. Kirjoittaa ja esimerkiksi tulee kirjailijavierailulle Kuruun.
– Juuri sen takia, että nyt vasta on täysi vapaus keskittyä kirjoittamiseen. Juuri tätä olen odottanut.
Elämäkerturi kaluaa arkistoa ja samaistuu
Elämäkerrat, kuten F. E. Sillanpään tai Mika Waltarin, nivoutuvat olennaisesti Rajalan tutkimukselliseen työhön ja mielenkiintoon. Niiden näkökulmasta hän alun alkaen sukelsi kirjallisuuden tutkimukseen.
– Ne olivat minulle luontaisin tapa lähestyä – kirjoittajan elämän, aatehistorian ja kulttuuritaustan kautta. Kai siinä pääsi samaistumaan ja eläytymään paremmin kuin vain tekstiä likinäköisesti tutkimalla.
Rajala kuitenkin huomauttaa, että tutkimusotteessa on tärkeää säilyttää tasapaino: on tutkittava niin elämää kuin tekstejä.
– Ja tulee nähdä niissä keskinäinen riippuvuussuhde.
Elämäkertaprojekteissa mitä olennaisin työsarka on aineistoon pureutuminen. On tutustuttava kirjailijan teoksiin ja elämänvaiheisiin sekä syvennettävä tietoja lukemalla esimerkiksi kirjailijan kirjeenvaihtoa.
– Pitää myös lukea rinnakkaiskirjailijoita ja tutustua ajankuvaan: poliittisiin, yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin virtauksiin.
Kokonaisuus rakentuu tietoa järjestelemällä ja assosiaatiosta toiseen etenemällä.
– Tiedonhaku nousee jostakin, ja siitä täytyy pinkaista arkistoon. Ei voi kirjoittaa yhtäjaksoisesti alusta loppuun, uransa alkuvaiheessa Sillanpään elämäkertaan vuosikausia käyttänyt mutta nyttemmin vuodessa parissa yhden opuksen kokoon saava konkari kertoo.
Elämäkertaprojektit vaativat Rajalalta yhtäältä eläytymis- ja samaistumisherkkyyttä, toisaalta kykyä etääntyä kohteestaan.
– Täytyy ymmärtää ihmistä ja hänen vaikuttimiaan.
Ikimuistoisimpia hetkiä elämäkerturin työssä ovat olleet aivan uudenlaisten tietopolkujen löytämiset.
– Esimerkiksi kun löysin Waltarin kirjeenvaihdon. Se oli aivan ratkaisevaa. Se avasi Waltarin ajattelua ja tunnustuksia. Tällaiset ovat tähtihetkiä.
Pian Rajalalta ilmestyy uusi elämäkerta. Se luotaa valokuvaaja-matkakirjailija I. K. Inhaa. Tähän henkilöön hän tarttui, koska halusi nostaa hiukan muiden kultakauden taiteilijoiden varjoon jääneen henkilön, jonka valokuvausta kyllä tunnetaan mutta elämää ei. Kirjallisuuden sarallakin aihe ui, sillä Inha oli tieto- ja matkakirjailija. Kiintoisaa projektissa oli romaani- ja minämuotoinen kerronta.
– Se oli vapauttavaa. Saatoin ottaa enemmän vapauksia kuin dokumentaarisissa elämäkerroissa.
Kaunokirjoittaminen sallii sepittelyn
Omaan kaunokirjalliseen tuottamiseen tutkijaa on vetänyt yleensä jokin polttava aihe. Vaikka mies kallistuikin eniten tutkimukseen, hän myöntää sisällään olleen myös mielenkiintoa fiktiiviseen kynäilyyn.
Omasta elämästäänkin ammentanut toteaa lisäksi, että hän on merkkihenkilöitä tutkailtuaan kokenut tarpeelliseksi tarkastella myös omia vaiheitaan.
Kaunokirjoittamisessakaan Rajala ei ole pysytellyt kapealla polulla. Romaanien rinnalla on syntynyt muun muassa näytelmiä, elokuvakäsikirjoituksia ja kuunnelmia. Tämä johtuu osin miehen kiinnostuksista mutta myös aiheesta itsestään.
– Usein aihe valitsee muodon, välineen ja lajin.
Vaikka Rajala toteaa elämäkertojen teon ja kaunokirjoittamisen aika samanlaisiksi – aineistoon tutustumista ja sen pohjalta kirjoittamista kumpikin – kuvaa hän fiktiokynäilyn eroa elämänkerturityöstä juuri vapaudeksi lähteistä.
– Voi keksiä, kuvitella, sepittää, luoda. Tietokirjoittamisessa täytyy koko aja tarkistaa lähteitä ja tehdä lähdeviitteitä.
Tarina voittaa faktojen latelun
Koko uransa tarinankerronnan maailmassa liikuskellutta Rajalaa kiehtoo kertomuksissa kyky tempaista vastaanottaja mukaan.
– Tarina on vetävämpi tapa kuin vain analyyttis-tutkimuksellinen tarkastelu, hän sanoo ja selittää, että kertomus vie elävämmin sisään ihmiskohtaloihin ja ajankuvaan kuin pelkkä tosiasioiden lateleminen.
Uransa tärkeimmäksi anniksi hän toteaakin juuri ihmiselämän, -kohtaloiden ja -suhteiden sekä ajanjaksojen avautumisen aivan uudella tavalla, toisella tavoin kuin ne olisivat auenneet vain faktuaalisella tasolla.
– Eläytymällä käsitys syventyy ja rikastuu.
Panu Rajala kirjailijavieraana Kurun kirjastossa 1. lokakuuta kello 18. Vapaa pääsy.
