Akkuviat kiusaavat nykyautoilijoita

06.03.2015 09:00

Sähköviat, etenkin akun hyytyminen, jättävät autoilijan usein pulaan kesken matkan. Nykyään autot pyritään korjaamaan mahdollisuuksien mukaan jo tien päällä, jotta autokunnan matka voi jatkua lyhyen keskeytyksen jälkeen.
– Tiellä korjaaminen lisääntyy koko ajan, koska se on parasta mahdollista palvelua autoilijalle, ylöjärveläisen Ruuskanen Yhtiöt Oy:n toimitusjohtaja Tommi Ruuskanen sanoo.
– Tällä pelillä pääsee ahtaisiin paikkoihin ja vaativiin maastoihin auttamaan pulaan jääneitä, Ruuskanen Yhtiöt Tommi Ruuskanen sanoo ja kertoo, että maastoauton takaosa on itse rakennettu hinaustehtäviin sopivaksi.
– Tällä pelillä pääsee ahtaisiin paikkoihin ja vaativiin maastoihin auttamaan pulaan jääneitä, Ruuskanen Yhtiöt Tommi Ruuskanen sanoo ja kertoo, että maastoauton takaosa on itse rakennettu hinaustehtäviin sopivaksi.

Ruuskasella on jo pitkä kokemus autoilijoiden auttamisesta. Hän aloitti autojen hinaamisen yhdellä hinausautolla kotoaan käsin vuonna 2003. Samalla Ruuskanen markkinoi yritystään pienimuotoisesti, ja vuosien 2005 ja 2006 taitteessa hänellä oli jo tarve toiselle hinausautolle sekä yhdelle työntekijälle.
Pian Ruuskanen sai pienen tuurin avustamana tontin Elovainiolta toimitiloja varten. Tontin alkuperäinen ostaja perääntyi, ja Ruuskanen sai jalkansa oven väliin. Toimitilat nousivat lopulta nopeasti, minkä jälkeen Ruuskanen Yhtiöt on palvellut liikenteessä kulkijoita päivä toisensa jälkeen ympäri vuorokauden.
Nyt Ruuskanen Yhtiöissä työskentelee yhteensä kuusi henkilöä, joihin kuuluu myös Tommi Ruuskanen itse sekä hänen vaimonsa Riitta Ruuskanen. Yrityksellä on kuusi erilaista hinausautoa.
– Lisää kalustoa on tulossa. Odotamme juuri Hollannista tietoa siitä, milloin saamme uuden auton. Lisäksi saamme tiepalveluauton käyttöömme kevään aikana, Tommi Ruuskanen kertoo.

Yhteistyötä Autoliiton kanssa

Ylöjärveläinen hinauspalveluyritys Ruuskanen Yhtiöt on tehnyt Autoliiton kanssa yhteistyötä lähes perustamisestaan lähtien. Autoliitto on vuonna 1919 perustettu valtakunnallinen yksityisautoilijoiden palvelu-, etu- ja harrastusjärjestö.
Yhteistyö alkoi tiivistyä entisestään vuonna 2011, kun Autoliitto ryhtyi nostamaan yhä pontevammin esille omaa agendaansa. Autoliiton tavoitteena oli jalkautua autoilijoita palveleviin yksityisiin kivijalkaliikkeisiin liikkuvan ihmisen saataville.
Lopulta Ruuskanen Yhtiöt solmi Autoliiton kanssa yhteistyösopimuksen, jonka myötä Ruuskanen Yhtiöiden tiloihin avattiin Suomen ensimmäinen AL-autopalvelukeskus 6. maaliskuuta vuonna 2012.
– Pääsimme kokeilemaan pilotissa autopalvelukeskuksena toimimista. Puolen vuoden jälkeen huomasimme, että homma toimii, ja autopalvelukeskuksia alkoi nousta myös muualle Suomeen, Tommi Ruuskanen muistelee.
Jo aiemmin Ruuskanen Yhtiöiden palvelukirjossa oli hinaus- ja tiepalvelut, huollot, autopesut sekä fiksaukset. Palvelukeskuksen avauduttua ylöjärveläisyrityksen toimipisteestä on saanut myös kansainväliset ajokortit, kaikki Autoliiton asiakirjat, oppaat, kartat, AL-turvan palvelut sekä AL-Shopin tuotteita.
– Autopalvelukeskusyrittäjä saa itse valita ne Autoliiton palvelut, jotka sopivat yrittäjän omaan toimenkuvaan, Ruuskanen kertoo.

Palvelua monessa eri maassa

Autoliiton tunnusta kantavat Ruuskanen Yhtiöiden autot lähtevät matkaan heti, kun tiellä liikkuja tarvitsee apua.
Autoliiton tunnusta kantavat Ruuskanen Yhtiöiden autot lähtevät matkaan heti, kun tiellä liikkuja tarvitsee apua.

