Suomi on pieni maa, jossa julkisessa keskustelussa käytännössä sallitaan vain yksi oikea mielipide kerrallaan. Keskeisin viime aikojen mantran tapainen hokema on ollut vaatimus vientivetoisen kasvun välttämättömyydestä. Tätä ajattelua sopii ruotia hieman aiempaa tarkemmin.
Ajatus on tietysti aivan kaunis. Käytännössä valitettavasti on kyse toiveajattelusta. Totuus on tullut aivan viime kuukausina esiin. Nimittäin muu Eurooppa on Suomelle tärkeä kauppakumppani. Ja se muu alue on mukavassa nousussa, mutta Suomen vienti se ei vain vedä. Paavo Väyrysen väitöskirjassa oli kaiketi lähdeaineistona osin hänen omia muistiinpanojaan. Samalla logiikalla vetoan omiin aiempiin ajatuksiini kotimarkkinan tärkeydestä.
Suomen viennin passiivisuus on tärkeä aihepiiri. Tärkeimmät vientiyritykset lienevät säilyttäneet parhaimmat myyntitykkinsä palveluksessaan. Siitä ei siis voi huonoa vientimenestystä syyttää. Euroalueen kyseessä ollessa myöskään valuuttakurssilla ei ole mitään roolia. Suomen yksikkötyökustannuksista ja niiden vertailusta kilpailijamaihin nähden näkee jopa televisio-ohjelmia. Tunnettu sanonta listaa valeen, emävaleen ja tilaston. Mikäli palkkamaltti on usein väitetyn mukainen suora väylä onneen ja autuuteen, niin olkoon sitten niin. Vielä varmempaa on kääntää katse kotimarkkinoille.
Työttömyyden pitkittyessä ihmisen apatia kasvaa. Taidot ruostuvat ajan mittaan, ja lisäksi itseluottamus murenee. Oma lukunsa ovat ne työtä etsivät, joiden äidinkieli ei ole suomi. Työelämän syrjä ei tällöin välttämättä ensimmäisenä ole se vientiartikkeleita valmistava yritys. Tyvestä puuhun noustaan, ja siten vähän vaatimatonkin pesti kannattaa aluksi ottaa vastaan. Seuraava kysymys on, kannattaako työllistää ja ottaa työtä vastaan.
Jos saa yksinkertaistaa, niin kannattaa työllistää, mutta työn vastaanottamisen kanssa on jo vähän niin ja näin. Tarkasti ottaen lukuisat ovat ne puheenvuorot, jotka sanovat, ettei löydy Suomesta tekijöitä. Sitä sopii kysyä, miten tähän on tultu. Sanotaan mitä sanotaan, mutta ansiosidonnainen työttömyysturva on ihmisillä takaraivossa. Viimeinen niitti tulee asumistuesta ja toimeentulotuesta. Uunituoreen hallitusohjelman kirjaus ”työn vastaanottamista estäviä kannustinloukkuja puretaan ja rakenteellista työttömyyttä alennetaan” on suorastaan mannaa korville. Samaan hengenvetoon voi todeta, että se, mikä toimii maantieteellisesti pienessä Tanskassa, ei välttämättä toimi Suomessa.
Uutta palveluliiketoimintaa melko pienellä koulutuksella olisi luotavissa esimerkiksi kuljetuspalveluissa. Tarvitaan siis uutta taksikulttuuria. Kirkkoherran virkoja ei onneksi tänä päivänä jaeta mittaamalla aiempaa virkauraa millimetrin tarkasti. Apteekkilaitos pysyy toistaiseksi erittäin antiikkisena.
TV-kanavien määrä on Suomessa perinteisesti erittäin rajoitettu. Nelonen-kanavasta aikanaan sanottiin, että se on lupa painaa rahaa. USA:ssa televisiokanavia taitaa olla satoja. Niistä saa sitten itse valita mieleisensä. Suomen byrokratia on niin etovaa, että taidan antaa ylen.
Kummat nousivat ensin: hinnat vai palkat? Tikun nokkaan pitää nostaa kaikki tuet, jotka aiheuttavat inflatorista kehitystä. Tuella on määritelmällinen taipumus valua hintoihin. Kaiken huippu on asumistuki, joka voidaan maksaa vuokranantajan tilille. Tämä luo nousupainetta vuokriin. Uusi hallituksemme pienentää asuntolainojen korkojen verovähennyksen oikeutta. Ajat muuttuvat, sama asia oli aikanaan Suvi-Anne Siimekselle tappouhkausten arvoinen ehdotus. Toistaiseksi poliitinen rohkeus ei ole riittänyt oman asunnon myyntivoiton verovapauteen puuttumiseen. 10–20 vuotta korjaa tämän asian ja piste.
Suomalaiset asuvat verrattaen vähän vuokralla. Sanotaan, että lapset ovat vain lainassa. Jokaisen sopii miettiä tykönään, haluaako enemmän aviopuolison vai omien lastensa hyvinvointia. Elämässä kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan. Mikäli toinen perheen vanhempi kuolee enemmän tai vähemmän yllättäen, niin lesken oikeus yhteiseen asuntoon on vankka. Perheen taloudellinen pääoma sitoutuu pitkäksi aikaa, ja lapset eivät pääse hyötymään. Yhteiskuntamme ei tuota joustavia vuokra-asuntoja tarpeeksi. Kaavoitus on politiikkaa isolla P-kirjaimella.
marko@markotaipale.fi
