Afrikka, filosofia ja oman tien kaipuu käänsivät jokunen vuosi sitten ylöjärveläistyneen Markku Hakalan kelkan. Mies vaihtoi pelialan uransa elokuvien tekoon.
Vielä muutama vuosi sitten Markku Hakala puksutti mobiilialan kiidossa.
Ura rullasi yliopistotutkijan töistä mobiilipelifirma Universomon perustamiseen ja johtoon.
Firman omistajanvaihdoksen myötä asioita ei voinut kuitenkaan tehdä entiseen mieluisaan tapaan. Vuonna 2009 Hakala otti hatkat.
Ura olisi voinut jatkua muualla, ja tarjouksia satelikin. Mutta Hakala oli saanut tarpeekseen.
– Ajattelin, etten enää lähde siihen juttuun mukaan. Vika ei ollut niinkään alassa vaan siinä, etten jaksanut olla olemassa. Jokin oli pielessä ja halusin breikin.
Miehestä tuntui, ettei hän pelihommissa tehnyt sitä, mitä hänen pitäisi tehdä. Hakala olikin hakenut jo lukion jälkeen audiovisuaaliselle alalle, mutta haave hautautui, kun sisäänpääsy meni täpärästi sivu suun.
– Olisin ollut liian skidi tekemään elokuvia. Hyvä, että tuli 16 vuoden kiertoajelu.
Yrityskaupan tuomin taloudellisin turvin mies jättäytyi työmaailmasta ja alkoi lukea, pääasiassa filosofiaa.
Afrikka mursi estot
Parin vuoden kuluttua adoptioaikeet veivät Hakalan perheineen Keniaan.
Silloin hänellä ei ollut hajuakaan, mitä elämällään tekisi. Hän ei arvannut, että edessä oli vastauksia.
Aiemmin suomalaismies oli kompuroinut luovan alan esteisiin. Tuntui, että taiteen tekoon olisi saatava jonkinlainen lupa – käytännössä koulutus.
– Esteet olivat kuin suuri pimeä mörkö.
Afrikkalainen tekemisen meininki kuitenkin sai miehen ajattelemaan, ettei mitään esteitä olekaan: toimeen voi vain tarttua.
– Kun mörkö oli poistettu tieltä, oli aiempaa helpompi ymmärtää, mitä haluaa. Tajusin, että haluan tehdä elokuvia.
Mies astui kohti uutta vaiheittain. Hän päätti tehdä ensin yhden elokuvan. Projekti alkoi Afrikassa. Kamera järjestyi tuttujen kautta ja kuvaajat slummin keskeltä löytyneestä tuotantoyhtiöstä. Työ taittui pikku rahalla.
Länsimaiselle entiselle mobiilimiehelle Afrikan-kokemus ei ollut silkka sokki, sillä hän ei koskaan ole sopeutunutkaan pintaliitoon. Köyhyyden näkeminen pani kuitenkin entisestään miettimään. Ja toisaalta kävely slummissa teki olon ensi kertaa elämässä kotoisaksi.
– Pääsin pakoon urbaania statuskilpailua.
Afrikka ja filosofia saivat Hakalan hyväksymään heikkoutensa ja ymmärtämään, että tuo hyväksyminen voi tehdä ihmisen vahvaksi.
Tämä kaikki kasvatti uskallusta lähteä taiteen saralle.
Epäröinti ei ajanut tieltä
Paluu Suomeen vuoden 2013 keväällä hivutti taas vanhoja mörköjä esiin. Pitäisikö saada oikeutus työlleen? Kuinka pärjätä osaajien keskellä?
Hakala harkitsikin kouluttautumista. Hän kuitenkin totesi, että kaluston ja taidon voi hankkia itse oppien. Suurin haaste oli verkostojen luominen omin voimin. Silti hän päätti jatkaa omatoimisesti.
– Syntyi ajatus, että rupean tekemään kaksi lyhytelokuvaa vuodessa.
Kuluneen reilun vuoden aikana mies onkin tehnyt ensi elokuvansa valmiiksi sekä pyöräyttänyt kaksi muuta lyhytrainaa.
Noviisin taival on taittunut mukavasti. Verkostoa on löytynyt. Itse mies huolehtii käsikirjoituksesta, tuottamisesta, ohjaamisesta ja jonkin verran muistakin työosuuksista. Suomessa lyhytelokuvat eivät tuota rahaa eikä niiden tekoon juuri liikene ropoja, mutta Hakalan onneksi alalla on talkoohenkisiä tekijöitä.
– Nämä elokuvat ovat meille kaikille vähän kuin yhteinen opinnäytetyö.
Rankkaakin toki on ollut. Motivaatiota on koetellut ajatus, saako yleisö rainoista mitään.
– Jos elokuvani ovat tyhjänpäiväisiä, en nauti hommasta itsekään.
Mutta on mies viihtynyt.
– Tämä on monipuolista hommaa, ja pääsen tekemään juttuja mielenkiintoisten ihmisten kanssa.
Palaute siunasi jatkohalut
Tuorein etappi koitti elokuun lopulla, kun Hakala vuokrasi tamperelaisen elokuvateatteri Niagaran salin ja järjesti elokuvilleen ensi-illan.
Lyhäreiden katsominen kankaalta viikkoa ennen ensi-iltaa ei saanut Hakalaa tuntemaan yhtään mitään. Se oli kai turtumusta tuttuun materiaaliin. Ensi-ilta toi kuitenkin onnistumisen tunteen. Mies oli itse tyytyväinen, ja yleisönkin reaktiot ilahduttivat.
– Moni sanoi, että minun pitää tehdä elokuvia. Sain tavallaan luvan tehdä niitä lisää.
Glamour ja saavutusten ihastelu väljähtivät miehen silmissä jo mobiiliaikoina, joten rainojen saaminen ihka oikeaan teatteriin ei tuonut vau-efektiä.
– Sen toivat ihmiset ja ihmisten liikutus.
Kaikki peliin
Neljä viime vuotta ovat olleet Hakalalle iso ja tärkeä murros. Ne ovat olleet tie masentuneisuudesta ja motivaatiopulasta uuden elämänhalun äärelle.
Monesta kiinnostunut ja suuntaansa etsinyt mies luulee, että tässä voisi olla hänen lopullinen tiensä.
– Ihmisellä on useita vaiheita, joissa hän löytää itsensä uudestaan. Viime vuodet ovat olleet yksi sellainen. Haluan tätä, kunnes tulee seuraava murros – mutta toivottavasti sellaista ei tule, mies naurahtaa.
Tulevaa kohti Hakala astelee tuumien, että hänen on nyt pantava kaikkensa elokuvien tekoon. Selkeää suunnitelmaa hänellä ei ole. Hän toivoo, että saa säästöjen loputtua työllään voita leivän päälle mutta tyytyy vähään.
– Lasken sen varaan, että elokuvistani on hyötyä ihmisille ja siten niihin on saatavissa jotain rahaakin.
