SM-ralli saapuu Teivon ravikeskukseen

Teivossa jylläävät ensi syyskuussa tavanomaisesta poikkeavat hevosvoimat, kun SM-rallin huipennus kaasutellaan ravikeskuksen maisemissa.

Tampereella 25.–26. syyskuuta ajettavan rallin SM-sarjan viimeisen osakilpailun startti tapahtuu Teivossa.
Ralliravit käynnistyvät perjantai-iltana raviradan katsomon edessä, josta ralliautot siirtyvät ensimmäisen erikoiskokeen lähtöön.
Noin kahden kilometrin erikoiskoe sisältää ravirataosuuden lisäksi kierroksen kaviouran sisäpuolisella radalla. Lopulta kuljettajat kaasuttavat menopelinsä raviradan ulkopuolelle ja huoltotietä erikoiskokeen maaliin.
Yleisöllä on mahdollisuus seurata erikoiskoetta Teivon katetussa katsomossa. Autot ovat katsojien näköpiirissä käytännössä koko erikoiskokeen ajan.
– Ralli on tapahtumana Teivolle uusi tuttavuus, mutta avarramme mielellämme toimintaa uudentyyppisten, hyvien yleisötapahtumien suuntaan. Haimme vahvistusta rallin soveltuvuudesta raviratamiljööseen radoilta, joissa vastaavia kisoja on järjestetty, Teivon toimitusjohtaja Kimmo Thuneberg kertoo.
Vain viikko rallin päättymisen jälkeen lauantaina 3. lokakuuta Teivossa järjestetään vuotuiset Kriterium-suurkilpailuravit.
– Välittömästi ralliautojen poistuttua käynnistyvät kunnostustyöt, jotka poistavat tapahtuman jäljet rata-alueelta. Tämä tapahtuu ennakkoon laaditun suunnitelman mukaisesti ja niiden takuuna voidaan pitää toivettamme olla tervetulleita Teivoon myös tulevina vuosina, rallin kilpailunjohtaja Toni Mäkinen sanoo.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?