Kun suurkaupungin vesa asui muutaman vuoden rauhaisaakin rauhaisammassa Kurussa, oli hiljaisuus selätettävä kanavoimalla ajatukset kauneuteen.
Muutama vuosi sitten kiinalaisen Michelle Liun elämänpiiri heitti häränpyllyä.
Ensin muutto Helsinkiin oli sokki suurkaupunki Shanghain kasvatille. Vaikka hän oli käynyt Suomessa ja mielessä leijui kaunis kuva maastamme, olikin lumeton pilkkopimeys pala purtavaksi.
– Tunsin olevani hukassa. Mutta opin tottumaan.
Edessä oli kuitenkin lisää tottumista. Kun nainen jätti työnsä Helsingissä, koitti sopiva hetki panna oma firma pystyyn ja muuttaa Liun miehen juurille Kuruun, kesäasuntoon, mutta: jos Helsingissä pääsi sentään ihmisvilinään, Kurussa oli todella verkkaista.
– En voinut puhua kellekään tunteistani ja siitä, mitä on meneillään. Joskus hiljaisuus oli pelottavaa. Tuntui kuin imeytyisin pimeyteen.
Sitten Liu keksi ratkaisun.
– Jos sydämessä on myllerrystä, moni kirjoittaa päiväkirjaa. Mutta minä en ole hyvä kirjoittamaan. Pidän taiteesta, joten tuumasin, miksen maalaisi ajatuksiani.
Taide helpottaa ja rauhoittaa
Siveltimeen tarttumalla Liu onnistui suuntaamaan energiansa positiivisiin aatoksiin.
– Moni menee alamaihin ollessaan yksinäinen. Minä liikuin, menin nauttimaan koivuista, järvestä…, Liu kertoo ja selittää näin irtautuneensa yksinäisestä olosta.
Maalaaminen on Liulle yleensäkin helpotuksen tuoja.
– Sillä on parantava funktio, vaikkapa silloin, kun olen pois tolaltani tai hermostunut tai jos päässäni on paljon ajatuksia. Se on terapiaa.
Maalaushetki on Liulle tyynnyttävä, ei esimerkiksi hermostuneisuutta raivokkaasti purkava.
– Se rauhoittaa ja saa oloni mukavaksi. Ja vaikka maalaaminen on fyysisesti raskastakin, en väsy.
Taiteilu myös kirvoittaa tyydytystä ja kohottaa itsetuntoa. Työn valmistuminen ja hyvä palaute hivelevät mieltä.
Tämä kaikki anti on kuitenkin kukkinut vasta hetken. Maalausharrastus puhkesi Kurussa. Sitä ennen taidekiinnostus oli tosin ollut jo olemassa.
Liu piirteli pienenä muttei harrastanut järjestelmällisesti, koska rahaa ei ollut laittaa lapsen harrastukseen ja koska Liu satsasi kouluun. Muutettuaan ensin Euroopan eri kolkille hän alkoi imeä taidetta museoissa. Suomessa, kouluttautuneena ja toimeen tulevana, hän koki hetken koittaneen taiteen teolle.
Kurua tuttaville
Vaan oli Liulla toinenkin syy tarttua pensseliin Kurussa niinä muutamana vuonna, jotka pariskunta siellä vietti ennen paluutaan Helsinkiin.
Kaikki Kurun kauneus oli saatava näytettyä sukulaisille ja tutuille.
Kankaalle tallentui sellaista Kurua kuin Hoppasoja, ikkunasta pilkottava Näsijärvi, veden ympäröimä silta, Kurun keskusta ja jokunen kurulainen ihminenkin. Myös pienet kauniit asiat, kuten veneet rantapenkereellä tai värikkäät marjat, viehättivät maalaria.
Läheisten reaktiot olivat ihastuneita ja arvostavia.
– Keijujen kylä -taulussa on pieniä punaisia mökkejä. Se on kuin satua heille, Liu vertaa maalaismiljöötä miljoonakaupunkiin.
– Puhdasta ilmaa, sinistä taivasta ja värittyviä pilviä ei näe Shanghaissa. He osasivat arvostaa näkemäänsä, hän jatkaa mutta tuumaa näkyjen silti pysyneen kaikista kateellisista katseista huolimatta lähinnä kaukaisena fantasiana.
Liu itse näkee Kurun puhtaana, kauniina ja lähietäisyyksiltään kätevänä.
– Ihailen myös sosiaalijärjestelmäänne, hän sanoo kirjastoja, terveydenhuoltoa ja vaikkapa yleisiä pallokenttiä kehuen.
Tunneihminen hakee impressioita
Liulle oli luontevaa liidellä impressionismin tantereille. Taidesuuntaan olennaisesti kuuluva impressio eli välitön ja tunnelmaa kielivä vaikutelma on näet Liulle taiteessa tärkeää.
– Olen tunteellinen ihminen. Liikutun ja vaikutun helposti. Ihastelen vaikkapa auringonlaskua tai veden heijastumia, hän sanoo ja selittää, että joku muu vain sivuuttaisi moiset näyt.
Impressionismille niin ikään ominaisesti Liu tekee esittäviä mutta pelkistäviä kuvia.
Materiaaleina hän käyttää akryyli- ja öljymaaleja sekä lakkaa. Alkuun hän valokuvaa kohdettaan paljon sekä luonnostelee. Sitten hän maalaa monin kerroksin ja rikkain, toisiaan vahvistavin värein niin pensselillä kuin palettiveitsellä, joskus sormillakin.
Liu viihtyy valitsemallaan tiellä. Vaikkapa nykytaide ei olisi hänen juttunsa.
– Impressionismia on helppo ymmärtää. Siitä aistii heti kauneuden, ja se miellyttää silmää. Siitä on helppo nauttia, hän selittää tekotapansa suolaa.
Silmät auki Kurun kauneudelle
Kurun kirjastossa nähdään nyt palanen Kurua Liun silmin. Kuru-teosten rinnalla on tosin pari abstraktia, Kuruun liittymätöntäkin maalausta, mutta ne solahtavat värikkyydessään luontevasti joukkoon.
Näyttelyllään Liu toivoo avaavansa kävijöiden silmät sille kauneudelle, jonka hän Kurussa näkee mutta joka monelta unohtuu.
– Haluan promotoida Kurua. Se on kaunis paikka.
Michelle Liun Kuru in my eyes – Kurua minun silmin -näyttely Kurun kirjastossa 30. heinäkuuta saakka.
Kommentointi on suljettu.