Kuru-viikon huipentaneilla markkinoilla julistettiin uunituoreet Heloposki Henna ja Urhea Matti. Tällä kertaa vaakakupin valittujen puoleen kallistivat hyvyys, auttavaisuus ja liikuntailon viljely.
Hymy säteilee kurulaisten Merja Viholan ja Jarmo Riutan kasvoilla. Mieli on otettu: tässä ovat vuoden 2015 Kurun Heloposki Henna ja Urhea Matti.
– Kun kulttuurisihteeri soitti ja kertoi valinnasta, minulle tuli oikein sydämen tykytyksiä, Vihola myhäilee.
– Kyllä niitä tuli minullekin, Riutta hymyää.
He kokevat arvonimitykset tunnustukseksi ja kunnianosoitukseksi, merkiksi siitä, että heidän tekemänsä hyvä on huomattu.
– Eihän kukaan tällaista tee siksi, että tulee joskus valituksi Hennaksi tai Matiksi. Nimitykset tulevat, jos ovat tullakseen, Riutta sanoo yhä hämmästystä äänessään.
– Minusta tuntuu hyvin juhlalliselta. On piste i:n päälle, että minut tällä lailla palkitaan, Viholakin kuvaa tuntojaan.
Tunnustuksia nimet totta tosiaan ovat. Ne annetaan Kurun hyväksi toimimisesta. Viholan valintaa vapaa-aikalautakunta perusteli ihmisrakkaalla terveyskeskustyöllä ja avuliaisuudella. Viholan todettiin olevan hyvä ihminen. Riutta taas on pitkän linjan liikuttaja: hän on viritellyt vipinää kurulaisten kinttuihin.
Hoivavietillä varustettu
Avuliaan terveyden vaalijan ura alkoi jo vuonna 1969 kunnanlääkärin vastaanottoapulaisen pestistä ja jatkui terveyskeskusavustajan ja lähihoitajan titteleillä aina vuonna 2013 koittaneeseen eläkkeeseen asti.
Hoitohalut eivät siihen sammuneet. Vuonna 2006 työn rinnalla alkanut jalkahoitoyrittäjyys jatkuu yhä.
– Minulla on aina ollut hoivaamis- ja auttamisvietti.
Nainen hoiti työtään perehtyneesti, ihmisten tilanteita kuunnellen.
– Tykkään ratkoa ihmisten ongelmia ja tehdä työtä eri sektoreiden kanssa. Ihmiset oppivat luottamaan minuun.
Tämä luottamus sekä auttamishalu näkyivät vapaa-ajallakin. Viholan puoleen käännyttiin, kun tarvittiin neuvoa tai ei vaikkapa päästy lääkäriin. Muistuupa Viholan mieleen eräskin kerta, jolloin taksikuski toi vanhan herran täysine pissapusseineen tutun terveystaitajan tykö.
– Kuski oli sanonut, ettei Ylöjärven päivystykseen saakka tarvitse mennä vaan että kyllä Merja hoitaa.
Yhteinen hyvä liittyi pääasiassa terveydenhoitoon, mutta ehti Vihola kantaa kortta kekoon paikallisosuuspankin hallituksen jäsenenäkin.
– Se oli omanlaistaan auttamista. Minulla oli ihmistuntemus.
Auttaminen on tihkunut Viholasta luonnostaan, ei minään velvollisuuden tuntona.
– Luon rohkeutta ja voimaa ihmiseen, joka apua pyytää. Näen, että hän saa helpotuksen huokauksen, hoitokonkari selittää auttamisen antia.
Toisinaan auttavaisuus väsytti eikä kauppareissu juttelemaan tulevien ihmisten sekaan houkuttanut, mutta koskaan Vihola ei ole varsinaisesti kyllästynyt auttamiseen.
– Tytär sanoi, että eihän minulla ole vapaa-aikaa, mutta en minä sitä niin kaipaakaan.
Liikuntatottumusten kylväjä
Riutan liikuntapuhteiden lista vuosikymmenten varrelta on pitkä. Siihen mahtuu lentopallovalmennusta, -puulaakin ohjastusta, lasten pallokerhon vetoa; hiihtokisojen, penkkipunnerrusmittelöiden ja Kurun vahvin mies -kilpailun järjestämistä, Kurun kuntosalin remontin vireille panoa; Ryhdin johtokunnassa ja yhden kauden verran vapaa-aikalautakunnassa vaikuttamista…
Liikunta on ollut miehen missio, koska hän haluaa valaa liikunnallista elämäntapaa ja liikkumisen iloa ihmisiin jo näiden lapsuudesta saakka.
– Ettei vain tuossa kylillä noruta, mies tuumii ja poimii hyödyiksi vaikkapa koordinaatiokyvyn paranemisen ja aikuisiälläkin jaksamisen.
Myös miehen oma liikuntainto on ajanut touhuihin. Se on kummunnut paitsi kilpaurheilleiden vanhempien ja kaveripiirin mallista myös kisoissa pärjäämisestä ja halusta pysyä kunnossa.
Vapaa-ajan antaminen harrastustoimintaan ei ole tuntunut uhraukselta. Mies nauttii järjestämisestä.
– On mukavaa, että nuorille on tarjontaa. Ei tämä toiminta ole ollut paljon pois minulta. Ja vaimoani minun pitää kiittää. Hän on ollut sihteerini ja suunnittelija eri tapahtumissa.
Kurussa on koti
Korren kantaminen juuri Kurun kekoon selittyy ja ei selity sillä, että on kyse juuri Kurusta.
Yhtäältä Vihola ja Riutta olisivat touhukkaina luonteina puuhanneet missä hyvänsä asuinpaikassa. Toisaalta juuri pienen paikan vähäinen tarjonta ja tarve ponteville tekijöille ajoivat tarttumaan toimeen.
– Jos jotain liikuntatapahtumaa tänne halutaan, se on järjestettävä itse, Riutta sanoo.
– Haluan, ettei kurulaisten tarvitsisi lähteä muualle, Vihola jatkaa.
Kurulaissyntyiselle Riutalle kotikylä merkitsee luonnon läheistä asuinpaikkaa, jossa juuret ovat ja josta ei ole ollut hinku pois. Työn perässä Kuruun tulleelle ja sitten sinne perheen perustaneelle Viholalle Kurusta taas kasvoi tärkeä paikka – koti ja lastenlasten mummola – vaikka ihan ensi vuodet vähän kangertelivatkin.
Touhukkuus Kurun eteen ei tyssää saavutettuihin kunnianimityksiin. Vihola jatkaa työntekoa ja Riutta Ryhdin touhuja.
– Täysillä mennään, eikö mennäkin! Se, että on jotain pientä projektia, pitää virkeänä, Vihola hihkaisee.
