Nykyään ollaan kovasti huolissaan printtimedian tulevaisuudesta. Uutiset ja viihde siirtyvät nettiin. Lukeeko kukaan kohta enää perinteisiä sanomalehtiä ja aikakauslehtiä, saati kirjoja?
Minäkin olen huolissani. Jos kaikki informaatio siirtyy tietokoneille ja tableteille, ollaan pulassa.
Miten opetetaan koira sisäsiistiksi? Ohjeita löytyy varmasti sieltä netistä, mutta mitä tehdään kohdassa ”opeta koira ensin tekemään tarpeensa sanomalehdelle”? Avataan Hesari iPadiin, laitetaan pädi lattialle ja sanotaan, että pissi siihen?
Koiranpennun kuivikkeena sanomalehti on verraton. Kissanhiekaksikin sitä kerran joku kokeili. Ei toiminut, mutta ihan yhtä pahalta se pissa olisi haissut, jos siellä hiekkalaatikon pohjalla olisi ollut internet.
llman printtimediaa eivät selviä myöskään kukkakauppiaat, jotka käärivät leikkokukkansa edullisesti Ylöjärven Uutisiin. Eivätkä hevosihmiset, jotka lääppivät hevosen jalkaan kylmäyssaven ja käärivät sen päälle kostutetun sanomalehden sivun. Tässä on oma komiikkansakin mukana, kun hevosen turvonneessa jalassa komeilee Hevosurheilulehden otsikko ”Kohti kesän suurkilpailuja”.
Miten netillä sytytetään takka tai nuotio? Kunnon partiolainenhan ei tarvitse tulen tekoon kuin kaksi kiveä, joilla lyödä kipinä kasaan kuivaa kaarnaa. Me vähemmän kunnolliset partiolaiset tarvitsemme kuitenkin tulitikut ja kuusi sivua sanomalehteä. Kostealla kelillä kahdeksan ja tuulisella ilmalla lisäksi desin sytytysnestettä.
Jos maailmassa olisi vain kunnon partiolaisia, voisimme lukea uutiset sähköisessä muodossa. Minusta on kuitenkin viihdyttävää lukea niitä samalla, kun sytytän niillä uunia.
Ajatellaanpa vielä klassinen avioparin lauantaiaamu. Rouva syö paahtoleipäänsä ja avaa sanomalehden, ojentaa siitä urheilusivut miehelleen, joka samaan aikaan kaataa rouvan kuppiin kahvia. Kumpikaan ei edes katso toisiinsa, liikkeet sujuvat neljänkymmenen vuoden kokemuksella automaattisesti. Ihana harmonia.
Puolentoista kahvikupillisen jälkeen rouva ojentaa uutiset herran eteen, herra siirtää marmeladipurkkia kolme senttiä vasemmalle, jotta urheilusivut mahtuvat liukumaan totuttua reittiään rouvan eteen.
Kotoisaa sivujen kahinaa, toinen pari paahtoleipiä pomppaa paahtimesta. Miten tämä koreografia toimitetaan kahdella tabletilla, saati yhdellä? Nettilehdestä ei saa urheilusivuja irti, ei sitten millään.
Sanomalehdestähän voi säästää osan, laittaa sen vaikka jääkaapin oveen, alleviivata ja ympyröidä. Kaikki vieraat näkevät sitten, että meidän lapsi on pärjännyt jääkiekkoturnauksessa. Tämä on mielestäni tärkeä elementti paperille painetussa tekstissä.
En välttämättä saa jostain tekstistä kerralla tarpeekseni, enkä kahdellakaan kerralla. Siksi taittelen kirjan sivuja, löytääkseni puhuttelevat kohdat uudelleen.
Myönnän myös repineeni kirjoista sivuja irti. Pokkareista vain, kovakantisista en raaski.
Jos haluan kehystää sivun sähköisestä kirjasta työpöydälleni, joudun survomaan kehyksiin jonkin elektronisen laitteen. Huoneentauluni menee mustaksi kun siitä loppuu akku. Onko tämä nyt kovin kätevää?
Minä en halua, että minun sanomalehteni pitää laittaa välillä laturiin.
En halua, että kirjastani menee näyttö rikki, tai että siihen iskee virus juuri kun se on jännittävässä kohdassa. Sanokaa minua vanhanaikaiseksi, mutta minä haluan kuulla sivujen kahinaa.
VEERA NIEMINEN
