Kurussa 14-vuotiaaksi asuneen ja sinne viime syksynä palanneen taideharrastajan herkät työt henkivät romanttista kauneutta.
Taideharrastaja Irma Järvinen on maalannut ja piirtänyt elämässään ainakin 300 teosta ja myynytkin yli parisataa.
Silti hänellä on vasta nyt ensimmäinen näyttely lapsuus- ja nykyisten kotimaisemiensa pääasiallisessa ja liki ainoassa näyttelypaikassa, Kurun kirjastossa. Muualla, kuten Kurun vanhassa koulussa, Nokian taidetalossa ja Seitsemisessä hänellä tosin on ollut näyttelyitä, joskin niitäkin vain kymmenkunta.
Tätä selittää osin töiden kuljetuksen pulmallisuus. Mutta kyllä kainosti kursaileva nainen tunnustaa vaatimattomuutensakin.
Jo Kurun näyttely – saati sitten naisen valokuva-albumi – osoittaa, että töiden kannalta moinen on turhaa. Pensseli pysyy ja heiluu Järvisen kädessä vallan uskottavasti.
Ensi kosketusta taiteeseen nainen otti jo lapsena. Läksyvihkoihin kertyi kuva jos toinenkin.
Varsinainen harrastus alkoi kuitenkin vasta 1970-luvulla, kun naisen asuinkerrostalon alakerrassa opetettiin posliininmaalausta.
– Sinne oli lyhyt matka, joten ajattelin, jospa menen ja katson, onko minusta siihen. Posliininmaalaus antoi kipinää, että voisin kokeilla muutakin.
Romanttista kauneuden kaipuuta
Tekniikoista Järviselle rakkain on öljyvärimaalaus.
– Akvarelli ei anna anteeksi, jos jotain menee huonosti. Öljyväreillä voi vetää yli ja tehdä uudestaan, hän perustelee.
Akvarellien haaste kuitenkin myös kiehtoo häntä.
– Minulla piirustus tahtoisi voittaa, mennä edelle, mutta akvarellia pitäisi tehdä hellällä kädellä, hän kuvaa, kuinka juuri oikean otteen tavoittelussa on homman imu.
Pastellitöissä puolestaan kiehtovat värit ja se, että saa ihan luvan kanssa käyttää piirtävää otetta. Posliinimaalauksen maku on pikkutarkkuudessa.
Järvisen tyyliä voisi kuvailla sikäli realistiseksi, että nainen kuvaa kohteet toden tuntuisina. Realismin tyylisuuntaan liitettyyn vakavahkoon ja epäkohtiin pureutuvaan piirteeseen työt eivät kuitenkaan kallistu. Pikemminkin niissä paistaa romanttinen sulokkuus.
– Kukat ovat olleet ykkösaiheeni. Kai niissä on se kauneus, joka kiehtoo. Kyllä minussa on vähän romanttisuutta, harrastaja myöntää vienosti.
Joitain hyppyjä romanttisen jäljen polulta hän on silti loikannut. Ne näkyvät esimerkiksi pelkistävissä, tyylittelevissä kasvokuvissa, joissa nainen on tavoitellut perustyylistään poikkeavaa yksinkertaisuutta. Onpa nainen loihtinut jopa pari naivismia lähentelevää työtä.
– Joskus katsoin taidekirjasta täplämaalausta, mutta kokeilematta se jäi.
Harrastekurssit ovat tuoneet naiselle oppia tekniikoista ja sommittelusta.
– Sitähän voi itsekseen tehdä vaikka mitä virheitä, joita ei tajua, hän virnistää.
Taiteen teosta Järvinen hakee hyvän olon tunnetta – niin häntä puhuttelevasta värejä ja niiden käsittelyä etsivästä työvaiheesta kuin lopputuloksestakin.
– Ja mikä kaiken kruunaa, on kallis kehystys.
Sopiva nimi kuin sattumalta
Nyt Kurun kirjastossa näytteillä olevat työt näyttävät palan Järviselle ominaista kädenjälkeä.
– Kyllä seison niiden takana. Ja edessäkin voin seisoa joskus, hän naurahtaa.
Pieneen tilaan valikoitui pieniä töitä. Niitä valitessaan Järvinen huomasi, että koostuu kolme ryhmää: kukat, eläimet ja kasvot, ja niin syntyi näyttelyn rakenne.
Näyttelyn Valoa kohden -nimen Järvinen vetäisi hatusta, kun ei oikein muutakaan keksinyt. Ainakin se sopii vuodenaikaan. Mutta kyllä se istuu mutkitta töihinkin: kukat, visertävät linnut ja mikseivät kasvotkin, ehkä pirteinä näyttäytyvät, kielivät saapuvasta valon ajasta.
Järvisen omaankin pirtaan teema sopii.
– Olen varmaan enemmän kesän kuin muiden vuodenaikojen ihminen. Syksyllä, kun tulee sateisia päiviä ja pimeää, mielikin on ihan maassa.
Kulttuuria Kuruun
Vaikka Järvisen töitä ei olekaan nähty alvariinsa esillä, katsoo hän töidensä saannin näytteille tarpeelliseksi.
– Jos pystyy tekemään taidetta, haluaahan sitä muillekin näyttää, hän sanoo ujosti.
– Jos saan nyt jonkin työn myytyä, on se yksi vähemmän kotona kaapissa, hän tuumii.
Näyttelyn avaaminen Kuruun taas merkitsee tilaisuutta näyttää töitä ja suoda iloa myös tutuille, kenties vanhoille koulukavereillekin.
– Tämä oli viimeinen tikki, Järvinen lisää povaten näyttelyä viimeisekseen.
Moni kulttuurin ystävä iloinnee, että syrjäseuduillakin saadaan nauttia taiteesta. Järvinenkin on mielissään, kun kulttuurimahdollisuuksia säilyy siellä, mistä yhtä jos toista häipyy.
– Onhan täällä uusi sukupolvi. Josko kulttuuri kiinnostaa sitä. Ja täällä keskustassa ihmiset kuitenkin pyörivät kaupoilla – tämähän on ihan käden ulottuvilla.
Irma Järvisen maalauksia Valoa kohden -näyttelyssä Kurun kirjastossa 26. maaliskuuta saakka.
Kommentointi on suljettu.