Kun kyseessä on Autoliiton brändiä kantava hinauspalvelu, saa hinausta tarvitseva asiakas kaiken tarvittavan palvelun yhden valtakunnallisen puhelinnumeron takaa.
Autoliitto on hyvin tarkka palvelunsa laajuudesta. Autoliiton palveluverkko kattaakin koko Suomen.
Lisäksi Autoliiton plusjäsenet saavat Autoliiton matkanjatkamispalvelut 42 eri maassa.
– Apu- ja tarvittaessa hinausauto saapuvat nopeasti autoilijan luo. Tarpeen vaatiessa auto kuljetetaan asianmukaiseen korjaamoon ja asiakkaalle toimitetaan sijaisauto, jolla hänen matkansa pääsee jatkumaan, Tommi Ruuskanen selvittää.
Tällaisen täyden palvelun saa, kun asiakkaan auto painaa alle 3 600 kiloa ja siinä on suomalainen rekisterinumero. Ammattiautoilijat eivät luonnollisestikaan kuulu palvelun piiriin.
– Autoliiton pluspalvelusta tykkäävät etenkin runsaasti ajavat autoilijat ja motoristit sekä autoharrastajat. Harrasteautollakin voi lähteä huoletta pitkällekin matkalle, kun tietää, että matkan jatkuminen on turvattu, Ruuskanen sanoo.

Euroopasta lisää oppia

Ruuskanen Yhtiöiden toiminta-alue on pääsääntöisesti Pirkanmaa. Tarvittaessa Ruuskasen keltaiset autot kurvaavat myös esimerkiksi Poriin, Seinäjoelle, Hämeenlinnaan tai Jyväskylään.
– Muutaman kerran kuukaudessa tulee eteen sellaisia siirtoja, joissa esimerkiksi harvinainen auto pitää hakea tavallista kauempaa. Yleensä toimimme 80–100 kilometrin säteellä Tampereelta, Tommi Ruuskanen kertoo.
Autoilijoita palvelevassa yrityksessä ei ole koskaan kahta samanlaista työpäivää. Sää ja ajokeli säätelevät paljon päivän tapahtumia.
– Jos pakkasta on enemmän kuin parikymmentä astetta, tiedämme, että päivästä tulee kiireinen. Lisäksi jos taivaalta sataa runsaasti lunta, luvassa on ulosajoja ja muita onnettomuuksia. Silloin autamme ihmisiä ja avaamme teitä usein yhteistyössä poliisin ja pelastuslaitoksen kanssa, Ruuskanen kuvailee.
Hän sanoo teroittavansa yrityksensä kuljettajille, että tärkein asiakas on aina ihminen autonsa vieressä eikä suinkaan tien päälle jäänyt auto.
– Sen vuoksi olemme pyrkineet lisäämään korjaamista tiellä. Olemme käyneet Euroopan autojärjestöissä opissa ja saaneet sieltä arvokasta tietoa. Tulevaisuudessa autoilijat pääsevät toivottavasti jatkamaan matkaansa vielä entistäkin nopeammin.

Useita syitä keskeytyksiin

Tommi Ruuskasen mukaan uusia autoja vaivaavat etenkin sähköviat. Peräti 30–35 prosenttia autoilijoiden matkan keskeytyksistä johtuu auton akun pettämisestä. Ruuskanen Yhtiöt on reagoinut tähän ongelmaan.
– Avasimme syksyllä uuden 24 tunnin akkupalvelun. Käymme mihin vuorokauden aikaan tahansa vaihtamassa akun autoon, Ruuskanen kertoo.
Autoilijan matka katkeaa melko usein myös rengasvikaan tai polttoaineen loppumiseen. Lisäksi dieselautojen suosion kasvun myötä niin sanotut ristiintankkaukset ovat lisääntyneet. Kuljettaja siis tankkaa dieselautoonsa vahingossa bensaa, minkä jälkeen menopeli hyytyy tielle.
– Pystymme imemään bensan pois autosta 1–1,5 tunnissa automerkin mukaan. Joskus vaikeissa tapauksissa tyhjennys vie kuitenkin kauan.
Ruuskasen mukaan vuoden 2010 jälkeen valmistetut autot ovat hyvin samantyyppisiä keskenään. Niinpä myös niiden viat ovat lähes toistensa kopioita.
– Uusia autoja ei oikein pysty korjaamaan ennen kuin lyödään auto datakaapelin päähän ja katsotaan vikadiagnostiikkalaitteella, mikä autoa vaivaa. Usein kyseessä voi olla pelkkä häiriö.

Kiireinen kevät luvassa

Kevät on Ruuskanen Yhtiössä kiireistä aikaa. Hiihtolomaviikot ja pääsiäinen tietävät ruuhkaa teille.
– Kyllä nuo ajankohdat näkyvät meillä asiakasmäärien kasvuna. Etenkin viikonloput ovat kiireisiä, kun meno- ja paluuliikenne ovat vilkkaimmillaan. Jos on huono ajokeli, tilanne vieläpä korostuu.
Tommi Ruuskanen kehottaa pitkälle matkalle lähteviä autokuntia laittamaan ryhmän kokeneimman kuljettajan ratin taakse.
– Lisäksi auton kunto, renkaiden kunto, rengaspaineet ja pakkasnesteet kannattaa tarkistaa. Pitää myös muistaa ottaa jokaiselle lämmintä vaatetta mukaan ja ainakin yhteen puhelimeen virtaa.