Ilari Toimela pukeutuu Suomi-paitaan

Ylöjärveläiset tytöt ovat olleet viime vuosina tuttu näky lentopalloilun nuorten maajoukkueissa, mutta nyt myös Ryhdin poikien kasvatustyö on tuottanut edustajan Suomi-paitaan.
Ilari Toimela (25) sekä Valtteri Jääskeläinen (6) edustavat Ryhdin miesten kakkossarjaporukassa nuoruutta, ja Lauri Mäkinen edustaa kokemusta.
Ilari Toimela (25) sekä Valtteri Jääskeläinen (6) edustavat Ryhdin miesten kakkossarjaporukassa nuoruutta, ja Lauri Mäkinen edustaa kokemusta.

Ilari Toimela, 16, lähtee ensi viikolla Englannin Ketteringiin alle 17-vuotiaiden avoimiin Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin. Toki Ryhdin perinne säilyy, sillä Emmi Jalonen on valittu tyttöjen vastaavaan turnaukseen.
Toimelalle valinta tuli toisaalta odotetusti, toisaalta ei.
– Yllätyin kutsusta katsastusleirille Kuortaneelle, mutta sen jälkeen ajattelin, että on kumma, jos en mahdu joukkueeseen. Leiri meni minulta tosi hyvin, Toimela sanoo.
– Kieltämättä nyt vähän jännittää, mutta samanlaista peliähän sielläkin pelataan. Niin minulla kuin meidän joukkueellammekin on hyvät mahdollisuudet onnistua, hän miettii.
Toimelalle on tiedossa hakkurin hommia, mikä sopii hänelle vallan mainiosti, vaikka myös yleispelaajan rooli kävisi.
– Tykkään jopa vähän enemmän pelata hakkurina, mutta yypeenä oleminen tarjoaa välillä mukavaa vaihtelua.
Toimelaa pitkään valmentanut Timo Halttula vakuuttaa tämän selviävän molemmista pelipaikoista, eikä keskitorjujan tonttikaan aivan mahdoton ole.
– Perustaidot riittävät kaikille kolmelle paikalle, mutta miesten kansainvälisten pelien kannalta Toimelalta puuttuu kymmenen senttiä keskitorjujan pituudesta, Halttula luonnehtii.
Toimelan pää keikkuu nyt 195 sentin korkeudessa, mutta se ei ole koko totuus. Luontaisesti kimmoisan ja monipuolisesti urheilullisen nuorukaisen lyönti lähtee todella korkealta.
– Pomppuni on kehittynyt osa-alueista varmaan eniten viime aikoina. Muutama senttikin on vielä tullut lisää, mutta hyppyvoimaa on tullut, ja jalkani ovat pysyneet kunnossa.
– Muistakaan loukaantumisista en ole kärsinyt, vaikka oikea kyynärpääni on ajoittain vähän vihoitellut, Toimela kertoo.

Englanti tuli tutuksi Lontoossa

Englanti on Toimelalle tuttu ja mieluisa matkakohde, sillä hän kävi siellä juuri viime viikolla syyslomareissulla perheensä kanssa.
– Käytiin Lontoossa, ja hieno oli kaupunki. Kierreltiin nähtävyyksiäkin, mutta jalkapallo-otteluja ei matkan ajaksi osunut.
Toimeloiden perheessä on nyt kaksi maajoukkueurheilijaa, sillä Ilarin isoveli Valtteri juoksi jo viime vuonna pitkiä aitoja sekä junioreiden EM-kilpailuissa että miesten Ruotsi-ottelussa.
– Totta kai Valtterin esimerkillä on ollut merkitystä minulle, sillä hän on voittanut myös Pohjoismaiden ja Suomen mestaruudet. Ainakaan vielä hän ei tosin ole sen kummemmin neuvoja antanut, miten Suomea edustetaan, Ilari Toimela naurahtaa.
Hänkin yleisurheili jonkin verran pikkujunnuna, mutta nyt lajinvalinta on selvä, eikä sitä ole tarvinnut katua.
– Minun parhaat lajini olisivat varmaan olleet keskimatkat nelisatasesta alkaen, hän arvelee.
– Kyllä tämä maajoukkuevalinta panee miettimään, pitääköhän tosissaan ruveta satsaamaan lentopalloiluun.
Toimela käy Ylöjärven lukion ensimmäistä vuotta, mutta pois suljettu vaihtoehto ei ole sekään, että hän siirtyisi sen jälkeen Kuortaneen urheilulukioon ja saman tien valmennuskeskukseen.
Kehittymisen vuoksi sillä ratkaisulla ei ole tulenpalavaa hoppua, sillä vastuuta tulee paitsi Ryhdin B-pojissa myös miesten kakkossarjaporukassa.
– Miesten peleistä saa erilaista kovuutta kuin B-poikien peleistä; esimerkiksi syötöt ovat paljon pahempia kuin nuorissa, Toimela vertailee.

OrPo haki kakkossarjapisteet

Viime sunnuntaina Ilari Toimela oli koko ajan kentällä, kun Ryhti kärsi 1–3 (26–24, 18–25, 15–25, 21–25) -kotitappion Oriveden Ponnistukselle.
– Hyökkäyspelini sujui ihan kohtalaisesti, mutta vastaanotossa oli vaikeuksia, Toimela myönsi.
Ei ihmekään, sillä aloituksia antoi muun muassa entinen maajoukkuelibero Teppo Heikkilä. Myös Vammalan Lentopallon liigajoukkueesta tuttu Markku Puputti näytti syöttötaitonsa.
Toimelan lisäksi Ryhdin junnuikäisistä kokoonpanoon kuuluivat Joonas Järnvall, Valtteri Jääskeläinen ja Santtu Valento, kun OrPo:lla nuoria oli matkassa vain yksi.
Ensimmäisen erän Ryhti vei kovalla taistelulla, ja Toimela löi näyttävästi muun muassa tärkeän 24–24-tasoituksen. Sitten koko joukkueen ote lopahti jonkin verran, eikä passari Valennon tehtävä ollut kovin kiitollinen vastaanoton horjahdeltua.
Neljänteen erään juonta taas löytyi, ja kaikki näytti hyvältä 16–12-johdossa, jonka annettiin kuitenkin luisua käsistä virhesumalla.
Kokeneista Lauri ja Sami Mäkisellä oli hyvät hetkensä, mutta Timo Salonen keskellä ei saanut juuri nopeita hyökkäyksiä päätettävikseen. Mirza Vehabovicin poissaolo näkyi turhan paljon sekä peliotteissa että -ilossa.
Ryhti pelaa seuraavan ottelunsa perjantai-iltana Aitolahden Rientoa vastaan Tampereen Linnainmaan koulun salissa.

A-tytöille komeat voitot

Ryhdin A-tytöt aloittivat SM-sarjakautensa tasonmittausturnauksessa, ja tuloksena oli kaksi voittoa. Messukylän Toverit kaatui 2–0 (25–22, 25–18) ja Raision Isku 2–0 (25–19, 25–19).
Ryhti oli saanut vahvistuksekseen Kuortaneelta yleispelaaja Jessica Kososen, jonka yhteispeli passari Emmi Jalosen kanssa sujuikin erinomaisesti.
Keskipelaajat Noora Honkanen ja Tiia-Maria Karjalainen näyttivät osaamistaan monipuolisesti myös puolustustehtävissä. Heikki Kososen valmentama joukkue oli matkassa vain seitsemän pelaajan kera. Heistä kuusi omia kasvatteja.
Ryhdin pelit jatkuvat A-poolissa marraskuun alussa.

Kommentointi on suljettu.