Ylöjärven seurakunnan ja helluntaiseurakunnan loppukesän yhteistempaus pidettiin jo kuudetta kertaa

Kirkkopuisto soi – yhteistyötä yli seurakuntien

Millaisista aineksista loppusuven Kirkkopuisto soi  -tapahtuma on muotoutunut? Siinä yhdistyivät lasten aito ilo ja lämminhenkinen hengellinen musiikki, josta myös aikuiset pääsevät nauttimaan.
Tuulia Alhonsuo (vas.) ja Mirja Laitinen myivät vohveleita Kirkkopuisto soi -tapahtuman yleisölle. Asiakkaita riitti välillä jonoksi asti.

Tuulia Alhonsuo (vas.) ja Mirja Laitinen myivät vohveleita Kirkkopuisto soi -tapahtuman yleisölle. Asiakkaita riitti välillä jonoksi asti.

Aito on yksi vuorenvarma adjektiivi, joka kuvaa Ylöjärven seurakunnan ja helluntaiseurakunnan loppukesän yhteistä ponnistusta eli Kirkkopuisto soi -tapahtumaa parhaalla mahdollisella tavalla.
– Porissa järjestetään Kirkkopuistossa soi -niminen tapahtuma. Se on kuitenkin erillinen tapahtuma, eikä meillä ole sen järjestäjien kanssa yhteistä historiaa, Kirkkopuisto soi -tapahtuman koordinaattori, pastori Esa Järnvall taustoitti.
Tapahtumasta on rakentunut jo traditio.
– Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2010. Saamme nauttia nyt kuudetta kertaa Kirkkopuiston sävelistä ja lasten toimintarasteista, Järnvall jatkoi.
Kirkkopuiston konserttilavalla esiintyi tällä kertaa Viljakkalan gospelryhmä eli Vilgo solisteinaan muiden muassa Markku Ylijoki, Elina Mattila ja Saana Kaasalainen.
– Satsasimme tänä vuonna paikallisiin tähtiin vierailevien tähtien sijasta.
Yksi avain Kirkkopuiston tilaisuuden kehittymisessä on varmasti ollut  kahden paikallisseurakunnan välinen laadukas yhteistyö.
– Olemme tehneet Kirkkopuisto soita koko tapahtuman historian ajan yhdessä Ylöjärven helluntaiseurakunnan väen kanssa, Esa Järnvall vahvisti.
Tämänkertaisen tapahtuman onnistumiseksi Kirkkopuistossa  ahkeroi kuutisenkymmentä vapaaehtoista.

Kehitystyö käynnistyi jo vuosia aiemmin

Pastori Esa Järnvall intoutui näyttämään myös jonglöörin taitojaan.

Pastori Esa Järnvall intoutui näyttämään myös jonglöörin taitojaan.

Sujuva elokuinen juhla lähti liikkeelle noin seitsemästä kahdeksaan vuotta sitten. Seuraava kysymys kannattaa kirjata tietokilpailujen kysymysliuskoihin, kun aiheena on tietous kotikaupunki Ylöjärvestä.
Kysymys kuuluu: ”Keiden henkilöiden ideasta Kirkkopuisto soi -tapahtuma sai alkunsa?”
Oikea vastaus on ”seurakunnan nuorisotyöntekijä Asko Järvensivun ja helluntaiseurakunnan lapsityöntekijä Jouni Kaasalaisen”.
Kun idea oli syntynyt, kaverukset ryhtyivät esittelemään sitä päättäjille.
– Silloinen Ylöjärven seurakunnan kirkkoherra Risto Takkinen innostui hankkeesta oitis.
– Hän oli heti sitä mieltä, että tällainen tapahtuma pitää järjestää, Jouni Kaasalainen muisteli Kirkkopuiston syntymää.
Sitten ideanikkarit kypsyttelivät timantti-ideansa toteutuskuntoon.
– Teimme ajatustyötä tapahtuman hyväksi noin kahdesta kolmeen vuotta.

Vohvelit maistuivat

Juhlapäivän vierailijoita hemmoteltiin totta kai myös parhailla mahdollisilla herkuilla. Selkeästi eniten kuhinaa riitti vohvelinpaistoteltalla.
Tästä syystä vohvelitaikinaa piti olla riittävästi saatavilla.
– Olemme tehneet taikinaa kolmen ämpärillisen verran, vohveleita myynyt Tuulia Alhonsuo jutteli.
Toki myös toinen perinteinen kesäherkku teki kauppansa.
– Vohveleiden ohella makkarat ovat niin ikään tehneet kauppansa, Mirja Laitinen kertoi.

Köysiradalta mönkijään

Niklas Huumonen pääsi mönkijäajelulle yhdessä äitinsä Mirva Huumosen kanssa.

Niklas Huumonen pääsi mönkijäajelulle yhdessä äitinsä Mirva Huumosen kanssa.

Järjestäjille täytyy antaa jälleen iso kiitos siitä, että he loihtivat lapsille mitä monipuolisimpia toimintarasteja. Kirjo oli jälleen ilahduttavan laaja: polkuautorata, jättifortuna, sulkapallopeli ja niin edelleen.
Toimintapaletissa oli tietysti tietyt suosikit. Eniten jonoa riitti mönkijäajeluun, köysiradalle ja pomppulinnaan.
Mirva Huumonen oli lähtenyt Kirkkopuistoon lastensa Niklaksen ja Emman kanssa. Molemmat pääsivät ajamaan mönkijää äitinsä kanssa.
Niklas-poika oli varsin tyytyväinen mönkijäkierrokseen. Mirva-äiti puolestaan antoi isot pluspisteet sekä Ylöjärven seurakunnalle että helluntaiseurakunnalle.
– On hienoa, että tällaisia tapahtumia järjestetään. Ekstramahtavaa on, että tämä kaikki on ilmaista. Se on myös harvinaista nykypäivänä, Mirva Huumonen kiitteli.
Hyvin toimiva koko perheen tapahtuma oli Huumosella  jo etukäteen tiedossa.
– Tämä on nyt kolmas kerta, kun olen lasten kanssa Kirkkopuistossa, hän ynnäsi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?