Sirkutus tuonee kevään rintaan liki jokaiselle, mutta kaikille siivekkäät eivät silti ole järin tuttuja. Lintutuntemus ja -into ovat tosin viime vuosina kohentuneetkin.
Tsilip! Tiltal, tiltal! Tsiro, tsiro, tsirp, tsirp! Vaikkapa nämä västäräkin, tiltaltin eli tynnyrilinnun ja kirjosiepon liverrykset tarttuvat keväisin Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen (PiLY) puheenjohtajan Jukka T. Helinin korvaan.
Entä sitten tuo voimakas, laskeva ”tsii”? Onko se pussitiainen, voisiko olla? Tätä Helin herkeää äimistelemään haastattelussa ylöjärveläisen Ilmarinjärven rannalla. Toden totta, miehen korva on tarkka ja tuntemus verraton. Siivekäs varmistuu maassamme harvinaiseksi lajiksi.
– Tältä keväältä havaintoja on Suomesta noin kymmeneltä paikalta.
Keväiset lintututut ovat Helinille odotusten täyttymys. Harvinaisuudet taas ovat elähdyttäviä yllätyksiä. Näitä mies ei laita arvojärjestykseen; kummastakin on riemua.
– Tavallisetkin lajit ovat joka kerta elämys.
Sirkut tuovat kevään tunnun.
– Kuovi, joka tulee pellolle, ja kottarainen, joka tulee pihapönttöön, osoittavat, että asiat ovat vielä kunnossa.
Tietämys kohenemaan päin
Lintukonkari arvioi, että vain peruslajeja jotenkuten tunnistavien joukko on tätä nykyä enemmistö. Piinkovat tieturit taas on vähemmistö. Näiden väliin Helin mainitsee varsin hyvin harjaantuneet harrastajat ja kotipihatunnistelijat.
Jos verrataan parinsadan vuoden taa, on lintutuntemus Helinin mielestä hiipunut kaupunkielon myötä.
– Tämähän ei tietenkään tarkoita, ettei kaupungissa olisi lintuja. Kouluopetuskin voi olla yksi syy. Toisaalta on positiivista, että on tullut luontokouluja, jotka panostavat aiheeseen.
Jos taas verrataan muutaman kymmenen vuoden taa, on suunta Helinin mukaan kohti parempaa.
– Lintu- ja luontoharrastus ovat lisääntyneet viime vuosina. On havaittavissa, että aika moni tarkkailee kotipihassa, Helin myhäilee ja toteaa Pihabongaus-tapahtuman suosionkin kielivän suuntauksesta.
Jos nyt edes joitakin tunnistetaan, ovat ne tavallisesti yleisiä lajeja, usein vieläpä pihapiirissä tavattavia.
– Talitiainen, sinitiainen, varpunen, kottarainen, västäräkki, punatulkku, käki, joka sanoo kukkuu, Helin poimii.
Tuttujen äänten rinnalle on tosin tullut muuntuneita muotoja, kuten talitiaisen ”titityystä” lyhentynyt ”tityy”. Syyksi on arveltu esimerkiksi melua. Helinin mielestä moinen ei kuitenkaan ole sotkenut tunnistuspakkaa. Koko ääntely kun ei ole mennyt ylösalaisin, uudet äänet muistuttavat vanhoja ja niin uutta kuin vanhaa tavataan yhä sekä maalla että kaupungissa.
Yleissivistystä, iloa, käytäntöä
Helin näkee lintutuntemuksella jonkinmoisen yleissivistyksellisen itseisarvon.
– Ei joka asiasta tarvitse aina hyötyä hakea. Se, että tietää jotkin perusasiat, kuuluu yleissivistykseen. Onhan ylioppilaskirjoituksissakin edelleen luontokysymyksiä. Tämä on vähän samanlainen kysymys kuin se, kuuluuko ruotsin kieli yleissivistykseen.
Sitä paitsi hyötyäkin on.
– Tuntemus auttaa selviytymään ympäristössä, pitämään luontoa puhtaana ja monipuolisena sekä katsomaan, ettei se kohtuuttomasti kärsi. Tuntemus auttaa huomaamaan tekojen seurauksia: tiedetään esimerkiksi, mitä jokin lintu tarvitsee, jotta se pärjää – vaikkapa ruovikkoa.
Ja ilo. Sitähän lintutunnistukset monelle tuovat.
– Yksi kerää tulitikkuja, toinen heiluttelee jojoa. Tämä on yksi harrastusmuoto, joka auttaa rentoutumaan. Tosin bongaus ei kyllä rentouta. Siinä on hermopaine, mies nauraa viitaten harrastusmuotoon, jossa kiiruhdetaan toisten havaintojen jäljessä.
Helin itse saa tunnistuksista tämän kaiken lisäksi kutkuttavaa haastetta.
– Saan tiettyä mielihyvää, kun saan ratkaistua, mikä on se, joka lentää – onko se lentokone vai merikotka. Se on vähän kuin ristikkoa ratkaisisi.
Tiirailutuokio Seitsemisessä
Jos lintuinto puraisee, on monta tapaa ponkaista lähtöruudusta. Lintukirja kuuluu perusvarustukseen. Nettikin tarjoaa tietosammon. Äänistä on CD:itä ja nettinäytteitä.
– Tosin kaikkein paras tapa oppia ääniä on mennä luontoon, taituri toteaa ja selittää, että tunnistuksissa osaava kaveri tai opas on hyvä apu mutta että itsekin äänen ja silmähavainnon yhdistämällä voi onnistua.
Mies suosittelee ylipäätään lintutorneille, retkille ja luontoon menemistä.
– Pitää lähteä ulos mökistä.
Harrastuksen mittaan pakkiin voi lisätä kiikarin, havaintovihkon, kameran…
– Usein harrastus alkaa vähitellen.
Tuumaan voi tarttua vaikka ensi viikonloppuna Seitsemisessä. Metsähallituksen ja PiLYn parituntisella retkellä kierrellään suomaisemissa, havaitaan, tunnistetaan, kysellään ja kuullaan oppaiden tietoutta. Ajassa ei toki leivota lintuguruja, mutta Helin uskoo antiin: mieleen voi painua vaikka erityisesti jokin laji tai sitten kunnon satsi tietoa.
– Voi saada kipinän.
Linturetki Seitsemiseen 17. toukokuuta klo 10–12. Lähtö Saari-Soljasen keittokatokselta. Ei ennakkoilmoittautumista tai pääsymaksua.
